Suomen kevät ja alkukesä ovat vuoden parasta aikaa. Etelästä palaavat linnut, yhä vain valoisammat illat, valkovuokot ja luonnon vihertyminen sykähdyttävät joka vuosi. Ikään kuin meitä vähän hyviteltäisiin siitä, että kestimme taas alkutalven loskan ja pimeyden.
Aamulla töihin lähtiessä on pysähdyttävä kuuntelemaan puiden latvuksista kuuluvaa iloista sirkutusta. Ensimmäiset leskenlehdet saavat aikaan riemunkiljahduksia ja grillit, trampoliinit ja haravat kaivetaan varastosta. Kun sitten nurmikot ja pellot vihertävät ja koivuissa on lehdet, luonto on kauneimmillaan ja maisemaa tuijottaa mykistyneenä.
Eihän kevät toki pelkkää auvoa ole. Varjopuoliin kuuluvat lumen alta paljastuvat roskat teiden varsilla, siitepölyt, sosiaalisen median koirankakkakeskustelut ja se, ettei malta mennä ajoissa nukkumaan, kun puutarhassa voi kuopsuttaa iltamyöhään asti.
Puutarhanhoito onkin yksi parhaita tapoja nauttia keväästä, varsinkin kun muistaa välillä pitää taukoa ja vain istua auringossa. Netistä, lehdistä ja puutarhafirmojen kuvastoista löytyy roppakaupalla vinkkejä ja ideoita, joiden sopivuutta omaan pihaan tai parvekkeelle voi jo talvella pohtia. Sitten kun taimimyymälät avautuvat, uhkaavat etukäteen tehdyt suunnitelmat unohtua, kun myymälästä löytyy vaikka mitä ihanuuksia.
Oman pihani laittoa hidastaa hieman se, että silloin kun maa on sulana, myös töitä on paljon. Lisäksi ylisuureksi paisunut peurakanta verottaa viljasadon lisäksi myös kukkapenkkejä. Viime syksynä aivan talomme vierestä syötiin kaikki vuorenkilvet, juurakoitakin oli maisteltu. Toiset inhoavat vuorenkilpeä niin, etteivät jäisi sitä kaipaamaan, mutta itse pidän siitäkin. Peuroille kelpaavat hyvin myös omenapuut, maksaruohot ja jopa perunan varret.
Puutarhan kunnostaminen on projekti, joka ei ole koskaan valmis, eikä tarvitsekaan olla. Kaiken sen keskeneräisyyden seasta löytyy yleensä joku nurkka, johon voi olla tyytyväinen. Yksi kukkapenkkini oli jokusen vuoden erityisen huonolla hoidolla, mutta eipä hätää, siellä alkoi kasvaa metsämansikkaa. Viime vuonnakin se tuotti runsaasti satoa, mikä oli varsinkin poikamme mielestä puutarhan parasta antia.
Palataanpa vielä niihin tienvarsien roskiin. Minkälainen ajatusketju saa ihmisen nakkaamaan tyhjän tupakka-askin, tölkin tai muun roskan pientareelle? Henkilö kenties ajattelee, että se kuuluisa ”joku muu” siivoaa roskan pois. Tosin se saattaa päätyä sitä ennen pienen lapsen tai eläimen suuhun ja aiheuttaa isoa vahinkoa.
Huomasin että Akaassa järjestettiin huhtikuun lopulla roskarinksa. Kilpailun tarkoituksena on kerätä roskia kaupungin yleisiltä alueilta. Tämä on hieno idea järjestäjiltä. Voisiko joskus olla sellainen tilanne, että tällaisia tempauksia ei tarvitsisi järjestää? Mitä jos kaikki osaisivatkin laittaa itse omat roskansa roskikseen? Tällöin keväinen luonto näyttäisi vieläkin kauniimmalta.
Outi Heikkilä
Kirjoittaja on akaalainen maatalousyrittäjä
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
Kommentointi on suljettu.