Uusi laki vie siniset kyltit bussipysäkeiltä – kaikki ovat jatkossa keltaisia

Jatkossa kaikki linja-autopysäkit merkitään keltapohjaisella liikennemerkillä.

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1.6.2020. Lakiin liittyy säädösliite, jossa on esitetty muun muassa linja-autoliikennettä ja pysäkkejä koskevat liikennemerkit.

Liite ei sisällä enää perinteistä sinipohjaista pysäkkimerkkiä, vaan keltapohjaisella merkillä osoitetaan paikka linja-autoon nousemiseen ja siitä poistumiseen.

Myöskään pikavuorolinjojen pysäkkien lisäkilpeä ei enää mainita. Merkin yhteydessä voidaan uuden säädösliitteenkin perusteella esittää pysäkin nimi, linjojen tunnukset sekä muuta linja-autoliikennettä palvelevaa tietoa.

Muita ajoneuvoja kuin linja-autoja ei saa jatkossakaan pysäköidä 12 metriä lähemmäs merkkiä tai tiemerkinnällä osoitetun alueen kohdalle. Uutena lisäyksenä on pysäköintikielto myös pysäkkikorokkeen kohdalla.

Pysäkkejä koskien on uudessa laissa jatkossakin voimassa pykälä, jonka perusteella samalla tai viereisellä ajokaistalla pysäkkiä lähestyvän ajoneuvon on väistettävä pysäkiltä lähtevää linja-autoa tiellä, jonka nopeusrajoitus on enintään 60 kilometriä tunnissa. Pyörätiellä on annettava ajoneuvosta tai raitiovaunusta poistuvalle tai siihen nousevalle matkustajalle esteetön kulku pysäkin kohdalla.

Linja-autoliikennettä estämättä saa pysäkille pysäyttää ajoneuvon eikä aiemman tieliikenneasetuksen mukaista vaatimusta ajoneuvoon nousemisesta tai siitä poistumisesta ole enää mainittu uudessa säädösliitteessä.

Valkoista BUS-tiemerkintää voidaan käyttää liikennemerkillä osoitetulla pysäkillä, linja-autokaistalla tai linja-autolle tarkoitetulla pysäköintipaikalla. Keltaisella yhtenäisellä reunamerkinnällä voidaan osoittaa linja-auton tai raitiovaunun pysäkkiin liittyvä pysäyttämisrajoitus.

Myös hallinto uudistuu

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistui vuoden 2019 alusta. Liikenneviraston tietyt toiminnot sekä Trafi ja Viestintävirasto yhdistettiin uudeksi virastoksi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiksi. Liikennevirastosta siirtyi uuteen virastoon muun muassa liikennejärjestelmäsuunnitteluun ja julkisen liikenteen kehittämiseen liittyviä tehtäviä.

Samassa uudistuksessa jäljelle jäävän Liikenneviraston nimeksi tuli Väylävirasto, joka tilaajaorganisaationa keskittyy jatkossa muun muassa tie- ja rautatieliikenteen väyläverkon suunnitteluun, kehittämiseen ja kunnossapitoon sekä liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Väylävirasto vastaa myös rautatieasemien kiinteistä opasteista eli laituriopasteista, asemien nimikylteistä sekä kuntaopasteista.

Samaan aikaan virastouudistuksen kanssa aloitti toimintansa uusi valtion erityistehtäväyhtiö Traffic Management Finland Oy, johon siirrettiin Liikenneviraston nykyiset liikenteenohjaus- ja hallintapalvelut.

Rautatieasemien dynaamisesta opastuksesta eli aikataulunäytöistä vastaa 1.1.2019 alkaen Traffic Management Finland Oy:n tytäryhtiö Finrail Oy.