Keväällä Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistunut Eetu Känkänen harmittelee ehtivänsä liian harvoin käydä Kylmäkosken Asemalla, jossa on Känkäsen lapsuudenkoti. Kotitilalla asuvat vanhemmat Auli ja Hannu Känkänen. 31-vuotiaalle Känkäselle Kylmäkoski merkitsee paikkaa, jossa voi rentoutua ja rauhoittua.
– Nyt on tarpeeksi vanha siihen, että pystyy nauttimaan siellä olemisesta ja tutusta maisemasta. Siellä rytmi aina vähän hidastuu, mikä tekee hyvää, kun elämä on niin hektistä.
Kotitilan pellot ovat nykyisin vuokralla, mutta kun Känkänen asui vielä kotona, ne olivat omassa viljelyksessä.
– En ole koskaan ajatellut ryhtyväni viljelijäksi, mutta tein kyllä helpompia peltohommia siellä asuessani. Lähinnä olen kyntänyt, Känkänen kertoo.
Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi pikkuveli Otto Känkänen, joka on opiskellut urheilutoimittajaksi.
Vartiovuoren Robin Hood
Känkänen on viime vuodet asunut Helsingissä, mutta tämä kesä on kulunut Turussa, jossa hän näyttelee Robin Hoodia Turun Kesäteatterissa Vartiovuorella. Näytelmän ohjaaja Jukka Kittilä soitti ja pyysi Känkästä rooliin, jossa tämä muun muassa laulaa, miekkailee ja kiipeilee yläilmoissa Sherwoodin metsän lavasteissa.
– Rooli on ihana, koska Robin Hood on ollut lapsena yksi idolini etenkin Disneyn animaation ansiosta, ja itsekin olen leikkinyt jousipyssyillä. Meidän versiossamme Robin on antisankari ja näyttelijä, josta tulee näytelmän kuluessa Robin Hood. On ollut hienoa saada näytellä muuta kuin klassista miessankaria. Myös esityksen tekeminen lapsille on ollut kivaa, koska lapset ovat niin kiitollisia.
Turusta Lapin erämaahan
Heti Robin Hoodin esitysten päätyttyä Känkänen lähtee Lappiin, jossa hänet nähdään toista kesää Juha Hurmeen ohjaamassa Operaatio Paulaharjussa. Näyttämönä on erämaa, jonne katsojat pääsevät vain vaeltamalla. Esitys perustuu tutkija-kirjailija Samuli Paulaharjun novellikokoelmaan Tunturien yöpuolta.
– Olemme erämaassa kaksi viikkoa. Leiriydymme sinne ja samalla teemme retkiä. Odotan sitä tosi paljon, Känkänen kertoo.
Känkänen on innoissaan myös Teatterikorkeakoulun produktiona alkaneesta, Juha Hurmeen luotsaamasta iltamakiertueesta, joka jatkuu syksyllä. Pikkupoikana Känkänen näytteli Taipaleen Tuomelan iltamissa isänsä kirjoittamissa näytelmissä.
– Siinä mielessä nyt ympyrä sulkeutuu, hän tuumaa.
Känkäsen mukaan yhteistyö teatteriohjaaja ja Finlandia-palkitun kirjailija Juha Hurmeen kanssa on lähestulkoon pelkästään hauskaa.
– Hurme on maailman rennoin tyyppi, joka tekee koko ajan paljon mutta ei hirveästi stressaa jutuista. Hän antaa näyttelijöille paljon vapauksia tehdä omia ratkaisujaan. Hänen tapansa on niin yhteisöllinen. Olemme tehneet monia juttuja juuri sillä tavalla, että olemme leireilleet viikon teltassa, viettäneet aikaa yhdessä ja samalla treenanneet. Silloin ollaan teatterin ytimessä.
Ei sittenkään opettajaa
Eetu Känkänen ei lapsena ja nuorena haaveillut näyttelijän urasta, vaikka esiintyminen olikin tuttua pianonsoittoharrastuksen ja iltamanäytelmien ansiosta.
– Mutta ehkä sieltä jäi siemen ja fiilis, että esiintyminen on kivaa, hän arvelee.
Känkänen on käynyt ala-asteen Kylmäkosken Asemalla ja yläasteen ja lukion Urjalassa. Hän ei muista, että olisi lapsena loistanut näyttelijänlahjoillaan mutta lukiovuosilta mieleen on jäänyt äidinkielenopettaja Aulikki Jalavan kannustavat kommentit, kun Känkänen yhdessä ystävänsä Tatu Leijon kanssa kirjoitti näytelmän Ankkalinnan kauniit ja rohkeat. Känkänen näytteli esityksessä Aku Ankkaa.
– Eipä me muuten koulussa näytelty, mitä nyt pelleiltiin kavereiden kanssa.
Lukion jälkeen Känkänen halusi isompiin ympyröihin, muutti silloisen tyttöystävänsä kanssa Tampereelle ja teki töitä puhelinmyynnissä ja -asiakaspalvelussa vailla kirkasta ajatusta omasta alasta.
– Pari vuotta meni, kun mietin, mitä haluaisin tehdä. Sitten lähdin Tampereen yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä pääaineena ja matematiikkaa sivuaineena, kun ajattelin, että opettaminen voisi olla siistiä. Aika pian kuitenkin huomasin, että se ei ollut minun juttuni. Sain kokoon ehkä neljä opintopistettä.
Kahdentoista joukossa
Teatterikorkeakouluun Känkänen pääsi viidennellä yrittämällä. Ensimmäisen kerran hän haki koulutukseen 21-vuotiaana vuonna 2010.
– Näyttelemisestä ja alan realiteeteista en tiennyt silloin yhtään mitään, Känkänen tunnustaa.
Pääsykokeet tekivät häneen kuitenkin vaikutuksen.
– Se oli uusi, hieno kokemus. Siellä oli hirveästi ihmisiä, jotka kannustivat ja halasivat toisiaan. Ihmettelin, miten tosissaan kaikki olivat, ikään kuin kyse olisi ollut elämän ja kuoleman asiasta. Itse tulin aika pystymetsästä.
Känkänen ei päässyt jatkoon, mutta innostavan kokemuksen jälkeen hän hakeutui Tampereella ylioppilasteatteriin ja ryhtyi määrätietoisesti tekemään teatteria. Kaksi vuotta kului ylioppilasteatterissa ja vuosi Lahden kansanopiston teatterilinjalla, minkä jälkeen Känkänen muutti Helsinkiin ja näytteli Ilves-Teatterissa. Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutukseen hän ehti hakea kaksi kertaa, kunnes ovet Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen opintoihin avautuivat vuonna 2014. Sisään pääsi 12 hakijaa.
Tutkimusmatka omiin tunteisiin
Känkäsen mielestä opiskelu Teatterikorkeakoulussa oli kasvattavaa. Koulutus ei jättänyt traumoja, päinvastoin.
– Pikemminkin siellä tutustui itseensä ja omiin tunteisiinsa. Opiskelu oli tosi intensiivistä ja rankkaa mutta antoisaa.
Känkänen arvioi omia vahvuuksiaan näyttelijänä olevan rytmitaju sekä dramaturginen ja näyttämöllinen ajattelu.
– Osaan asettaa itseni oikeaan paikkaan ja aikaan. Olen myös nopea innostumaan ja syttymään, hän miettii.
Leipä vapaana taiteilijana
Tuore teatteritaiteen maisteri haluaa tehdä teatteria mahdollisimman monipuolisesti kuten uudenlaista ja kokeilevaa nykyteatteria, draamaa, musikaaleja ja farsseja. Myös leffaroolit ovat elokuvien ystävälle ja dvd-levyjen keräilijälle tervetulleita.
– En haaveile mistään erityisestä roolista, mutta elokuvajuttuja olisi ihana tehdä, koska taidemuoto on minulle niin tärkeä.
Känkänen toivoo elättävänsä itsensä vapaana näyttelijänä mutta ei sulje pois muutaman vuoden kiinnitystä laitosteatteriin.
– Se ei kuitenkaan ole pitkän tähtäimen tavoitteeni, vaikka se toisi turvaa ja vakiintuneet tulot. Olen luottavainen, että elämä kantaa, kun tekee työnsä mahdollisimman hyvin.
