Onni Kirnuvaara oli todellinen hurmuri. Hän valloitti naisen niin koti-Suomessa kuin naapuri-Ruotsissa ja niin Kaakkois-Aasiassa Thaimaassa kuin eteläisen pallon puoliskolla Australiassa. Suomalaisurhosta varttui varsinainen häntäheikki, jonka lemmenleikeistä ja siemenistä sai alkunsa lapsi monessa maanosassa. Kirjailija Miika Nousiaisen rehevä romaani Juurihoito tarjoaa lukijalleen ainutkertaisen riehakkaan ja värikkään lukunautinnon, ja samaan pystyy Tampereen Teatteri Mikko Kannisen sovittamalla ja ohjaamalla samannimisellä näytelmällä. Esitys käsittelee niin parisuhteiden ala- kuin ylämäet. Katsojan silmien eteen valahtavat niin lehtolapset kuin uusioperheiden sinun ja minun kersat. Ihmisen sydämen perukoilla on tarve löytää vanhempansa ja sisaruksensa. Sukutauluihin kirjoitetaan mitä ihmeellisimpiä ihmiskohtaloita!
Tiedätkö sinä, kuka on sinun äitisi ja isäsi? Aistitko, että perhettäsi varjostaa jokin tarkasti varjeltu salaisuus? Huomaatko jonkin sukusi jäsenen kadonneen kuin ihmeen kaupalla synkkään tuntemattomaan? Luuletko kohdanneesi jossakin vieraassa paikassa kaksoisolentosi – mahdollisen sisko- tai velipuolesi? Keillä kaikilla on sinun sukunimesi, se harvinainen tai jopa suojattu? Tunnetko kattilakuntasi ja sukusi todellisen historian? Ovatko esi-isäsi kylväneet siementään niin alhaisiin kuin ylhäisiin kohtuihin?
Ihmiselle voi kirvota paljon avoimia kysymyksiä, jos hän raivaa polkua sukujuurilleen tai perää äitinsä ja isänsä alkuperiä. Kirjailija Miika Nousiainen avaa neljännessä romaanissaan Juurihoito todellisen pandoran lippaan Onni Kirnuvaaran huikentelevaan elämään, jossa maa ja naiset vaihtuvat pienessä tuokiossa.
Juurihoito-romaanin sisältö koskettaa tavalla tai toisella liki jokaista suomalaista. Kaikissa perheissä ja suvuissa on omat mustat lampaat, joiden jäljiltä on peitelty ei toivottuja minioita, vävyjä tai lapsia. Moni suomalainen elää kaksoiselämää, jossa pidetään yllä kulissiavioliittoa ja kuksitaan nautinnollisesti todellisen sydänkävyn kanssa. On säädyllisessä järjestyksessä maailmaan saatettuja jälkeläisiä ja sitten hetken hurman hedelmänä alkunsa saaneita kakaroita.
Nousiainen on keksinyt salapoliisimaisesti kulkea kahden kartan reitittämää tietä. Hän on valjastanut romaaninsa punaisiksi langoiksi niin hammaskartan kuin sukukartan. Kurkistus suuhun ja tiettyjen hampaiden yhdenmukaisuus varmistaa henkilöiden olevan saman miehen laukauksia.
Perjantai-iltainen Juurihoidon kantaesitys Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä osoitti, että Nousiaisen teksti upposi katsojakuntaan. Ihmiset osoittivat monella tavalla tunteitaan. Joidenkin pärstäkerroin paloi punasta ja silmät lasittuivat jäätävän kylmiksi. Toisten kasvoilla oli leveä hymy ja silmät valuivat ilon kyyneleitä.
Minne isä hävisi, kun hän lähti?
Romaanihenkilö Onni Kirnuvaara toisti miehuusiässään samaa kaavaa: hän lumosi kauniin naisen, saattoi tämän paksuksi ja katosi tähdenlennon tavoi avaruuteen. Äidit sepittivät lapsilleen tarinoita, joissa isä hävisi lauantai-iltana kauppareissulle lähtiessään.
Nousiaisen romaanissa kuvataan sitä, miten Kirnuvaaran yhdestä lapsesta Ruotsissa varttuu iloinen antaja, jolle siunaantuu mukuloita kansan kotiin muuttaneiden eri kansallisuutta edustavien urosten kanssa.
Antti Tiensuun esittämä Pekka Kirnuvaara kuitenkin alkaa kysellä äidiltään isänsä perään. Mainostoimistossa luovaa työtä tekevä Pekka päätyy hammaslääkärin vastaanotolle, jossa poran varteen tarttuu Kirnuvaara-niminen valkotakki. Sukunimen pallottelu ja miesten välinen otattelu paljastaa Pekan ja Eskon olevan velipuolia.
Pekka ja Esko saavat veljesrakkauden liekkeihin, ja parivaljakko alkaa selvittää isän taustoja. Pian veljekset ymmärtävät, että heillä on siskokin länsi-naapurissa. Ruotsin siskon tapaaminen käynnistää tapahtumaketjun, jossa kolmikko Pekka, Esko ja Sari etsivät maapallon eri kolkista sisaruksensa päivänvaloon.
Pekan, Eskon ja Sarin matka on kuin kiinnostavin retki sukututkimuksen syövereihin. Roolihenkilöt kokoavat sukutaulunsa kuin ahkera sormeilija tuhatosaisen palapelin. Romaanin tarina taittuu uskomattoman hienosti näytelmäksi. Mikko Kanninen on tehnyt älykästä työtä sovittaessaan romaanin näyttämölle ja ohjatessaan näytelmän arvoitukselliseksi sukutarinaksi.
Uskottavat roolisuoritukset
Tampereen Teatteri on miehittänyt Juurihoidon taidokkaasti. Antti Tiensuu, Esa Latva-Äijö, Ritva Jalonen, Mari Posti ja Veera Tapanainen juoksuttavat hulvatonta ja yllätyksellistä tarinaa taiturimaisesti.
Antti Tiensuun esittämä Pekka on näyttämöllä yhtä sujuva kuin roolihenkilönsä ammattilaisena mainostoimistossa.
Esa Latva-Äijön Esko on todellinen luonnenäyttelijä, joka karsii pidättäytyvyytensä ja pokerinaamansa luontevasti, kun hänen viisarinsa lopulta värähtää.
Esko on uppoutunut purukalustoon niin syvästi, ettei mies ole kiinnostunut hameväestä.
Ritva Jalonen on todellisessa tulessa. Konkarinäyttelijä sukkuloi jouhevasti peräti viidessä roolihahmossa.
Mari Posti kunnostautuu yksinhuoltajaäitinä ja lisäksi kolmessa sivutehtävässä.
Veera Tapanainen on todellinen naarastiikeri Pekan entisenä vaimona. Tapanainenkin vaihtaa lennossa rooleja, joita hänellä on kaiken kaikkiaan neljä.
Juurihoidon miehitys takaa, että tämä näytelmä saavuttaa suuren suosion yleisön keskuudessa. Esitys ei missään tapauksessa ole kevyt, vaikka se suuresti hauskuuttaakin yleisöä. Pohjalla on kuitenkin vakavia asioita: isän kaipaus ja sisarusrakkaus.
Saastamoiselle sulka hattuun
Mikko Saastamoinen on suunnitellut Juurihoitoa hauskasti tukevat lavasteet. Frenckellin intiimi näyttämö muuntuu käden käänteessä hammaslääkärin vastaanotosta pyöräilybaanaksi. Välillä olemme todellisessa thaimaalaisessa maisemassa. Pyrähdys kengurumaan aboriginaaliseen kulttuuriin on todentuntuinen.
Mari Pajulalla on tarkka tyylitaju puvustuksen suhteen. Tuomas Vartolan loihtimat valomaailmat piristävät lokakuista pimeyttä. Esillepano on kertakaikkiaan onnistunut.
Tampereen Teatterin Juurihoito nostaa Miika Nousiaisen saman nimisen romaanin uudelleen ajankohtaikseksi. Teatterista vaikuttuvat katsojat kiinnostuvat sukututkimuksesta. Sukutaulut täyttyvät. Sukukirjat kuluvat lukijoiden käsissä. Sukuseurat saavat uusia jäseniä.
Kaikki tiedämme, että hammassärky on pitämätön vaiva. Samalla tavalla meidän mieltämme askarruttaa, kenen lapsia olemme. Jos tiedämme äitimme, haluamme tuntea myös isämme. Jos tiedämme isämme, janoamme äidinrakkautta siltä ihmiseltä, joka meitä on yhdeksän kuukautta kohdussaan kantanut.
Nykyajan villitys on DNA-testit, joiden sanotaan paljastavan vuosituhantisten esi-isiemme juuret.
Kuinkahan moni Juurihoidon innoittamana raapaisee nielustaan näytteen pumpulipuikkoon ja laittaa sen palautuskuoressa laboratorioon tutkittavaksi?