”Niin muuttuu maailma, Eskoni”. Mies on ensin poika, sitten jokunen voi tulla isäksi ja joku jopa isoisäksi. Kaikessa on opettelemista ja vähän miettimistäkin, mitä kaikkea on kulloinkin tehtävissä. Lapsena piti opetella kaikenlaista tarpeellista, kuten kävelemään, ottamaan tavaroita pinsettiotteella, sisäsiistiksi, syömään itse ruokailuvälineillä, vastailemaan kaikenlaisiin kysymyksiin.
Isänä opetellaan vaihtamaan vaippoja ja lepyttelemään vatsavaivoja ja muita pikkuharmeja. Onneksi olin aiemmin työssä tottunut syöttämään toisia ja toimittamaan niitä sisäsiisteysasioita. Isoisänä pitänee opetella pidättäytymään liiallisesta ohjeistamisesta. Jossain vaiheessa nämä hoivatoimet kohdistuvat itseä edeltävään sukupolveen ja sitten minuun seuraavaksi.
Koulussa kielet ja laskento perustuivat aina aiemmin opitulle, ja jos niissä oli puutteita, tuli kaikesta vähän hankalampaa. Liikennesäännöissä tuntuu olevan monella aikuisella vieläkin elinikäistä oppimisen tarvetta. Lankapuhelimella soittaminen oli aika yksinkertaista, mutta sitten tuli puhelinvastaajia ja niiden kanssa saa painia edelleen. Näköpuhelimet ovat käytössä, mutta vielä aika vähäisesti tulee sillä tavalla soitettua. Kalliimmat autot ohjaavat itseään, mitähän seuraavaksi? Olen nähnyt Facebookissa satojen tuttavieni joulukuuset ja jouluateriat. Tämäkin on uutta muille kuin ammattimaisille joulupukeille.
Miten elämä kristittynä on muutoksessa? Kristinuskoa on Suomessa pilkattu ja kritisoitu varsin terävästi jo 1880-luvulta alkaen, joten siinä ei ole mitään uutta ilmennyt. Onko helpompi rukoilla? Esirukousten kohteiden määrä on tainnut laajentua yleisesti omasta lähipiiristä ja pakanalähetyksestä kovasti. Iltarukous pitänee aloittaa aikaisempaa aiemmin illalla.
Erilaisia seurakunnan tilaisuuksia on varmaan enemmän kuin 1970-luvulla, mutta ruuhkavuosia eläville niitä pitää oikein ajan kanssa etsiä. Eipä siinä elämänvaiheessa niihin kovasti kerkiäisikään. Mielestäni siihenkin vaiheeseen tulisi olla tukea hengelliseen elossapysymiseen. Muuten ”pieni liekki” on vaarassa. Aikuisuudessa ja varsinkin lapsiperheissä vanhemmat voivat löytää uudelleen lapsuudenuskon, kun ovat mukana sopivalla tavalla lastensa seurakunnallisissa tapahtumissa.
Ihmistä voi jumittaa ”sisäiset valat”. On lukittu asenne ja ajattelu, eikä niitä lukittuja asenteita voi ottaa uudelleen tarkasteltaviksi. Toisinkin voi olla. Työpöydällä voi olla sellaisia papereita, jotka kalenteri hoitaa, ne eivät ole enää ajankohtaisia, ne voi laittaa silppuriin. Joku voi aikansa pitää seurakunnan touhuja ämmien juttuina, mutta kun näkee, kuinka tärkeää on olla pitämässä nuorisokahvilaa, ja näin löytää uuden näkökulman miehenä elämiseen.
Kristittynä eläminen on joskus Martan siskon Marian osaa olla kuuntelemassa ja hoidettavana. Mutta ei pelkästään sitä. Lähimmäisenrakkauden todeksi tekeminen ei ole vain lämpimiä ja armollisia ajatuksia, vaan se voi olla marttailua/martteilua: laittaa tarjottavia esille, avata ovet, olla turvallinen ja läsnäoleva aikuinen. Hän, joka illan lopuksi laittaa paikat kuntoon, sammuttaa valot ja laittaa ovet kiinni.
Seurakunnissa ajatellaan monia asioita uudelleen. Tulevaisuus ei näy selvänä, on sumeaa näköpiirissä. Yksi on selvää: emme halua, että seurakuntalainen on kuivuva oksa, vaan lehtevä ja yhteyttävä. Työntekijöistä tulee valmentajia ja inspiraattoreita, kasvumaan parantajia ja hengellisiä viljelijöitä. Teidät on lähetetty maailmaan!
Ali Kulhia
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkoherra
