Kesän rippikoulut ovat takanapäin ja monet konfirmaatiomessut vietetty. Toisinaan rippikoulun vetäjät ja isoset kutsutaan messun jälkeen kotikäynnille. Niinpä yhtenä konfirmaatiosunnuntaina pakkauduimme isosten kanssa kahteen autoon ja suunnistimme koteihin ja juhlataloihin, joihin meidät oli kutsuttu. Päivän aikana vierailimme kuudessa perheessä.
Vastaanotto kaikissa asumuksissa oli lämmin eikä se pelkästään johtunut helteisestä ilmasta. Vierailun aluksi lauloimme riparilla tutuiksi tulleita lauluja Nuoren seurakunnan veisukirjasta. Vaikka meidän sekakuoromme esitys ei varmaankaan ihan huippusuoritus ollut, muodostui tilanteesta usein koskettava, kun pyysimme Korkeimmalta voimia ja siunausta rippinuoren ja koko läsnä olevan suvun elämään. Saatoimme siinä vielä muistella miltä rippikouluaika oli tuntunut ja sitten nuorta kutsuttiin mukaan seurakunnan isostoimintaan.
Parissa kyläilypaikassa nuoren vanhemmat eivät välttyneet nenäliinoilta. Tilanne, jossa nuori on aikuisuuden kynnyksellä ja ohitse vierähtää kuin kuvanauhana lapsuuden ajat, herkistää sydämen. 15 vuoden aikana on tapahtunut paljon eikä elämä välttämättä ole kaikin osin kohdellut silkkihansikkain. Silti, nyt ollaan tässä ja kiitollisia tästä Luojan luomasta päivästä, jolloin pitää uskaltaa luottaa siihen, että elämä kantaa.
Rippikoulussa puhuimme perheestä ja kodista kuinka se on ihmisen pesä ja kuinka jokainen ”haisee” omalle kodilleen. Omaa kotia kuljetetaan mukana maailman tuulissa ja tuiskuissa. Oli siis mukava käydä ja katsella muiden koteja ja haistella tunnelmia. Aikaisemmilta ajoilta muistuu mieleeni eräs koti, joka oli täyden remontin tuiskeessa ja istuimena oli isot maalipurkit. Yhtä kaikki, rippijuhlia sielläkin vietettiin ja tunnelma oli aito ja teeskentelemätön.
Talolla ja asumuksella voi olla jokin tyylisuuntaus, mutta se henkii aina asukkaitaan. Kyläily toisten kodeissa on oivaa hengen ja sielun ravintoa. Arkisten asioiden puhuminen ja jakaminen keventää mieltä ja tekee hyvää sydämelle. On rohkeutta kutsua ihmisiä kotiin. Vaikka nykyään ihmiset taitavat sopia tapaamisia kodin ulkopuolelle, kannatan kuitenkin vahvasti kyläilyä, koska kodissa, jossa ei käy vieraita, alkaa haista ummehtuneelle. Vieraat tuulettavat kotia hyvin ja vievät kodin tunkkaista hajua mennessään.
Diakoniatyöntekijänä poikkean koteihin ja laitoksiin aika usein. Toisiin koteihin menen erityisesti kutsuttuna ja toisiin pääsen syntymäpäivien merkeissä. Syntymäpäiväsankareilla on yleensä ikää jo vähän enemmän ja he ovat jokseenkin tyytyväisiä elämäänsä ja sinut itsensä kanssa. He eivät jatkuvasti odota ja toivo jonkin satunnaisen tapahtuman tulevan heidän elämäänsä, mutta nauttivat, kun joku tulee käymään ja tuo tuulahduksen jostain muualta mukanaan.
Jos yritämme muistaa elämämme onnellisimpia hetkiä, huomaamme, että niissä on paljon osallistumista ja jakamista. Muistamme myös hyvin kuka on kutsunut meidät kotiinsa vierailulle ja ketä itse olemme kotona kestinneet.
Siunausta koteihin ja perheisiin ja kiitos vielä niille rippikodeille, joissa saimme piipahtaa!
Aino Kivelä
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan diakoniatyöntekijä.
