Opettajan työhön pitkän tauon jälkeen palanneen Anne Mönkön mukaan opettaminen on juuri niin hienoa kuin hän muisti.
Anne Mönkö on onnellinen siitä, että hän saa taas opettaa yläkoululaisille matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Lähes neljän vuoden poissaolon jälkeen Anne palasi tänä syksynä opettajaksi Viialaan, siirtokoulukampuksella toimivaan yhtenäiskouluun.
– Pelkäsin, että aika on kullannut muistot, mutta kyllä tämä on juuri niin hienoa kuin muistin.
Kuulo ja näkö heikkenivät
Anne jäi Hirvialhon koululta sairauslomalle marraskuussa 2014, kun oireilu rakennuksessa alkoi olla jatkuvaa. Lopulta hän ei pystynyt enää sanomaan lausetta loppuun yskimättä. Sitä ennen erilaisia vaivoja oli ollut vuodesta 2008 lähtien.
– Vuonna 2011 tuli reumaoireita ja jalkapohjan puutumista. Sitten meni kuulo niin, etten kuullut hälinässä mitään, ja korvat olivat jatkuvasti lukossa. Ne aukesivat vasta kesällä. Näkö heikkeni sillä lailla, etten nähnyt leikata enää varpaankynsiä, kun silmä ei tarkentanut enää mihinkään, Anne kertoo.
Anne ei uskonut niitä, jotka epäilivät oireiden voivan johtua sisäilmasta.
– Sinnittelin töissä kaksi vuotta. Ihmisellä on päällä valtava kieltomekanismi, kun on työ, josta tykkää ja josta ei halua lähteä pois. Vasta kun ääni lähti, aloin itsekin uskoa siihen.
Jatkuvien vatsakipujen takia Anne söi kaurapuuroa ja koulun ruokalassa erikoisruokavalioruokia, ja hänellä todettiin epätyypillinen astma. Annen oikea puoli kehosta tuntui tunnottomalta ja painavammalta kuin vasen. Töissä huimasi, ja seinät tuntuivat kaatuvan päälle.
– Välillä piti pyytää työkaveria luokkaan, kun oli pakko päästä vähäksi aikaa ulos.
Kolmiolle ei löytynyt sanaa
Anne oireilee monissa paikoissa. Viialan yhtenäiskoulun uusissa siirtorakennuksissa hän ei ole saanut oireita.
Anne tunsi olonsa pöhnäiseksi, ja muisti pätki. Päässä tuntui olevan aivosumua. Tututkin sanat unohtuivat.
– Kun piirsin taululle kolmion ja yritin sanoa, mikä se on, en muistanut sanaa kolmio. Muistan eturivissä istuneen pojan hämmentyneen ilmeen, kun hän kysyi, etkö sä oikeasti muista, mikä toi on.
Syksyllä 2014 Anne tunsi olonsa umpiväsyneeksi ja arveli sen liittyvän vanhenemiseen.
– Ajattelin, että näin se ihmisen elämä menee. Kun ikää tulee, ei saa enää aikaiseksi.
Anne kävi oireiden takia työterveydessä sekä oman vakuutuksensa turvin yksityislääkärillä. Myös pää kuvattiin. Annen mukaan kohtelu oli asiallista ja oireisiin suhtauduttiin vakavasti.
Anne palasi Hirvialhon kouluun vielä tammikuussa 2015, mutta jo kahdenkymmenen minuutin oleskelu opettajanhuoneessa vei äänen. Parin viikon päästä hän jäi uudelleen sairauslomalle, kun ääntä ei enää tullut. Anne yritti vielä opettaa mikrofonin kanssa Toijalan yhteiskoululla, mutta ääni ei kestänyt sielläkään.
Anne puhui oireistaan, jos joku niistä kysyi. Kukaan ei kieltänyt puhumasta aiheesta, mutta Annelle sanottiin, että tiedotusvastuu on muilla.
Astmaoireet loppuivat sairauslomalla
Anne oli sairauslomalla syksyyn 2016, jolloin hän aloitti lähihoitajaopinnot ja jatkoi aiemmin aloittamiaan musiikkiterapeutin opintoja. Lähihoitajan paperit Anne sai viime keväänä, ja joulukuussa hän valmistuu musiikkiterapeutiksi. Opintoja hän aikoo hyödyntää musiikkiharrastuksessaan sekä opettajan työssä.
– En halunnut jäädä suremaan kohtaloa, vaikka välillä harmittaakin, että on haalinut itselleen pitkäaikaissairauksia. Ei niille voi mitään, niiden kanssa on vaan elettävä.
Annella on nivelreuma ja hän kärsii ympäristöyliherkkyydestä, jonka takia hän reagoi herkästi esimerkiksi hajuihin ja kemikaaleihin. Astmaoireet loppuivat pitkän sairausloman aikana.
– On hyvin paljon sellaisia paikkoja, joissa saan oireita. Silloin päätä, niveliä ja selkää alkaa särkeä. Teatterissa täytyy toivoa, että lähistöllä ei ole hajusteiden käyttäjiä. Etukäteen on vaikea tietää, missä saan oireita, koska sekin riittää, että joku toinen on käynyt sellaisessa paikassa. Kun oireet lyövät päälle, heitän vaatteet pesukoneeseen.
Annelle eivät aiheuta oireita kuitenkaan esimerkiksi perheen kissat tai siitepöly. Myös heinätöihin hän on osallistunut ilman ongelmia.
Hotellin sijaan autoon tai telttaan
Sairausloman aikana Anne pelkäsi, että hän ei voisi enää koskaan tehdä opettajan työtä. Akaan siirtokoulu-uutiset antoivat uutta toivoa.
Oireilun takia Anne on hankkinut auton, jossa hän voi tarvittaessa yöpyä perheen lomamatkoilla. Hän on nukkunut myös teltassa, kun majapaikassa oleminen on ollut mahdotonta.
Vaikka oireet vaikeuttavat elämää, Anne haluaa mieluummin keskittyä siihen, miten pärjätä oireiden kanssa. Tukena ovat olleet ystävät. Yksi merkki toipumisesta oli, kun Anne pystyi kävelemään viiden kilometrin lenkin oltuaan pari kuukautta sairauslomalla. Sitä ennen voimat loppuivat jo puolen kilometrin jälkeen.
– Tunsin saaneeni 20 vuotta lisää elämää ja olevani 20 vuotta nuorempi kuin sairaslomalle jäädessäni.
Viime kesänä Anne vaelsi perheensä kanssa 80 kilometriä.
– En olisi uskonut, että vielä vaellan.
Siirtokoulu-uutiset antoivat uutta toivoa
Jäätyään sairauslomalle Anne pelkäsi joutuvansa luopumaan kokonaan opettajan ammatista.
– Ajattelin, että jos en pääse Hirvarille, en lähde kokeilemaan muitakaan kouluja. En usko, että muuallakaan on puhtaita kouluja, enkä ollut valmis lähtemään mihinkään Pudasjärvelle. Yhtään ainoaa opettajan paikkaa en katsellut, saati hakenut.
Paluu opetustyöhön alkoi tuntua mahdolliselta, kun Anne luki reilu vuosi sitten Akaan Seudusta Akaan kaupungin suunnittelevan Viialaan uusia siirtokouluja sisäilmaongelmaisten Hirvialhon ja Keskustan koulujen oppilaille. Anne otti joulukuussa yhteyttä lähtönsä jälkeen Viialan yhtenäiskoulun rehtorina aloittaneeseen Saija Montoseen ja kertoi haluavansa tulla töihin, jos siirtokoulut toteutuvat.
– Saija toivotti minut todella lämpimästi tervetulleeksi.
Anne ei ole oireillut uusissa tiloissa. Parasta ovat opettaminen, oppilaat ja työkaverit.
– Minä vaan tykkään tästä ihan hirveästi. Oppilaat ovat niin kivassa iässä, kun he eivät ole enää ihan pieniä mutta eivät isojakaan. Enemmän minulla on naurussa kuin itkussa pitelemistä.
Akaan kaupunki on hankkinut siirtokoulut kolmeksi vuodeksi. Anne ei halua miettiä tulevaisuutta vielä sen pidemmälle.
– Toivon että pystyn jatkamaan ainakin nämä kolme vuotta. Sen jälkeen katsotaan, mitä sitten.
Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.
Viimeisimmät kommentit