Veteraanien lapsuuden joulut olivat tunteita täynnä

Toijalan Seudun Rintamaveteraanien pikkujouluja vietettiin Lounaspirtillä.

– Hiukan haikealtahan tämä tuntuu, totesi Toijalan Seudun Rintamaveteraanien puheenjohtaja Aulis Eskeli yhdistyksen pikkujouluissa 1. joulukuuta.

Yhdistys päätti syksyllä, että sen toiminta päättyy vuoden lopussa, ja pikkujoulut olivat viimeinen tapahtuma.

Vuonna 1970 perustettu yhdistys ehti vahvaan keski-ikään, mutta väkimäärän vähetessä toiminnan jatkaminen ei tuntunut enää mielekkäältä.

Rintamaveteraanien kolmesta jäljellä olleesta veteraanista Eino Kuittinen menehtyi hiljattain. Hänen muistolleen vietettiin pikkujouluissa hiljainen hetki.

Veteraanien lisäksi yhdistykseen on kuulunut kannatusjäseniä sekä leskiä.

– Aiomme silti jatkaa epävirallisia kahvitteluhetkiä, kun tässä on tullut ystäviä monen vuoden ajalta, Aulis Eskeli sanoi.

Sika kasvamassa jouluksi

Erkki Kitunen muistelee lapsuudestaan, kuinka joulukinkku kerran palvattiin ja se oli paras kinkku koskaan.

Sotainvalidi ja -veteraani Erkki Kitunen muistelee lapsuuden joulujaan. Hän syntyi vuonna 1923 Vilppulassa.

– 1930-luku oli Suomessa melko köyhää aikaa, mutta ei meillä ikinä ollut puutetta mistään. Meillä oli lehmä, josta saatiin maitoa sekä sika kasvamassa jouluksi. Kinkku oli aina pöydässä ja ruokaa riitti muutenkin. Äiti oli taitava kokki, Kitunen kehaisee äitiään.

Joulut olivat pienelle pojalle tietysti mieleenpainuvia. Koko perheen voimin ei käyty joulukirkossa, mutta Erkki muistaa hyvin ensimmäisen kerran, kun hän meni yksin kirkkoon ehkä 13–14-vuotiaana.

Erkki Kitunen oli kolmilapsisen perheen kuopus.

– Olin vähän sellainen lellipoika, mies hymähtää.

Perheen isä oli töissä Serlachiuksen tehtaalla. Sieltä isä osti konehuopaa, josta tehtiin lapsille kouluvaatteet. Äiti värjäsi kankaan ja ompeli asut.

– Keväällä kangas alkoi jo vähän virttyä, mutta ei sitä kukaan nauranut, kun kaikilla muillakin oli samanlaiset asut.

Pommitus kotikulmilla

Perhe asui 200 metrin päässä Vilppulan ratapihasta. Vilppulankosken rautatiesilta oli sodassa erittäin strateginen paikka, sillä se oli ainoa väylä Pohjanmaalle. Niinpä sodassa laitettiin suojelukomppania vartioimaan siltaa.

Erkki Kitunen muistaa uuden vuoden päivän, kun hän oli 16 vuoden ikäisenä vartioimassa siltaa.

– Menin kotiin iltapäivällä. Venäläiset olivat juuri pari tuntia aikaisemmin pommittaneet siltaa. Isä ja äiti olivat kuulleet asemalta hälytyksen ja menneet kellariin suojaan, mutta kissa jäi sisälle. Kun vanhempani menivät sisään taloon, niin kissa säntäsi ulos häntä pörröisenä. Niin paljon se oli pelästynyt pommitusta.

Kissa tuli kotiin kahden päivän päästä.

Erkki Kitunen sai sotavammansa ollessaan tiedustelutehtävissä. Yhtäkkiä hän tunsi, kuinka kuula meni läpi kädestä.

Tilan renki pukkina

Väinö Vinnikaisen perhe joutui lähtemään evakkoon Karjalasta.

Myös Väinö Vinnikainen syntyi vuonna 1923 ja on sotaveteraani. Hän on Karjalan-evakkoja.

– Synnyin kannaksella Muolaan pitäjässä. Meillä joulut olivat aina hyvin perinteisiä. Kävimme kirkossa ja pukki tuli. Jälkeenpäin sain tietää, että pukki oli joku tilamme rengeistä.

Kahdeksanlapsisella perheellä oli tila eläimineen ja peltoineen. Lehmiä oli enimmillään kymmenkunta ja hevosia neljä.

Joulupöydässä oli aina kinkku, mutta ei peruna- tai lanttulaatikkoa, kuten Karjalassa ei ollut useinkaan tapana. Riisipuuro, sekametelisoppa ja karjalanpiirakat kuuluivat tarjottaviin.

Väinö Vinnikaisen rippikoulu jäi kesken vuonna 1939 talvisodan alkaessa.

– Lähdimme evakkoon. Otimme mukaan lehmiä, mutta ne eivät tulleet perille, Vinnikainen muistelee.

Kotieläimiä varastettiin matkan aikana evakoilta tai ne päätyivät vääriin osoitteisiin.

Toijalaan mies päätyi vuonna 1951 työn perässä ja teki elämäntyönsä timpurina.

Ihanat lapsuuden joulut

Anna-Liisa Virolaisen joulut ovat olleet aina onnellisia.

Toijalan Seudun Rintamaveteraaneilla on ollut naisjaosto. Sitä veti pitkään Anna-Liisa Virolainen. Hän muistaa lapsuuden ja nuoruuden joulut ihanana ja seesteisenä aikana.

– Meillä oli hyvä lapsuus Porvoossa. Vietimme aina tavanomaisen joulun oman perheen kesken. Äidin kanssa kävimme joulukirkossa, se oli aikaisin aamulla. Asuimme ihan kirkon vieressä, vuonna 1928 syntynyt nainen kertoo.

Hänen isänsä oli töissä rautateillä, joten leipä oli kapea mutta pitkä.

– Äitini oli niin hyvä talousihminen, että meillä oli sota-aikanakin hyvät ruoat pöydässä.

Anna-Liisa Virolainen meni naimisiin karjalaisen miehen kanssa. Häneen teki vaikutuksen mamman eli anopin kertomukset siitä, kuinka ihmiset joutuivat pakon edessä lähtemään kotoaan evakkoon.

– Mutta ei mamma ottanut mitään asiaa elämässään kovin raskaasti. Hänellä kulki itku ja nauru rinnakkain, karjalainen kun oli.

Seurakuntapastori Mari Pakkanen kiitteli yhdistystä hyvästä yhteistyöstä ja ojensi kukkakimpun Aulis Eskelille.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
AS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.