Elettiin vuotta 1988, kun kolme 16-vuotiasta kangasalalaisnuorukaista sai idean, jonka mukaan tänä kesänä on yövyttävä saaressa. Ja pakkohan tämä retki oli toteuttaa, kun siitä lyötiin vielä kättä päälle.
Eräänä heinäkuisena päivänä me eli Ville, Antti ja Mikko suuntasimme Tampereen Lentävänniemeen, jossa Antin isä asui Näsijärven rannalla. Antin isällä oli pieni moottorivene ja lähellä oli useitakin asumattomia saaria.
Pakkasimme veneeseen teltan, mato-onget, yhden virvelin, repullisen vaihtovaatteita sekä tärkeimmät: kahdeksan kappaletta Alkon lonkeroita, jotka kirjoittajan silloin jo täysi-ikäinen sisko meille janoisille seikkailijoille haki. Ruokaa meillä ei ollut, sillä suunnitelmana oli napata muutama ahven ja loimuttaa ne illalliseksi nuotiolla.
Sen sjaan meillä oli matkassa myös cd-soitin ja yksi levy. Tuo levy oli 23. kesäkuuta 1988 ilmestynyt Eppu Normaalin Imperiumin vastaisku.
Venematka sujui hyvin. Saaren nimeä en muista, mutta noin puolen tunnin venematkan päässä se oli. Tosin veneen vauhti ei ollut hirmuinen. Ensimmäisen takaiskun koimme, kun tyhjensimme tavarat veneestä. Arvokkaat lonkerot sisältänyt muovikassi mäjähti rantakivikkoon. Kuivin suin siis oltaisiin. Onneksi oli sentään vähän vettä mukana.
Pääsimme kuitenkin pettymyksestä yli, kun Eppujen uusi levy sai meidät hymyilemään. Se soi tauotta koko retkemme ajan ja lopulta osasimme jokaisen kappaleen sanat ulkoa. Itse asiassa ainakin minä osaan ne vieläkin. Suosikkibiisiksemme nousi Näin kulutan aikaa. Juuri sitähän me teimme.
Arvatkaapa oliko meillä kalaonnea… Ensinnäkään kallioisesta saaresta ei löytynyt ainuttakaan matoa mato-onkeen eikä virvelin yksi ja ainut lippa tuottanut juuri iloa kalastajille. Illan pimetessä oli selvää, että olisimme koko seikkailumme ajan ilman ruokaa. “Energiajuomatkin” olivat sirpaleina kivikossa. Emme siis päässeet laulamaan tuoreen levyn Baarikärpästä oikeassa mielentilassa.
Teltan saimme pystyyn. Yö sujui kuitenkin vaihtelevissa merkeissä, kun nälkä kouri vatsaa. Onneksi meistä “selviytyjistä” ei kuitenkaan tullut Osa luonnollista karsintaa, vaikka siitäkin Eppujen upealla levyllä lauletaan.
Aamun sarastaessa odottelimme, että kello tulisi edes kahdeksan, jotta kehtaisimme palata sivistyksen pariin. Pitihän meidän osoittaa, että kaikki on sujunut upeasti ja olemme nauttineet joka sekunnista.
No puoli yhdeksältä olimme jo kolkuttelemassa Antin isän ovea Lentävänniemessä. Ja ilmeisesti kovin hyvin emme pystyneet peittelemään mahdotonta nälkäämme, sillä pian aamupalapöytä notkui voileivistä. Voitte kuvitella Antin isän ilmeen, kun kolme kasvavaa 16-vuotiasta ahmi ruokaa kuin kyseessä olisi ollut viimeinen ateria.
Syötyämme meillä oli enää vain yksi tehtävä. Halusimme vielä kerran kuunnella Imperiumin vastaiskun kannesta kanteen – alusta loppuun. Siinä me makasimme rivitalohuoneiston sohvilla ja nukahdimme suunnilleen Linnunradan laidalla -biisin alkutahtien kohdalla. Tuona kesänä Eppu Normaali iskeytyi lopullisesti sydämiimme.
