Toijalalaisen liikemies Joonas Hyyrysen päiväkirjamerkintöjen mukaan punakaarti valtasi hänen asunnostaan kaksi huonetta.
”Eilen illalla (8.4.) kello 9 aikoina tuli kaksi punasella ristillä varustettua miestä ilmoittamaan ilman muuta tuotavan tänä aamuna pilkkukuumetta, isoarokkoa ja tulirokkoa epäiltäviä sairaita meille. Punasia oli tarkotus sijoittaa meille siinä sadan paikkeilla. Vaikka olisi ollut heille eri rappu ja lukitut ovet välillä, niin eipä silloin olisi ollut päivän lepoa eikä yön rauhaa.”
Kaksi viikkoa myöhemmin Hyyrynen kirjoittaa:
”Tänään päästiin viimeisistä meillä olleista sairaista. Huoneet ovat asiallisella tavalla puhdistetut. Sairaiden hoitajatar vakuuttaa niin hoitaneensa ettei tartuntaa ole jäänyt. Kuin sitten lienee ja miten käynee sen varmemmin kesän aika osoittaa. ”
Rautatiesillat räjäytettiin
Tampereen taistelujen päätyttyä sota näytti punaisten osalta hävityltä, ja joukot vetäytyivät kohti Etelä-Suomea. Viialasta ja Toijalasta lähti 24.4. punakaartilaisia marssien ja hevoskyydeillä, tavarakuljetukset tehtiin junalla. Viialasta lähtiessään kaartilaiset räjäyttivät Viialan Tarpianjoen rautatiesillan.
Toijalan Veturimuseon sivuilta löytyy kuvaus punaisten viimeisistä tihutöistä ennen lähtöä.
”Punaisten lähdettyä ei näkynyt ihmissielua ja oli niin painostava hiljaisuus, että tuskin kuului koiran haukuntaa. Kaikki oli kuin kuollutta edellisten viikkojen kauhean remun ja melun jälkeen. Kesken hiljaisuuden kuului silloin tällöin kovia, korvia särkeviä pamahduksia, joista varsinkin viimeinen pani lasit helisemään ja maan vavahtelemaan. Pamahdukset johtuivat punaisten yrityksistä räjäyttää Toijalan veturitalli, rautatiesilta ym. laitoksia. Se ei siis ollut mitään varsinaista pommitusta. Rautatiesillan räjähdys oli erittäin voimakas. Silta katkesi molemmista päistä, kuitenkaan alas putoamatta.”
Valkoiset tulivat Toijalaan ja Viialaan 25.4. ja alkoivat etsiä piiloutuneita punaisia. Vangit vietiin yhteiskoululle, joka toimi vankileirinä huhtikuusta heinäkuun loppuun.
Punapäälliköt Eino Rahja ja Tuomas Hyrskymurto siirtyivät molemmat Venäjälle jo huhtikuun puolen välin paikkeilla. Eino Rahja määräsi lähtiessään, että strategiset kohteet on tuhottava ja ilmeisesti häneltä oli tullut käsky polttaa Metsäkansan kylä, kun lähdön aika koittaa.
Metsäkansan kylän 25 talosta 23 sytytettiin tuleen yöllä 24.–25.4.
Eevert Laine kirjoittaa Punakapinan aika Metsäkansassa -kirjasessaan, että päätös Metsäkansan polttamisesta oli tehty jo aiemmin. Paloöljyä oli hankittu niin Valkeakoskelta kuin Viialastakin, ja sitä oli kaadettu limonadipulloihin valmiiksi ja jaettavaksi tulipalojen sytyttäjille. (Sääksmäki-lehti 2017)
Viialan Mottalanmäessä asunut isäni oli tuolloin viiden vuoden ikäinen. Hän muisti katselleensa vanhempiensa kanssa pihalla, miten taivas loimotti punaisena tulipaloista. Perhe oli lähtöisin Ruotsista, ja isopappa oli isäni mukaan sodan aikana vetänyt puolueettoman Ruotsin lipun salkoon.
Metsäkansan laulu etsii sovintoa
Huhtikuun 18. 2018 sai Aleksanterin teatterissa Helsingissä ensi-iltansa Metsäkansan vuoden 1918 tapahtumiin perustuva näytelmä Metsäkansan laulu. Se esitetään myös Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtumassa heinäkuussa.
Idea näytelmästä syntyi Leena Larvan ja Pekka Lylykorven keskusteluista. Larvan isoisä, Pietolan isäntä, surmattiin ja hänen talonsa poltettiin ensimmäisten joukossa. Lylykorven isoisä puolestaan oli Rahjan joukoissa punaisten puolella.
Näytelmän juuret ovat Metsäkansassa. Se ei kuitenkaan ole suora kuvaus tapahtumista vaan monologi, jossa tapahtumien molemmat osapuolet tulevat kuulluiksi.
Näytelmän käsikirjoitus on kirjailija Arto Seppälän, sen musiikin on säveltänyt Leif Segerstam, sen ohjaa kulttuurineuvos Leena Salonen ja melodraaman tulkitsee näyttelijä Martti Suosalo.
Työväentalosta tuli suojeluskuntatalo
Toijalaan syksyllä 1917 perustettu suojeluskunta ryhtyi sodan jälkeen toimimaan aktiivisemmin ja otti haltuunsa ja käyttöönsä työväenyhdistyksen Työväentalon, joka oli ennen sotaa toiminut yhtenä venäläisten sotilaiden majoituspaikoista.
Paikallisessa lehdessä oli seuraava ilmoitus:
”Akaan Toijalan Suojeluskunnan kaikki wirastot kuten esikunta, kanslia, postiwirasto ja majoituskanslia owat muuttaneet entiselle Työväentalolle.”
Työväenyhdistys sai talonsa takaisin kesäkuussa 1919. Sitä ennen oli Toijalan suojeluskunta viettänyt siellä näyttävästi Toijalan vapautumisen juhlaa.
Viialan suojeluskunta oli myös perustettu syksyllä 1917, Kylmäkosken suojeluskunta vasta keväällä 1918.
Kun punakaarti oli vapauttanut vangittuna olleen Toijalan suojeluskunnan päällikön, pankinjohtaja Väinö Airolan, joka oli Toijalan Sanomien taloudenhoitaja, osakkeenomistaja ja johtokunnan jäsen, lehti alkoi jälleen ilmestyä toukokuun alusta.
”Tultuani Toijalaan kuulin joskus paikallislehteä kutsuttavan liuskaksi tai läpyskäksi. Kun se nyt alkoi uudelleen ilmestyä yhteisenä Urjalan Sanomien kanssa, se oli varsinainen liuska. Koko loppuvuoden 1918 kumpikin lehti oli kahden sivun kokoinen.”
