Toijalan seudun Sotainvalidien iloinen joukko kokoontui perinteiseen puurojuhlaan puheenjohtajapariskuntansa Minna ja Juha Vuorisen kotiin Terissaareen viime viikon torstaina. Koska juhlaa vietettiin Lucian päivänä, laitettiin kaunis kukkakranssi Anja Suomen kutreille.
– Lucia tarkoittaa valotarta – henkilöä, joka luo valoa ja lämpöä ympärilleen. Anja on juuri tällainen ihminen, aina iloinen. Lisäksi hän on hienosti toiminut naisjaoston puheenjohtajana monta vuotta, kertoi Minna Vuorinen.
Hämmästynyt uusi Lucia otti tilanteen perin hämäläisittäin, mutta hymyssäsuin.
– Kyllä tämä nyt niin väärin meni.
Varsinaisia sotainvalideja Toijalan seudun osastossa on kuusi. Joukon vanhin on 97-vuotias Toivo Leppimäki Viialasta. Naisia, jotka ovat sotainvalidien leskiä, on osastossa 27. Varsinaista toimintaa pyörittävät jo tukijäsenet.
– Olemme jo pieni osasto, ja pikkuhiljaa toimintamme hiipuu, muuttuu perinnetoiminnaksi. Mutta viimeinenkin sotainvalidi hoidetaan asiallisesti viimeiselle matkalle, kun sen aika on. Kanta-Hämeen piirissä sotainvalidijäseniä on jo alle sata, kertoo Toijalan osaston ja piirin puheenjohtaja Juha Vuorinen.
Toijalan seudun Sotainvalidit on ehtinyt jo 76 vuoden ikään. Viime vuonna osasto julkaisi Yhdessä jaksamme – sotainvalidien henkinen perintö -kirjan, jossa sotainvalidit kertovat, kuinka haavoittuivat ja selvisivät sairaalasta takaisin elämään. Puurojuhlassa mukana ollut Erkki Kitunen haavoittui 30.6.1944.
– Kun minä haavoituin, joukkueen vahvuus oli viisi miestä, ei siis enää ryhmäkään. Tilanne oli hyvin vaikea ja vihollinen painoi voimalla päälle. Yksikin luutnantti tuli kotirintamalta suoraan etulinjaan, ei tiennyt mistään mitään, eikä vuorokauden kuluttua häntä enää ollut, muisteli Kitunen.
Sotainvalidien tilaisuuksissa tarinointi lipsahtaa helposti sotaan. Puurojuhlassa nauru oli kuitenkin herkässä. Sen takasi naisten vahva edustus.
– Joululauluilla pääsee mukavasti joulun tunnelmaan. Toki Veteraanin iltahuutoa tulee myös kuunneltua paljon. Siinä on niin koskettavat sanat, mietti Helvi Jokinen.
Terissaaren hiljainen historia
Juha Vuorinen kertoi vierailleen Terissaaren lastenkodista, joka tavallaan on paikan hiljaista, vaiettua historiaa. Lastenkoti toimi vuosina 1940–1952, ja sinne oli sijoitettu Itä-Karjalan kansannousun seurauksena paenneiden lapsia. Neuvosto-Venäjä lupasi alueelle Tarton rauhassa 1920 autonomian, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Vuonna 1921 alkanut kansannousu tukahdutettiin verisesti ja 44 000 itäkarjalaista pakeni Suomeen.
– On Suomeen tullut pakolaisia ennenkin, ja asiat on hoidettu, vaikka Suomi oli tuolloin hyvin köyhä maa, pohti Vuorinen.
Monen puurojuhlaan osallistuneen mielestä pakolaisia pitää auttaa. Sota-ajan kokeneille auttaminen on verissä. Toistakin mieltä Suomessa ollaan. Osaston sihteeri Eila Arvonen muistuttikin, että auttaminen ei ole koskaan itseltä pois.
