Vuosi 2018 on nimetty Suomessa vuoden 1918 tapahtumien muistovuodeksi. Olen kirjoittanut tänä vuonna vuoden 1918 tapahtumista enemmän kuin koskaan. Uuttakin olen toivon mukaan saanut julki. Vanhaakin on kerrattu, koska minusta niin pitää tehdä. Osallistuminen erilaisiin ”muistotapahtumiin” on vain kasvattanut ruokahaluani.
Mitähän tässä etsin, kun vastauksia on ilman kysymyksiäkin ilma sakeana. En tyydy vastauksiin. Ne ovat liian itsestään selviä, liiaksi vanhan toistoakin. Vastauksista huolimatta jokin jää vaivaamaan.
Varmasti on totta tohtori Risto Volasen ja tohtori Lasse Lehtisen tänä vuonna ilmestyneen kirjan toteama, että pieni oppinut eliitti kaappasi 1917 sosialidemokraattisen puolueen ja yritti vallankumousta 1918 juuri itsenäistyneessä Suomessa, jota johti P.E. Svinhufvudin senaatti. Näinhän se asiakirjojen mukaan meni. Sotaa tarvitaan aina kaksi osapuolta.
Mutta mikä sai kansan seuraamaan herrojen kotkotuksia? Liian yksinkertaista on sanoa, että karismaattiset puhujat tai velvollisuudentunto. Näilläkin oli toki osuutensa, mutta muutakin täytyy olla. Näin ainakin epäilen.
Olisiko fiktiosta apua jos fakta tuntuu liian itsestään selvältä. Katsoin Tampereen Teatterikesässä Kom-teatterin Veriruusut. Esitys pohjautuu Anneli Kannon samannimiseen kirjaan.
Veriruusut kertoo Valkeakosken naiskaartissa taistelleiden nuorten naisten tarinan. Keskiössä on hento Sigrid, josta tarinan aikana kasvaa taistelija. No agitaattori saa Valkeakoskellakin toiminnan liikkeelle. Nainen vaatii naisia aseisiin.
Fiktiossa on lupa raaputella asian pintaa omin luvin. Voi kuvata, että näin ehkä olisi voinut olla. Fakta alkaa elää. Veriruusuissa sekä työ- että kotiolot työntävät nuoret muutokseen. Äidit eivät halua tyttäriensä osallistuvan mihinkään, isistä siihen ei ole. Isistä ei ole sotaankaan. Työpaikalla esimies alistaa henkisesti ja raiskaa.
Kun työntö on hurja, syntyy liikekin helposti. Ja ase kädessä syntyy hirvittävää jälkeä. Fiktioon voi hyvin samaistua, näinhän se meni, näinhän minäkin olisin voinut toimia.
Osaton ihminen on valmis mihin tahansa, tappamaankin. Kysymys on oikeudesta olla ihminen. Jos herrat molemmilla puolilla saivat joukkonsa hurmattua liikkeelle, niin usko oman asian oikeutukseen synnytti sodan. Ja Veriruusut antaa osattomille äänen.
Punaisen puolen taistelijoilla ei ollut mitään menetettävää, vain voitettavaa. Toisella puolella pelättiin omaisuuden menettämistä, vaikka asia puettiin korulauseiksi. Tämäkin tulee teatteriesityksessä selväksi. Puhe on suoraa. Objektiivisuuteen ei pyritäkään, koska riittää, että ME olemme tätä mieltä. Naiskaarti tekee itselleen tyylikkään univormun. Housuihin astuminen tekee vapaaksi ja villiksi.
Musiikki täydentää hyvin kokonaisuutta. Osuvilla kappaleilla kuvataan suuria asioita tarvittaessa hyvin hiljaa. Katsojalle annetaan aikaa ajatella. Aikaa ajatella on myös kahdenkeskisissä kohtauksissa. Sydän särkyy, kun tytär painaa päänsä äitinsä syliin. Kumpikin tietää, että tapaaminen on viimeinen. Ei puhuta, ollaan vain.
Muuten hyvin intensiivisessä näytelmässä edetään vauhdikkaasti.
Sigrid muuttuu kohtaus kohtaukselta. Hän on valmis sotilas lyödessään äitiään: nyt tämä vähättely riitti. Naiskaarti saa vähättelyä omienkin joukossa. He pääsevät liikkeelle vasta kun tilanne on mahdoton. Tampere on menetetty ja pako Venäjälle on ainoa mahdollisuus.
Pako päättyy vasta ylivoiman edessä. Pieni menestys kilpistyy sarjaksi epäonnistumisia. Taistelijoiden mieliin nousee kuolemanpelko. Vastavoima on liian suuri. Rytinän keskeltä kuuluu itkuinen huuto: ja tuli mitä tuli, onpahan kerran oltu ihmisiä mekin.
Hennnalan vankileirillä naisten elämä on teloituksen odottamista. Sigrid ei luovu aatteestaan.
Fiktio laajentaa näkökulmaani. Jo faktoista pystyy päättelemään, että onhan sen täytynyt kauheaa olla – puolin ja toisin. En vieläkään osaa sanoa, oliko ihmiset toimissaan oikeassa, tosissaan he kuitenkin olivat.
Ja sekin on totta, että mitään vakaumusta ei tappamalla lopeteta. Demokratia on aika vaikea järjestelmä, siinä kun pitää ottaa niin monta asiaa huomioon. Parempaakaan ei ole keksitty.
Juha Kosonen
