Akaalaisnuoret rakentavat tuunausilloissa jäärata-auton

Luokkatoverit Joonas Tanni (vas.) ja Jerry Toivonen suunnittelevat käyvänsä tuunausilloissa joka viikko.

Akaalaisille nuorille suunnatut tuunausillat alkoivat RengasCenter Akaan tiloissa Toijalassa perjantaina 12.10. Tuunausta on luvassa joka perjantai kello 18–22.

Iltojen aikana voi osallistua yhteiseen projektiin ja muihin korjaus- ja tuunaustöihin tai rassata jotakin omaa kulkupeliään, kuten pyörää tai mopoa. Toiminnan kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret, mutta ensimmäisellä kerralla paikalla oli myös tätä nuorempaa väkeä.

Tuunausilloissa rakennetaan yhteisprojektina jäärata-auto. Projektille on luvassa rahoitusta Akaan kaupungilta, minkä lisäksi nuoret rahoittavat toimintaa korjaamalla ja tuunaamalla erinäisiä laitteita myyntiin iltojen aikana.

Yhteisprojektista ja pienemmistä hommista riittää tehtävää monelle nuorelle, ja mukaan saa tulla milloin vain. Jokaviikkoinen osallistuminenkaan ole pakollista, mutta toivottavaa. Tuunausiltoja vetävä Arttu Käpylä RengasCenter Akaasta kuitenkin edellyttää, että kaikki paikalle tulijat osallistuvat tekemiseen ja tulevat toimeen kaikkien kanssa.

– Porukka jaetaan pienempiin ryhmiin sattumanvaraisesti ja tavoitteena on, että kaikki olisivat kaikkien kavereita.

Ruohonleikkurit purettiin osiksi

Ville Järvisen mukaan ruohonleikkurin purkaminen onnistuu hyvin yleisellä moottorituntemuksella.

Koska jäärata-auton aihio ei ollut vielä ensimmäisenä tuunausiltana paikalla, sai suurin osa nuorista aloitella korjaustyötä neljän ruohonleikkurin parissa. Puretuista leikkureista on tarkoitus rakentaa yksi ehjä, jonka nuoret myyvät itse.

Terhi Vadén saapui Viialasta tutustumaan toimintaan 13-vuotiaan poikansa Saku Salmisen kanssa. Tuunausillat löytyivät Vadénin Toijalassa asuvan siskon antaman vinkin kautta ja vaikuttivat kiinnostavilta.

– Kuulosti tosi hyvältä ja uskon, että mielenkiintoa riittää, Vadén arvioi.

Sakulta löytyy ennakolta hiukan tuunauskokemusta, sillä hän omistaa polkupyörän, johon hän on asentanut muun muassa paremmat kädensijat. Hän myös kuluttaa aikaansa pääasiassa pyöräilemällä.

Tuunausillassa Saku ei kuitenkaan huoltanut pyörää, vaan osallistui viallisten ruohonleikkureiden purkamiseen.

Ruohonleikkurin parissa puuhasivat myös luokkatoverukset Jerry Toivonen ja Joonas Tanni. Heidän tehtävänään oli purkaa ruohonleikkurista moottori ja jättää runko ennalleen. Ruohonleikkurit ovat molemmille pojille jonkin verran tuttuja välineitä.

– Sisälle ei ole tullut katsottua, mutta ajettu on kyllä, Jerry huikkaa purkamisen lomassa.

 

Päihdeilta sai rengasyrittäjän kehittämään nuorille tekemistä perjantai-iltoihin

10-vuotiasta Tapio Tuomista kiinnostaa käsillä tekeminen ja hän suoritti illan aikana muun muassa tarkkoja mittauksia.

Ajatus tuunausilloista syntyi jo toukokuussa, kun RengasCenter Akaan omistajiin kuuluva Arttu Käpylä osallistui Toijalan yhteiskoululla pidettyyn Päihdeiltaan, jossa käsiteltiin nuorten päihteiden käyttöä Akaassa ja muualla Pirkanmaalla. Tilaisuus sai Käpylän kehittämään ohjelmaa perjantai-iltoihin, jolloin tekemisen puute ja päihteiden houkutus voivat olla nuorilla suurimmillaan.

– Olen itse väkerrellyt täällä iltaisin kaikenlaista ja ajattelin, että tätä nuoret varmasti tykkäisivät tehdä, Käpylä taustoittaa.

Tuunausiltatoiminnalle ei ole asetettu varsinaista päättymispäivää, vaan ideana on tarjota paikkakunnan nuorille myös pysyvyyttä.

– Kyllä itselläni on ajatuksena se, että useampi vuosi mentäisiin. Haluaisin, että esimerkiksi 7.-luokkalaiset pääsisivät kasvamaan tässä mukana ja ettei tämä olisi mikään hetken into, Käpylä suunnittelee.

Positiivista pöhinää

Suunnittelusta toteutukseen asti edenneet tuunausillat on otettu Arttu Käpylän mukaan todella hyvin vastaan.

– Tähän on ollut kiinnostusta joka suunnasta. Pöhinää on ollut jopa enemmän kuin ajattelin, hän kiittelee.

Pääjärjestäjä toivoo tuunausiltojen innostavan muitakin yrittäjiä pohtimaan ovien avaamista nuorille. Käpylä korostaa, että nuorille kohdistettu toiminta voi kannustaa nuoria kouluttautumaan alan ammattilaisiksi, ja yritykset pääsisivät näin tukemaan mahdollisten tulevien työntekijöidensä alkutaipaletta.

12-vuotias Akseli Ylönen (vas.) ja 10-vuotias Tapio Tuominen työskentelivät omien projektiensa parissa ensimmäisessä tuunausillassa.

Yksityishenkilöiden lisäksi asiasta ovat innostuneet isommatkin toimijat. Toimintaa ovat tällä hetkellä tukemassa Akaan kaupunki ja sen nuorisotoimi, Akaan seurakunta, Akaan Vanhempienverkosto, Toijalan Autokoulu ja Akaan Moottorimiehet. Näiltä tahoilta saadaan esimerkiksi rahallista tukea ja lisävalvojia. RengasCenter Akaan henkilökunta tarjoaa nuorten käyttöön kaikki tarvittavat työvälineet sekä neuvoja ja apua.

Toiminnalle on tilausta

Kaupungin nuorisopalveluissa vastikään nuoriso-ohjaajana aloittanut Antti Rautajoki tietää tuunausiltojen olevan hyvin tervetulleita, eikä vähiten siksi, että kaupungin nuorisotilojen tilanne on huono. Toijalan nuorisotila on remontissa sisäilmaongelmien vuoksi ja Viialan nuorisotila toimii väistötilana. Auki on ainoastaan Kylmäkosken nuorisotila, ja sekin vain kerran viikossa.

– Kyllä tämä juttu on todella iso plussa. Mielestäni Arttu on Vuoden Akaalainen ehdottomasti, Rautajoki kehuu.

Akseli Ylönen työsti tuunausillassa motocross-pyöräänsä.

Hitsauskin tuli tutuksi illan aikana.

Arttu Käpylä (vas.) RengasCenter Akaasta ideoi yrityksen tiloissa joka perjantai-ilta järjestettävän tuunausillan tarjotakseen nuorille mielekästä yhdessä tekemistä turvallisessa ympäristössä. Tuunausillassa kaupungin nuorisotoimea edustanut nuoriso-ohjaaja Antti Rautajoki kehui ideaa vuolaasti.

Ensimmäisen tuunausillan ohjelmaan kuului muun muassa ruohonleikkurien purkamista. Kuvan yksilöstä jätettiin kuitenkin runko ehjäksi.

Tuunausilloissa saa tarvittaessa apua RengasCenter Akaan henkilökunnalta.

Viialalaiset kaverukset Tapio Tuominen (vas.) ja Akseli Ylönen olivat perehtyneet tuunaustoimintaan jo tutustumisillassa ja saivat touhuta perjantaina omia projektejaan, Akseli motocross-pyöräänsä ja Tapio kolmipyöräistä.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
AS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.