Rätön kylässä oli 1500-luvulla kolme isompaa tilaa, joista huomattavin oli Huovilan ratsutila. 1870-luvulla talot yhdistettiin Rätön kartanona tunnetuksi suurtilaksi. Kylä sijaitsi vielä 1700-luvulla nyt jo kauan sitten kuivuneen Rätönjärven rannoilla ja ulottui Vanajaveden rantaan.
Tilan omisti vuodesta 1539 Juho Pekanpoika ja hänen perillisensä vuoteen 1867. Vuonna 1868 Rätön noin 500 hehtaarin tilan osti Aksel Olof Sjöstedt Vesilahdelta.
Komeita rakennuksia
Rätön pihapiirissä oleva, myöhemmin Karjanhoitokoulun koulurakennuksena toiminut yksikerroksinen rakennus eli pytinki on vuodelta 1874.
Aksel Olof Sjöstedt rakennutti tilalle uuden päärakennuksen vuonna 1889. Se oli alun perin yksikerroksinen, mutta korotettiin rakennusmestari A. Aarnion piirustusten mukaisesti kaksikerroksiseksi ja mansardikattoiseksi vuonna 1921. Rakennuksessa on 19 huonetta, joista 10 on yläkerrassa.
Kartanon pihapiirissä on kaksi vierekkäistä aittaa. Vuonna 1894 rakennettu suurikokoinen talli-, navetta-ja sikalarakennus rajaa pihapiiriä idässä. Tallissa oli parhaimmillaan 13 hevosta ja navetassa satakunta lehmää. Aksel Sjöstedtin aikana raivattiin runsaasti uutta peltoa.
Taloudenhoitaja kestitsi vieraat
Kartanon isäntä Akseli Sjostedt kuoli vuonna 1894 työnsä ääreen pellolle, jota nyt halkoo moottoritie. Hänen jälkeensä tilaa piti hänen leskensä Maria poikiensa Jalmarin ja Edvinin kanssa.
Kun Maria halusi luopua tilanpidosta, vedettiin arpaa siitä, kumpi pojista saa tilan. Sen voitti naimaton Edvin, joka 1930-luvulla muutti nimensä Sahramaaksi.
Hänen nyt 95-vuotias veljentyttärensä Marjatta Sahramaa–Ikonen muistelee setäänsä lämmöllä.
– Meidän perhe asui Mellilässä, mutta olimme tosi paljon Rätössä. Setä halusi pitää paikan koko suvun kokoontumispaikkana. Hän kun oli vanhapoika, talossa oli etevä ja kätevä taloudenhoitaja, joka kestitsi suuriakin joukkoja.
Marjatta Sahramaa-Ikonen sanoo elämän Rätössä olleen vakaata, rauhallista ja turvallista.
– Setä oli lapsirakas. Olin varmaan sellainen kolmivuotias, kun hän kerran sanoi, että ”jos minä ottaisin tuon Marjatan tyttärekseni.” Minä kai olisin ollut siihen valmiskin, mutta vanhemmat olivat eri mieltä. Muistan, kuinka setä iltaisin komensi, että nukkumaan käydessä pitää siunata itsensä, kertoo Sahramaa-Ikonen.
Rätöstä valmistui karjakkoja
Edvin Sahramaa oli aikaansaava ja aktiivinen muutenkin kuin kunnallisissa asioissa ja hevosten parissa. Hän kehitti kartanostaan toimivan maataloustilan. Hänen aikanaan siirtyi Toijalan tietopuolinen karjanhoitokoulu Vahteristosta Rättöön ja toimi siellä vuodesta 1913 vuoteen 1955.
Tietopuolisen karjanhoitokoulun tarkoituksena oli antaa karjakoiksi ja agronomeiksi aikoville ammattiopetusta sekä harjaantumista karjataloudessa sekä pienviljelijäväestölle ohjausta karjanhoidon alkeissa. Opetukseen kuului hyväksytyillä karjatiloilla suoritettu harjoittelu ja sitä seurannut tietopuolinen opetus. Sen lisäksi koulu järjesti tarkastuskarjakkokursseja sekä lyhytaikaisia kotieläinhoitokursseja.
Koululle omat tilat
Pytinkiin tuli koulukäyttöä varten luokkahuone, kirjasto, kanslia, ruokasali, keittiö ja apulaisen huone. Koulunjohtaja myös asui pytingissä. Koulun johtajana toimi vuoteen 1949 Elli Ilvonen ja siitä eteenpäin agronomi Saima Laalahti.
Edvin Sahramaa rakennutti kartanoon johtavan tien varteen asuinrakennuksen, joka toimi karjanhoitokoulun oppilasasuntolana ja tunnetaan nykyisin Uusi-Rättö-nimisenä. Rakennus uusittiin vuonna 1920 arkkitehti Heikki Tiitolan piirustusten mukaisesti.
Siirtolaisille tontteja
Sotien jälkeen Rätön kartanon tilasta erotettiin noin 100 hehtaaria siirtolaisten asuinalueiksi. Näin syntyi Lentilään maatiloja ja omakotialue sekä tontteja ja maatiloja Haudanniemeen.
Edvin Sahramaa testamenttasi Rätön veljensä Jalmarin lapsille Kalevi ja Marjatta Sahramaalle. Kalevi Sahramaa, joka viljeli ja hoiti tilaa, vuokrasi sisarensa maat, kunnes kartano vuonna 1953 jaettiin kahtia ja syntyivät Rätön ja Uusi-Räton tilat.
Kalevi Sahramaa jäi asumaan Rätön päärakennukseen ja Marjatta Sahramaa muutti karjanhoitokoulun asuntolana olleeseen Uuteen Rättöön, ”Kotimäkeen”.
Tilat pysyvät suvulla
Tänä päivänä Rätön tilaa isännöivät ja viljelevät Kalevi Sahramaan pojanpojat Sami ja Seppo. Suurin osa viljelystä on perinnebiotooppien laidunhoitoa ja nurmituotantoa. Tilalle on myös vuokrattu jonkin verran nurmituotannossa olevaa peltoa tukemaan rehuomavaraisuutta. Tämän lisäksi veljekset viljelevät kauraa ja ohraa. Metsää on jonkin verran ja sieltä saadaan niin kotitarvepuut kuin jonkin verran myyntiinkin. Lihakarjaa heillä on ollut vuodesta 2006.
Uutta Rättöä isännöivät tänä päivänä Marjatta Sahramaa-Ikosen poika Jarmo Ikonen ja hänen puolisonsa Helva Launokoski. He viljelevät peltojaan ja pitävät kesäisin lampaita ja kanoja. Heidän omistuksessaan oleva suuri kivinavetta on nykyisin tyhjillään.
Moottoritie halkoi maat
Koko ikänsä Rätössä asuneet Sahramaan veljekset muistelevat moottoritien tuloa hieman katkerina.
– Moottoritien alle jäi noin 25 hehtaaria maata ja korvaukset olivat noin 10 prosenttia siitä, mitä vahingot olivat. Moottoritie suunnilleen puolittaa laidun- ja viljelymaat. Kahta puolta Rättöä on kyllä sillat, joiden kautta voi koneilla kiertää, mutta alikulku on vain karjalle, toteaa Seppo Sahramaa.
Sahramaalla on parhaillaan menossa päärakennuksen remontti. Hän asuu äitinsä Anneli Sahramaan kanssa pytingissä ja Sami-veli, jonka vastuulla on karja, asuu päärakennuksessa.
Rätönjärven ja Lontilanjoen keväiset tulvat olivat aikoinaan nekin melkoinen harmi.
– Ennen kuin vesistöjä alettiin säännöstellä ja joki ruopattiin, tässä oli sellaiset tulvat, ettei Rätöstä päässyt pois kuin veneellä. Ja niitä oli ollut vuosikymmeniä aikaisemminkin. Tuolla moottoritien toisella puolella on kuvattu 1930-luvulla jotain elokuvaa, kun pellot olivat tulvan peitossa ja veden keskellä väki nosteli heinää seipäille, kertoo Seppo Sahramaa.
Suvannot samaa sukujuurta
Marjaana, toinen Akseli Sjöstedt vanhemman tyttäristä, lähti vuonna 1852 Penttilän rusthollin emännäksi Punkalaitumelle. Hänen Ilma-tyttärensä avioitui punkalaitumelaisen maisteri Väinö Ilmari Suvannon kanssa. V.I. Suvanto oli sittemmin Toijalan yhteiskoulun historian ja uskonnon opettaja ja rehtori. Hänen poikansa Seppo Suvanto toimi niin ikään koulun historian opettajan ja rehtorina. Toinen poika, Pekka, on myös historian tutkija. Seppo ja Pekka Suvanto ovat kirjoittaneet Akaan historian I ja II -osat.
Lähteet: Tiina Lehto: Toijalan rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema -inventointiraportti 1989; Akaan kaupunki: Toijalan rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema 2009; Eino Jutikkala: Suomen kartanot ja suurtilat 1945; Marjatta Sahramaa-Ikosen sekä Anneli, Sami ja Seppo Sahramaan haastattelut.
Kommentointi on suljettu.