Piispa Matti Repo joutui kääntämään takkinsa hiippakuntarajamuutoksessa – Tampereen hiippakunnassa on uudistuksen jälkeen 38 seurakuntaa. Muutos vähentää Tampereen hiippakunnan kirkolliskokousedustajien paikkamäärää kolmella

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päättämät hiippakuntarajojen muutokset vaikuttavat voimakkaasti Tampereen hiippakuntaan. Se menettää kymmenen nykyistä seurakuntaansa ja saa viisi seurakuntaa tilalle. Hiippakunnan jäsenmäärä pienenee tuntuvasti. Nyt jäseniä on liki 600 000, kun jäseniä on tulevassa hiippakunnassa vain noin 480 000. (Kartta: Kirkollishallitus)Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntarajojen muutoksia vastustanut Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo käänsi historiallisessa uudistuksessa takkinsa, kun hänelle selvisi kirkolliskokouksessa, ettei hanke ollut kaadettavissa. Ensi vuoden alussa voimaan tulevat hiippakuntarajat merkitsevät sitä, että Tampereen hiippakunta menettää kymmenen seurakuntaa ja saa tilalle viisi seurakuntaa. Revon paimensauvan alta häviävät Someron, Jämsän, Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan seurakunnat sekä Lahden seurakuntayhtymä. Tampereen hiippakuntaan tulevat uusina Sastamalan, Punkalaitumen, Parkanon, Kihniön sekä Virtojen seurakunnat.
TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
AS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.