Kyllä kansa tietää – linnassa on juhlittava

Tasavallan presidentti ja entiset presidentit poseeraavat perinteisesti linnan juhlien yhteiskuvassa.

Kun runsaat 2,6 miljoonaa suomalaista liimautuu televisiovastaanottimien ääreen seuraamaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa, kaikkien tietämiä Linnan juhlia, niin tarjolla on oltava jotakin erityisen mielenkiintoista ja koukuttavaa. Vaikka kansan syvistä rivistä kantautuukin joskus tulikivenkatkuisia moitteita valtion rahojen törsäämisestä keisarillisiin tanssiaisiin, tasavalta haluaa kerran vuodessa juhlia kunnolla – vaikka edustajien välityksellä. Tampereen Komediateatteri on haistanut yleisön pysyvän kiinnostuksen kohteen. Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan Linnan juhlat -näytelmä tarjoaa aitiopaikan valtakunnan ykkösjuhliin ja niiden kulisseihin myös kaikille niille, joille tasavallan presidentin kutsua ei tule loputtomasta odottamisesta huolimatta.

Kohta on jälleen se aika, jota juhlajanoiset suomalaiset vartoavat kuin kuuta nousevaa. Posteljoonit kantavat pian arvokkuutta huokuvia kutsuja valtion leijonalla koristelluissa kuorissa. Kutsun saaneet kylpevät onnessa. Rannalle jäävät nielevät kiukkunsa.

Tampereen Komediateatteri kutsuu pääkatsomoonsa niin linnan juhlien ystävät kuin tähän juhlatapaan kriittisesti suhtautuvat. Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan näytelmässä käydään läpi tasavallan ykkösjuhlan koko koreografia. Ja vielä enemmänkin: mitä spektaakkelin kulisseissa voi sattua.

Parkkisen ja Rasilan alunperin (2016) Turun kaupunginteatterille kirjoittama luomus ansaitsee kiitoksen siitä, ettei se parodianakaan pilkkaa arvostettua juhlaperinnettä.
Paremminkin voi todeta, että kirjoittajat suhtautuvat terveellä piikittelyllä ja tyylikkäällä huumorilla siihen, mitä presidentinlinnan eteisissä ja saleissa joulukuun kuudentena päivänä tapahtuu.

Onko tasavallan tärkeimmäksi komediaksi nimetyssä Linnan juhlat -näytelmässä selkeä juoni?
Sellaista ei ole, eikä sellaista tarvita. Juhlathan muodostuvat oikeassakin elämässä sellaisiksi kuin osallistujat ne tekevät.

Linnan juhlat on mystinen tapahtuma. Presidenttiparin vieraina piipahtavat ihmiset kertovat kuin toinen toistaan toistaen, ettei kekkereissä oikeastaan tapahdu mitään erikoista. Ihmiset kipristelevät epämukavissa juhlakostyymeissään ja nauttivat lämminnyttä boolia. Juhlatila on kuuma, ja hiki virtaa.

Ihmistä kiinnostaa toinen ihminen. Vieraat kisailevat erityisesti tätä juhlaa varten suunnitelluilla designluomuksillaan. Kuka on illan kuningatar? Kuka on juhlan parkettien partaveitsi? Kuka on tyylitajuton? Kuka vie huomion isäntäparilta?
Pintaliitoiseksi moititun median edustajat eivät enää tunne kansakunnan kaapin päällä patsastelevia. Nimet ovat hakusessa ja sekoavat. Selostuksissa päähuomio keskittyy muotiasiantuntijoiden arviointeihin ja siihen, kuka osaa rihmankiertämänsä kunniakkaasti kantaa.

Linnan pöydät notkuvat nykyään Suomi-neidon eri maakunnissa valmistettavia ruokia. Tapolan mustamakkara kuuluu luonnollisesti tämänkertaisen itsenäisyyspäivän menuuseen. Suomalaiset ovat eläinrakkaita. Lennu-koira onkin saanut näyttävän etikettimestarin tehtävän näissä juhlissa.

Pieni tiimi, paljon rooleja

Tampereen Komediateatteri toteuttaa Linnan juhlat hyvin pienen näyttelijäporukan voimin. Näyttelijät saavat rehkiä henkensä edestä. Meno on vauhdikasta niin näyttämöllä kuin kulisseissa, joissa pukijoiden ja muiden avustajien nopeus ja tarkkuus tekee salamasiirtymät mahdollisiksi. Kaisa Hela, Tuukka Huttunen, Saija-Reetta Kotirinta ja Jere Riihinen ansaitsevat arvostavan kiitoksen taituruudestaan heittäytyä roolista rooliin. He kaikki yltävät mainioihin suorituksiin komediantteina.

Näytelmän erityisansioihin on laskettava hyvin treenatut imitaatiot.
Erityisesti Tuukka Huttusen tulkinta illan isännästä on läpi näytelmän herkullinen.
Tuomas Parkkisen ohjaus on lennokas. Näyttämö on tehokäytössä koko esityksen ajan.
Jyrki Sepän lavastus antaa selkeät ja tyylikkäät puitteet juhlaparodialle presidentinlinnassa.
Pukusuunnittelijat ja -valmistajat sekä maskeeraajat ja kampaajat ovat tehneet huomattavan ansiokkaan urakan kymmenien roolihahmojen ilmiasujen luomisessa ja härpäkkeistämisessä. On hauskaa, ettei ihan kaikille juhlavieraille ole riittänyt mitään päälle pantavaa.

Kehittyvä juhlaperinne

Tasavallan ykkösjuhlien perinne alkoi vuonna 1919, jolloin presidentti K. J. Ståhlberg isännöi linnan itsenäisyyspäivän viettoa Aino-tyttärensä kanssa. Tuolloin juhlat olivat hyvin pienimuotoiset, sillä paikalla oli vain puolitoistasataa kahvitteluvierasta.
Iltajuhlaan kättelyineen ja tansseineen päästiin kuitenkin jo vuonna 1922.

Urho ja Sylvi Kekkonen saattoivat linnan juhlat uudelle tasolle. Heidän vierainaan oli parhaimmillaan 2300 kutsuttua. Sylvi Kekkonen toi linnaan kirjailijat ja taiteilijat.

Tellervo Koivisto yritti kaikin voimin minimoida linnan pidot alkujuurilleen vaatimattomiksi iltapäiväkahvitteluiksi. Voimakastahtoinen Mauno Koiviston puoliso ei onnistunut toteuttamaan haavettaan. Moni muistaa Koivistojen Assi-tyttären ansiot tiputanssin salonkikelpoistamisessa.

Martti ja Eeva Ahtisaari jättivät linnan juhliin puumerkkinsä avaamalla ovet jazz-muusikoille.
Tarja Halonen, ensimmäinen nainen tasavallan presidenttinämme, piti traditiot kuta kuinkin ennallaan. Uutena eleenä muutamat homoparit saivat kutsun
kristallikruunujen kimallukseen.
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ovat pysyneet vakaasti asialinjalla.

Suomalaiset haluavat seurata vuodesta toiseen sulkeisia, joissa presidenttipari iskee kättä vajaan kahdentuhannen ihmisen kanssa. Rahvas varaa paikat kotikatsomosta, josta se seuraa, miten harvat ja valitut nauttivat muutaman tunnin pidoista, suurimman osan ajasta televisiokameroiden valvovien silmien alla.

Komedianystäville Linnan juhlat -näytelmä on hyvinkin passeli arjesta irtautumishetki vaikkapa firmajuhlien tai pikkujoulujen viihdykkeenä.