”Eppuja kuunnellessa aina lopullinen tunne on vain ilo”

Oli vuosi 1979, kun 12-vuotias Leena Tuomaala vietti päivää ystävänsä kanssa Pispalan kotinsa pihakeinussa. Kesken juttutuokion paikalle pyyhälsi vanhempi naapurin tyttö, joka hoilasi hoilaamistaan: ”Älä mene njet njet, mennessäsi sydämeni viet”. Laulun lopuksi hän totesi nuoremmille tytöille, että nyt on muuten likat hyvä biisi, kannattaa kuunnella.

Alkujaan Pispalasta kotoisin oleva Tuomaala on mökkeillyt Lempiäniemessä pikkutytöstä asti. Reissu maalle ei ole kuulemma mitään, jos radiosta ei tule Eppuja. – Yleensä Eput soi viimeistään silloin, kun ylitän autollani Ylöjärven rajan.

– Olimme kaverini kanssa ihan ihmeissämme, että mikä ihmeen laulu tuo on. Myöhemmin valkeni, että kyseessä oli Eppu Normaali, Tuomaala kertoo ensikosketuksestaan ylöjärveläisyhtyeeseen.

Tuossa vaiheessa 12-vuotias ei vielä arvannut, että Epuista tulee vielä hänen kaikkien aikojen suosikkiyhtyeensä.  Todellinen rakastuminen Eppujen musiikkiin kun tapahtui vuotta myöhemmin yhtyeen julkaistua Akun tehdas -albumin vuonna 1980. Tuolloin kappale nimeltä Suomi-ilmiö teki Tuomaalaan lähtemättömän vaikutuksen.

– Tunsin jo silloin, että tämä iskee ja kovaa.

Tuomaalasta ei kuitenkaan koskaan tullut keikoilla juoksevaa fanityttöä – vaikka hän joskus panttasikin kultasormuksensa päästäkseen yhtyeen keikalle.  Hänen mukaansa yhtyeen musiikilla on ollut hänelle aina jokin faniutta suurempi merkitys.

Nainen onkin päätellyt, että hänen elämässään kaikki päättyy lopulta Eppu Normaaliin.

– Jotenkin kaikki ympärilläni nivoutuu siihen yhtyeeseen: lukemani kirjallisuus, musiikki, kotini Amurissa ja kesäpaikkamme Ylöjärvellä, joka on muuten ostettu Martti Syrjän syntymävuonna vuonna 1959.

Tuomaalan kertoo, että hänen Amurin kotinsa naapurissa asui aikoinaan muuan Väinö Linna, joka patisti ystäväänsä Jaakko Syrjää kirjoittamaan tämän esikoisromaanin. Hämeenpuistossa, sata metriä Tuomaalan kotiovelta sijaitsee puolestaan Martti Syrjälle omistettu puistonpenkki, joka on koristeltu runolaatalla. Sattumaako?

– Kaikki häipyy, on vain nyt, niin kuin penkissä lukee. Tuolla penkillä istun usein katselemassa maailman menoa, nainen sanoo.

Eppujen musiikki on Tuomaalalle kaikki kaikessa. Kappaleista on tullut hänelle jopa niin rakkaita, että välillä hän jopa riitelee niiden kanssa.

– Ajattelen, että ei tuon asian noin kuulu mennä vaan näin.

Ja vaikka Tuomaala kokeekin olevansa joskus parempi sanoittaja, on hänenkin silti yks asia myönnettävä: Eppujen musiikki on silkkaa taituruutta.

– Niin se on. Kun upea sävel ja hienot sanat kohtaavat, niin se tekee musiikista mieletöntä.

Eput on tuonut naisen elämään myös paljon lohtua. Huonona päivänä hän laskee olohuoneen pöydällä olevan Raamatun päälle Sadan vuoden päästäkin -albumin.

– Siitä tututkin jo tietävät, millainen päivä minulla on. Mutta jos oikein huonosti menee, niin silloin täytyy vain laittaa Eput soimaan. Monet itkut on vaihtuneet heidän musiikkinsa avulla iloksi. Eppuja kuunnellessa aina lopullinen tunne on vain ilo.

Tuomaalan kodin nurkista löydy juurikaan viitteitä suosikkiyhtyeestä, mutta monella hänen kotinsa esineistä on erityinen Eppu-merkitys. Tällainen on esimerkiksi vitriinissä seisova kastemalja, jota on käytetty Tuomaalan lapsien kastetilaisuudessa. Pappina toimi Sami Ruusukallion veli Jukka-Pekka Ruusukallio.

Sitten on tiimalasi, jonka Tuomaala osti alun perin puolisolleen.

Tuomaalan jääkaapin ovessa roikkuu muistona alastomilla Epuilla varustettu paperi.

– Omin sen itselleni, kun tajusin, että tämähän on minun Tiimalasin santaa.

Tuomaala kaivaa esiin pienen puisen lierihatun, jollainen on totuttu näkemään eräällä runoilijanaisella.

– Tämä taas on minun Kirsi Kunnakseni, hän hymähtää.

Myös Eppu-aiheisia lehtileikkeitä löytyy useita laatikon uumenista. Yksi lehtileike oli viisikymppislahja äidiltä.

– Sain äidiltä kirjeen ja ajattelin, että oho, onko siellä seteli. Olisihan se pitänyt arvata, että Martin naama sieltä putkahtaa, hän nauraa.

Yhtyeen jäsenien naamat komeilevat myös Tuomaalan jääkaapin ovessa. Printattu kuva on varustettu tekstillä ”Imperiumin vastaisku”. Tästäkin Tuomaalla on oma tarinansa kerrottavana.

Hänen mukaansa yläkerran naapurissa asui taannoin sotahullu nuorimies, joka levitteli rappukäytävään Pohjois-Korean johtajan kuvia. Lopulta kuvia alkoi tulla myös Tuomaalan postiluukusta, jolloin hän kimmastui.

– Työkaverini tulosti minulle noita iskulauseella varustettuja Eppu-julisteita. Ajattelin, että jos Kim Jong-unien ilmestyminen ei lopu, seuraa täältä vastaisku. Eppujen avulla hyvyys voittaa aina! Tällä kertaa isännöitsijä kuitenkin hoiti homman.