Sata vuotta sitten Edvard Metsola vangittiin kotonaan. Olot maassa olivat sen verran rauhoittuneet, että tämä punaisen Hämeen lääninhallituksen johtomiehiin kuulunut akaalainen räätäli uskalsi tulla esiin Kalvolan metsistä.
Edvard Metsolaa ei enää ammuttu, vaan vankeustuomion jälkeen hän palasi Akaaseen ammattiaan harjoittamaan. Metsola kohosi myös Akaan kunnassa ja osuuskaupassa vaikuttajaksi. Elämäntyönsä kruunuksi hän lienee ajatellut kauppalantaloa, jonka paikaksi lahjoitti kotitalonsa tontin Toijalan keskustassa. Paikalla on nyt iso market ja Akaalta puuttuu vieläkin kunnollinen kaupungintalo. Toijalan Työväenyhdistyksen Metsola-sali kantaa paikallisen suurmiehen nimeä.
Sata vuotta sitten Suomessa järjestettiin myös kunnallisvaalit. Vaikka olot olivat hyvin poikkeukselliset, vasemmistolaiset johtomiehet pääosin surmattu tai vankileireillä, saatiin maahan vaaleilla valitut valtuustot. Valtio etsi itseään, mutta kunnat jotenkuten toimivat.
Samanlainen tilanne näyttää olevan nyt. Ei tiedetä, mitä tapahtuu kauan odotetulle soteuudistukselle eduskunnassa. Mitä tapahtuu uudistuksen jälkeen kunnille? Mielenkiintoista on myös nähdä, miten kiehunta esimerkiksi Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Ruotsissa vaikuttaa Suomen eduskuntavaaleihin. Nyt jos koskaan äänestäjät ratkaisevat täälläkin paljon.
Akaan kunnassa joulukuussa 1918 valittu valtuusto järjesteli pääasiassa köyhien oloja. Täällä oli paljon punaropoja, jotka tarvitsivat katon päänsä päälle. Myös hätäaputöitä ja vähävaraisten ruokailuja järjestettiin lehtitietojen mukaan usein.
Itsenäisyyspäivänä 2018 järjestettiin vähävaraisten ruokailu Metsälinnassa ja ruokapaketteja jouluksi jaetaan edelleen. Mikään ei ole muuttunut, paitsi ehkä se, että kuilu menestyjien ja kaiken menettäneiden välillä on syventynyt. Suomessa on käytännöllisesti katsoen täystyöllisyys, mutta työttömyyden kovassa ytimessä olevat eivät kelpaa mihinkään.
Jotakin on pahasti pielessä, kun paikallinen yritys ei löydä metallialan ammattimiestä Suomesta, mutta töihin ei kelpaa ammattiopin saanut nuorikaan. Töihin otetaan, jos saadaan kiinni, mies Puolasta, koska siellä kuulemma on edelleen kunnon ammattikoulu. Jospa katsottaisiin täälläkin peiliin, ennen kuin on liian myöhäistä.
Lasten ja nuorten koulutuksesta leikkaaminen on hölmöläisten hommaa. Kaikki tietävät, että leikkausten laskut maksetaan myöhemmin, mutta silti tähän lumelääkkeeseen turvaudutaan. Työelämä huutaa osaajia joka portaalle. Yliopistoja vaaditaan tehokkuuteen ja rauhallinen tutkimustyö ajetaan ahtaalle varsinkin aloilla, joilla ei kaupallista merkitystä. Kanteleensoitto ei pärjää insinööritieteille. Sitten ihmetellään, mihin katosi luovuus.
Akaassa taloutta on tasapainotettu muun muassa suurentamalla luokkakokoja. Opettajat ovat katraidensa kanssa ihmeissään. Tämä vaikuttaa myös perheisiin, joissa mietitään, olisiko jossakin muualla lapsen parempi olla. Jotakin vaikuttaa sekin, että Viialasta puuttuvat kokonaan sisäliikuntatilat kouluilta ja seuroilta.
Suomi sai kansakouluasetuksen jo 1866. Joka kuntaan saatiin pikku hiljaa koulu. Vuonna 1898 säädetty koulupiirilaki toi kansakoulun joka kylään. Vasta 1921 säädetty oppivelvollisuuslaki toi kaikki lapset kouluun. Koulutuksesta ei tuolloin tingitty. Pikemminkin se nähtiin itseään etsivässä tasavallassa ainoaksi keinoksi varmistaa hyvä tulevaisuus.
Miten lie nyt, kun paljon julkisuutta aikanaan saanut digiloikkakaan ei näytä kouluissa onnistuvan. Puuttuuko rahaa? Onko asenne kunnossa? Onko maltettu kysyä opettajilta tai oppilailta?
