Toijalassa vuosina 1945 – 1952 toimineen Chymos Oy:n ehkä tunnetuin tuote on Marianne-makeinen, alun perin nimeltään Chymos piparminttusuklaakaramelli.
Sen kehittivät vuonna 1948 tehtaan karamellimestarit Aimo Martikainen ja Antti Österman. Martikainen toimi myöhemmin Lappeenrannassa Chymoksen teknillisenä johtajana sekä viini- ja liköörilinjan johtajana. Marianne-nimen karamellille antoi Chymoksen taiteilija Aimo Vuorinen. Marianne oli vuosikausia Suomen eniten myyty karamelli ja sitä valmistetaan yhä.
Lokakuun alussa tulivat Aimo Martikaisen tytär Kirsti Laine ja vuosina 1971-98 Chymoksen kuuden eri toimitusjohtajan sihteerinä toiminut ja Meidän tehdas Chymos -historiakirjan koonnut Leena Kauria Lappeenrannasta Toijalaan katsomaan, millaisissa tiloissa tehdas Toijalassa aikoinaan toimi. Oppaana oli tehtaan tilat nykyisin omistava Terhi Strengell.
Chymos tuli Toijalaan evakkoon
Lappeenrannassa toiminut Chymos joutui kesällä 1944 sotilasviranomaisten käskystä evakuoimaan tehtaansa, kun ei tiedetty millä puolen rajaa kaupunki tulisi rauhanteon jälkeen olemaan. Marmeladitehdas siirrettiin tilapäisesti Mensa Oy:n tiloihin Hämeenlinnaan ja makeis- ja suklaatehtaitten koneet varastoitiin Marja Oy:n tiloihin Parolaan. Chymos päätti kuitenkin rakentaa uuden tehtaan Sisä-Suomeen. Tuotantolaitoksen paikaksi valikoitui Toijala parempien liikenneyhteyksien ja raaka-aineiden saantimahdollisuuksien ansiosta.
Syksyllä 1944 Chymos osti 8.5 hehtaaria maata Nahkialasta ja rakentaminen alkoi seuraavan vuoden maaliskuussa. Samoihin aikoihin uuden rakentamisen kanssa Kuopioon evakuoidut muut koneet ja laitteet siirrettiin takaisin Lappeenrantaan.
Toijalassa rakennustyöt etenivät rivakasti ja tehtaan harjannostajaisia vietettiin 13.9.1945. Harjakaisissa omat tervehdyksensä toivat muun muassa maanviljelysneuvos V. Arola ja rehtori V. I. Suvanto. Kutsuvieraspäivällisillä Aulangolla olivat mukana kunnanvaltuuston puheenjohtaja V. I. Uotila, johtaja V. A. Aalto ja pankinjohtaja Väinö Seppälä ja viihdyttämisestä piti huolen Reino Hirviseppä (Palle), joka toimi Chymoksen sosiaalipäällikkönä ja toimitti yhtiön henkilökuntalehteä.
Ensin rakennettiin yksi teollisuusrakennus ja kolme kaksikerroksista asuinrakennusta henkilökunnalle. Isännöitsijän asuntona ollut rakennus on melkoisesti rappeutunut, mutta muut kaksi. – väliaikaisena konttorina toiminut sekä työnjohtajien ja insinöörien asuttama rakennus – ovat entisöityinä ja edustavan näköisinä asumiskäytössä.
– Kyllä näihin kelpaisi muuttaa asumaan, totesivat Kirsti Laine ja Leena Kauria ihastuneina.
– Oli jännittävää tulla paikkaan, jossa vanhempani, veljeni ja sisareni ovat aikoinaan asuneet ja missä isäni on ollut työssä. Mukavan kotoisa tunne tuli heti, kun astuin autosta ulos. Oli kuin olisin tullut kotiin, vaikka en ole koskaan täällä käynyt saati asunut, Lappeenrannassa syntynyt Kirsti Laine myhäilee.
Historian havinaa
Varsinaisesta tehdasrakennuksesta löytyy enemmän historiaa.
Rakennuksen alakerrassa toimi vihannessäilyketehdas, joka oli aloittanut kurkkujen suolaamisen ja tomaattisalaatin valmistamisen jo elokuussa 1945. Betoniholvattu pohjakerros on rakennuksen pimein.
Toisessa kerroksessa toimi vuodesta 1949 suklaatehdas, joka valmisti 70 % Chymoksen tehtaan suklaalevyistä. Tila sai vieraat huokailemaan ihastuksesta.
– Ei ole totta. Ihanaa, että nämä ovat säilyneet, ettei niitä ole tuhottu tai revitty alas, totesi Laine.
Uskomattoman hyvin on Posti- ja Lennätinlaitos, joka rakennukset omisti yli 60 vuotta, säästänyt kauniit lakatut vanerikatot, paneloidut pylväät, työnjohdon lasikopin ja kauniit puiset kierreportaat ylös. Vanerikattoja ja -seiniä löytyy myös yläkerran karamellitehtaalta.
Kun kavuttiin ullakolle, sielläkin sai todeta, että ennen osattiin. 70 vuotta vanhat kattopalkit ja -vasat ovat puhtaat ja ehjät, kuin vasta paikoilleen nakutellut. Ullakolla on raikas ilma.
– Siistiä ja puhdasta. Kuka kertoisi tämän päivän rakentajille miten tämä tehdään, olivat kommentit.
Valokuvat kertovat vapaa-ajastakin
Kirsti Laine ja Leena Kauria toivat nähtäväksi valokuva-albumien vanhoja aarteita ja lehtileikkeitä. Niistä löytyi monenlaista tietoa tehtaasta ja varsinkin henkilökunnan yhdessäolosta työajan ulkopuolella.
Työtä Toijalan Chymoksella tehtiin kolmessa vuorossa. Vapaa-aikana harrastettiin muun muassa urheilua. Chymoksella oli oma urheiluseura. Pesäpallo oli ehkä suosituin laji. Aikalaisten kertoman mukaan Aimo Martikainen veti seurakunnan poikakerhoa ja järjesti monenlaisia urheilukilpailuja. Kaikki saivat palkinnon, ja kuinka ollakaan, palkinnot olivat yleensä lakritsia.
– Isä ja äiti kertoivat, että heillä oli asuintalonsa vieressä perunamaa, jossa kasvatettiin perunaa, juureksia ja muuta lisää perheen ruokapöytään. Isälle erityinen ylpeydenaihe oli chymoslaisten leuanvetoharrastus ja isä taisi olla siinä melkoinen mestari. Olikin ilahduttavaa löytää sekä perunamaan paikka että tuo leuanvetotanko asuinalueen pihapiiristä, Kirsti Laine iloitsee.
Tehtaan pikkujouluissa käytiin sankoin joukoin ja niiden ohjelmanumeroihin osallistui henkilökunta innolla. Pikkujoulu 1946 pidettiin 11.12. tehtaan omassa ruokasalissa, jossa puheiden lisäksi oli laulua lausuntaa, merimiestanssi, tonttuiluja ja kupletteja.
Vuoden 1947 pikkujoulua vietettiin 10.12. Toijalan Työväentalolla ja sen ohjelmassa oli rouva Salmisen lausunnan ja puuropuheen sekä Chymos-tyttöjen tanssin lisäksi muun muassa kuplettilaulua ja konemestari Peltosen huumoria.
Syksyisin tehtiin yhteisiä marjastusretkiä, joille mentiin yhtiön punaisen auton lavalla.
Reino Hirvisepän toimittamassa Meidän tehdas- lehdessä kerrotaan lokakuussa 1946 tehdystä puolukan poimintamatkasta, että auton lavalla matkattiin Korkeemäkeen ja siitä ”Jumalan selän taakse” jonnekin korpeen. Seuraavana syksynä matkattiin niin ikään Fordson Thamesin lavalla, nyt suuntana oli Lintumaa.
Marianne jätti Toijalan
Chymoksen tehtaan pääkonttori säilyi lopulta kuitenkin Lappeenrannassa ja yhteydet Toijalaan olivat jäykät – niin maantieteellisesti kuin ilmeisesti hieman muutenkin.
Tehtaan kulut olivat suuret ja tulot pienentyneet, mehujen, viinien ja liköörien valmistus oli tilapäisesti hiipunut. Lappeenrannassa oli vapautunut tuotantotiloja ja samaan aikaan osa koneista alkoi olla vanhentuneita.
Niinpä yhtiötä rahoittava pankki ilmoitti, että omistajien olisi päätettävä, kummalla paikkakunnalla tuotanto jatkuu. Toijala jäi toiseksi ja tehtaan tilat myytiin Posti- ja lennätinlaitokselle 1952.
– Chymos joutui pankin haltuun, mutta vuonna 1955 pelastajaksi tuli Regulus Oy, Orion-yhtymän edeltäjä. Lääkeyhtiön patriootit, mm. Arvo Ylppö, näkivät, että Chymos on elinvoimainen suomalainen yritys, jota kannattaa auttaa. Chymos toimi Orion-yhtymässä monialayrityksenä vuoteen 1993, jolloin Fazer osti Chymoksen liiketoiminnan. Nykyisin Lappeenrannan tehdas on Fazerin sokerimakeistuotannon keskus. Siellä valmistetaan edelleen myös Mariannet, Leena Kauria summaa.
Ihmeiden aika ei ole ohi
Kirsti Laine ja Leena Kauria olivat Toijalassa ensimmäistä kertaa elämässään. He ovat ihastuksissaan saamastaan sydämellisestä vastaanotosta.
– Meillä oli ilo saada paikallisoppaiksemme Pekka Ahlfors ja Liisa Ahokas, jotka perehdyttivät meidät sekä Toijalan historiaan että nykypäivään, sekä Terhi Strengell, joka tarjosi mielenkiintoisen kiertokäynnin Chymoksen entisissä tehdastiloissa ja asuinalueella. Emme tunteneet ketään heistä ennestään, mutta heti tavatessamme tuntui, kuin olisimme vanhoja ystäviä, vieraat hehkuttavat.
Kirsti Laineelle suurin yllätys oli perheen vanhan kesämökin löytyminen.
– Otin mukaan valokuvia ajatuksena, että toijalalaiset voisivat panna sanaa kiertämään. Jos vaikka joku tietäisi, missä isäni 1940-luvun lopulla rakentama mökki on. Ensimmäisenä kuvan näki Pekka Ahlfors, joka tokaisi, että tuohan on serkkuni mökki! Tällaista minä sanoisin jo ihmeeksi!
Kommentointi on suljettu.