Elämä Akaassa alkoi syksyn 1918 koittaessa palata uomiinsa. Maan vaikea taloustilanne näkyi täälläkin monessa asiassa. Syyskuun 1918 lehdistä on nähtävissä, että raha oli tiukassa, ja sen puutteessa myytiin sitä mitä oli. Ainakin kahdeksan huvilaa, palstaa, tai tilaa rakennuksineen vaihtoi Akaassa omistajaa. Useimpien ostajaina oli lehden mukaan liikemies tai kauppias se ja se.
Kiinteistökauppaa Toijalassa harjoittivat Alma ja Kustaa Niinivirta, Hannes Jokinen, Evert Mäenpää & J. F. Sipilä sekä Toijalan Metsätoimisto.
Hyvän käsityksen sisällissodan jälkeisestä kiinteistökeinottelusta saa, kun lukee Niinivirran ilmoituksen, jossa hän sanoo myyneensä tiloja 13 miljoonan markan edestä pelkästään elokuussa 1918.
Toijalan ensimmäisen kauppapuutarhan omistaja Svante Syrjänen myi puutarhansa huutokaupalla. Hän oli perustanut sen vuonna 1917 ja myi sitä seuraavana vuonna.
Svante Syrjänen asui tässä talossa. Sen uudet uudet omistajat jatkoivat rakennusta, joka oli alunperin puolta pienempi. Talo on purettu pois. Kuva Arto Uotilan albumista.
Kylmäkosken kunnankokouksessa syyskuun 30. päivänä luettiin Hämeen läänin maaherralta tullut kirje, jossa hän kysyy löytyykö Kylmäkosken kunnasta järjestämättömiä asutuskeskuksia, jotka kaipiaisivat korjausta. Lehti ei vielä kertonut, mitä siihen vastattiin.
Toijalan Metsätoimisto etsi Helsingin Sanomien ilmoituksella raitista metsänvartijaa.
Pienempääkin kauppaa tehtiin
Tarpeettomiksi jollekin – onneksi – olivat jääneet haulikko ja suruhatut, joita lehdessä myös kaupattiin.
Ostetaan-palstalla ilmoitettiin puolestaan halukkuudesta ostaa villalumppuja, vanhoja säkkejä, jouhia ja raakoja vuotia. Kaikkia niitä oletettavasti tultiin uusiokäyttämään.
Syyskuun 7. päivän lehdessä ilmoittaa Maiju Beckström aukaisseensa kahvi- ja ruokatarjoilun entisessä Aliina Laineen talossa ja toivoo arvoisan yleisön suosiota. Seuraavasasa lehdessä hän kertoo uudessa kahvilassa tarjottavan kahvia sokurin kanssa.
Elintarvikelautakunta järjesti Laaksolassa ja Sontulassa ruuanlaittokursseja, joille toivottiin erityisesti vähävaraisten osallistuvan. Kurssilla annettiin neuvoja säästeliääseen ruuanlaittoon.
Nuorisoseura puolestaan peräänkuulutti omaisuuttaan:
”Kaikkia niitä, joiden huoneustoon on tavalla tai toisella jäänyt Akaan Nuorisoseuran numeroituja tuoleja tai pöytiä, kehotetaan heti toimittamaan ne Seuratalolle tai ilmoittamaan niistä kauppias R. Mäkiselle. ”
Koulutyö alkoi ankeissa oloissa
Syksyllä olot olivat sodan jälkeen ”normalisoituneet” ja työt kouluissa alkoivat taas.
Kurisjärven koulun opettaja Kerttu Niskanen muistelee ”Satavuotias kansakoulu”-kirjassa:
” Oli vaikea pitää koulua, kun ei ollut öljyä eikä kynttilöitä. Luokassa oli kolme lamppua, mutta ihmeellisesti niiden valolla näki. Arolan kartanossa alettiin hieroa sähköä ja siitä ihanuudesta sai opettajakin huoneisiinsa osansa. Koulun puolelle tuli sähkövalo vuonna 1920.”
Sontulan koulun ooppilaat saivat kunnalta 100 markkaa ja valtiolta 90 markkaa avustusta. Niillä rahoilla ostettiin puuvillakangasta, josta ommeltiin oppilaille alusvaatteita.
Syksyllä 1918 myönsi Sääksmäen kunnanvaltuusto kaikkien kunnan koulujen johtokunnille määrärahaa lukukaudelle 1918-19 tilapäisiä koulukeittoloita varten. Oppivelvollisuuslain astuttua voimaan (1921) koulukeittolat siirtyivät valtion ja kuntien huoleksi. ( Selin: Sääksmäen pitäjän historia II)
Professori, historiantutkija, Akaan historian I osan kirjoittaja, filosofian tohtori Seppo Suvanto syntyi Toijalassa syyskuun 22. päivänä 1918. Hän kuoli Akaan Toijalassa 20.joulukuuta 2008. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Suvanto opiskeli Helsingin yliopistossa Suomen historiaa. Hän toimi Toijalan yhteislyseon ( myöh. Toijalan peruskoulun yläaste ja lukio) rehtorina ja historianopettajana vuosina 1957-1981.
Sotaorvoille koteja
Syksyllä 1918 oli Akaan kunnan köyhäinhoitokunnan huollettavana viidettäsataa lasta ja vanhusta, joiden huoltaja oli joko kuollut tai vankilassa. Sodan jälkeen oli sotaorpojen määrä Akaassa suuri ja heille sopivien sekä halukkaiden kotien löytäminen vaikeaa. Akaan kunta oli jo elokuussa ostanut Laaksola-nimisen tilan kunnan lastenkodiksi. Talo oli rakennettu alunperin Toijalan oluttehtaan työväen asuintaloksi. Lastenkodin johtajattareksi valittiin neiti Signe Airo Tampereelta. Ensimmäiset lapset lastenkotiin tuotiin syyskuussa ja vuoden lopulla heitä oli siellä 25, suurin osa sotaorpoja. Seuraavana vuonna haettiin lastenkodille kunnanvaltuuston pöytäkirjojen mukaan valtionapua.
Lastenkoti sai sekä rahalahjoituksia että vaatteita ja ruokatavaraa niin yksityisiltä kuin järjestöiltäkin. Muun muassa kauppaneuvos Julius Tallberg, jonka veljet asuivat Akaassa, lahjoitti lastenkodille 1000 markkaa. Rakennuksessa toimi lastenkodin lisäksi kunnan elintarviketoimisto sekä vero- ja rakennusvirastot. ( lähde Harri Rämö: Toijalan lastenkoti 1918-1984) Viialaan perustettiin sotaorvoille lastenkoti Nyppy, jossa syksyllä 1918 oli noin 40 sotaorpoa. Vuoden 1932 jälkeen Nyppy toimi kulkutautisairaalana. Nykyisin Nyppy on Hopea-Ankkuri ry:n tukikohta.
Sääksmäen kunta osti lainavaroin Ison Nikkilän tilan Tarttilasta kunnan lastenkodiksi. Korjausten jälkeen Toivolaksi nimetty paikka avattiin helmikuussa 1920 ja siellä oli parhaimmillaan kolmisenkymmentä lasta, joista vajaa puolet oli sotaorpoja. (Rauno Selin: Sääksmäen historia II)
Kommentointi on suljettu.