Akaan Kiekon kasvattina minun on vaikeaa sivuuttaa Suomen kiekkomaajoukkueen erinomaisia edesottamuksia. Kyllä se vaan nostaa kansallistunnetta, kun edustusmiehemme pyyhkivät jäätä suurvaltojen joukkueilla. On aidosti voimaannuttavaa, kun tämä polvihousuisten miesten menestyksekäs pelailu tuo meille niin paljon iloa. Ulkomaalaiset ystävät soittelevat ja onnittelevat. Puhutaan suomalaisesta Sisusta. Tuntuu hienolta! Menestys on koko kansan omaisuutta.
Kiekkoleijonat ovat siis taas sankareita, mutta todellisia arjen sankareita löytyy myös lähipiiristämme. Heitä ovat ne sadat akaalaiset miehet ja naiset, jotka raskaan työpäivän jälkeen kiireessä ruokkivat oman perheensä ja suuntaavat sitten valmentamaan lapsiamme urheilun tai muun tieto- tai taitoharrastuksen saloihin. Tätä pyyteetöntä valmennustyötä tehdään rakkaudesta lajiin. Arvokas vapaaehtoistyö mahdollistaa lapsillemme tarvittavan liikunta-ajan ja opettaa kilpailuhenkisyyttä. Samalla lapset oppivat tarpeellisia ryhmässä toimimisen taitoja.
Lapset tulevat harratusryhmiin hyvin erilaisista taustoista. Toisille on opetettu automaattinen aikuisten kunnioittaminen, toisille ei. Väitän, että aikuisten kunnioittaminen ei ole samalla tasolla kuin se oli Toijalan Ilveksen aikoihin.
Vapaalla keskustelevalla kasvatuksella opetetaan lapset ajattelemaan, oivaltamaan ja keskustelemaan. Keskustelemiseen ei kuitenkaan ole aikaa silloin, kun pitäisi esimerkiksi hioa rystykrossihyökkäystä lyhyen valmennusvuoron aikana. Silloin valmentaja kertoo, mitä tehdään, ja valmennettavat tekevät niin ilman tarpeetonta kyseenalaistamista. Jäpättäminen ja kyseenalaistaminen tehdään harjoitusten jälkeen pukukopissa tai illalla kotona. Voi kun se menisikin aina näin!
Yksi epämotivoitunut lapsi pilaa helposti koko porukan harjoituksen, sillä pienikin energiatason herpaantuminen aiheuttaa lapsilaumassa välittömän sekasorron. Nyky-Suomessa kaikissa harrastuksissa kaikenlainen kurin palauttaminen on, jos ei kiellettyä, niin ainakin hyvin herkkä taiteenlaji. Valmentajan ainoaksi keinoksi pitää harjoitus kasassa jää lasten katkeamattoman huomion varmistaminen omalla innokkuudella ja kiinnostavilla harjoitteilla.
On kiistatonta, että lasten ja nuorten valmentaminen vaatii johtamistaitoa. Meidän tulee muistaa, että tehtävä ei ole helppo. Kukaan ei ole synnynnäinen johtaja, ja välillä valmentajakin saa ilmaista tunteitaan.
Vanhempien on hyvä toisinaan käydä kotona läpi lapsen harjoituksissa tapahtuneita asioita. Omalle pikku silmäterälle on hyvä selittää, miksi valmentaja vaikkapa eristi hänet muusta porukasta hetkeksi. Samalla hänelle voi antaa keinoja, joilla tapahtuneen voi jatkossa välttää. Tämä helpottaa valmentajien työtä.
Valmentajat ovat paitsi opettajia, myös terapeutteja, lohduttajia, kasvattajia ja lastemme kavereita. Muistetaan tämä, kun seuraavan kerran dumppaamme lapsemme harrastuksensa pariin ja luikimme itse kotiin huokaisemaan.
Suuri kiitos puolestani näille kaikille sankareille, jotka pyyteettömästi kasvattavat ja liikuttavat lapsiamme. Muutimme 2010 Akaaseen hyvien harrastusmahdollisuuksien takia. Täällä on edullista harrastaa monipuolisesti, ja kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan. Nyt pitää pikaisesti ratkaista Akaan sisäliikuntatilaongelma ja tehdä Liikuvasta Akaasta uusi myyntiargumenttimme.
Jari Rantanen
Kirjoittaja on urheilumies Viialasta.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
