Etelä-Pirkanmaan uusi vuodeosasto on käytössä vuonna 2020

Etelä-Pirkanmaan vuodeosasto nousee Valkeakosken sairaalan yhteyteen. Puolitoista vuotta kestävät rakennustyöt alkavat tänä keväänä.

Etelä-Pirkanmaan yhteisen vuodeosaston rakentaminen alkaa Valkeakoskella tänä keväänä. Rakennus korvaa Valkeakosken nykyisen terveyskeskussairaalan sekä Akaan ja Urjalan vuodeosastot. Uuden vuodeosaston on tarkoitus olla käytössä 1.1.2020.

Vuodeosaston rakentaa Akaan, Valkeakosken ja Urjalan kuntien omistama kiinteistöyhtiö Etelä-Pirkanmaan Palvelukiinteistöt Oy. Akaata kiinteistöyhtiön hallituksessa edustavat tekninen johtaja Antti Kemi ja talousjohtaja Mari PuhkaSusi. Kiinteistöyhtiön toimitusjohtajana toimii Valkeakosken kaupungin talous- ja kehittämisjohtaja Minna Uschanoff.

Harjoituskeittiö kuntoutujille

Viisikerroksinen, noin 5000 neliön rakennus nousee kiinteästi Valkeakosken sairaalan yhteyteen. Vuodeosastopaikkojen lisäksi uudisrakennukseen tulee tiloja laboratoriopalveluja tuottavalle Fimlab Laboratorio Oy:lle, Tays Sydänsairaalalle sekä Taysin Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitokselle. Ulkopuoliset toimijat tulevat tiloihin vuokralle. Potilaspaikkoja on noin sata, joista seitsemän on Sydänsairaalan käytössä.

Potilashuoneet sijoittuvat kolmeen kerrokseen. Jokaisesta kerroksesta on käynti sairaalan puolelle.

– Tavoitteena on moderni, niin asiakkaiden kuin hoitajienkin tarpeet täyttävä rakennus. Kyseessä on kuntouttavaa hoitoa antava akuuttiyksikkö, Etelä-Pirkanmaan Palvelukiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Minna Uschanoff kertoo.

Rakennukseen on suunniteltu muun muassa harjoituskeittiö, jossa potilas voi harjoitella kotona toimimista.

– Vuodeosaston potilas voi olla esimerkiksi kotona asuva vanhus, joka on kaatuessaan katkaissut kätensä, mistä seuraa sairaalajaksoa ja kuntoutusta. Tavoitteena on, että henkilö palaa omaan kotiinsa. Vuodeosaston ei ole tarkoitus olla paikka, jossa asutaan, Uschanoff sanoo.

Vuodeosastolla hoidetaan myös asiakkaita, jotka siirtyvät sinne erikoissairaanhoidosta kuntoutumaan ennen kotiuttamista.

– Tavoite on saada potilaat mahdollisimman nopeasti pois kalliista erikoissairaanhoidosta, Minna Uschanoff sanoo.

Ruokailu yhteisissä tiloissa

Uudessa rakennuksessa on viisi kerrosta, joista maanalaiseen kerrokseen ei ole suunniteltu käyttötiloja. Potilashuoneita on kolmessa kerroksessa.

Uuden vuodeosaston potilashuoneet ovat pääasiassa kahden hengen huoneita lukuun ottamatta yhden hengen erityshuoneita ja tehostettuun hoitoon varattuja huoneita. Jokaiseen potilashuoneeseen kuuluvat omat wc- ja suihkutilat. Suunnitelmien mukaan jokaiseen kerrokseen tulee ruokailutila.

– Hoitajilta tulleen palautteen perusteella ei ole nykypäivää, että ruoka viedään tarjottimella sänkyyn ja pidetään potilas sängyssä. Totta kai niin tehdään, jos potilas ei pääse liikkeelle, mutta muuten ruokailu tapahtuu yhteisessä tilassa, Minna Uschanoff kertoo.

Tässä vaiheessa suunnittelua potilashuoneisiin on kaavailtu liukuovia, jotka avautuvat automaattisesti. Uschanoffin mukaan niiden toteutuminen riippuu kustannuksista.

Kunnat lainantakaajina

Vuodeosastorakennuksen kustannusarvio on 14,4 miljoonaa euroa. Kiinteistöyhtiö rahoittaa rakentamisen lainalla, jonka jäsenkunnat takaavat omistusosuuksiensa suhteessa. Valkeakoski omistaa kiinteistöyhtiöstä 50, Akaa 35 ja Urjala 15 prosenttia. Lisäksi jäsenkunnat ovat myöntäneet yhtiölle tänä vuonna yhteensä 1,2 miljoonaa euroa oman pääoman ehtoisena lainana, jota lyhennetään yhtiön taloudellisen tilanteen sen salliessa. Akaan osuus on 420 000 euroa. Yhtiö käyttää lainarahat rakentamisaikaisiin menoihin, kuten erikoissuunnitteluun, tutkimuksiin, liittymismaksuihin ja hallinnon kuluihin.

– Alun perin valtuustokäsittelyissä esiteltiin mallia, jossa kunnat sijoittavat yhtiöön 1,3 miljoonaa euroa osakepääomana. Tällöin sijoituksista olisi tullut yhtiön kiinteää omaa pääomaa. Oman pääoman ehtoinen laina on nimensä mukaisesti lainaa ja se voidaan maksaa kunnille myös takaisin. Takaisinmaksun edellytyksenä on kuitenkin jakamiskelpoisten varojen syntyminen yhtiöön, Uschanoff kertoo.

Toimitusjohtajan mukaan luonnossuunnitteluvaihe on nyt ohi ja alkamassa on yksityiskohtainen erikoissuunnittelu. Hankkeen pääsuunnittelija on Arkkitehtitoimisto Jarmo Sulonen Hollolasta.

Henkilöstön osalta lähtökohtana on, että nykyisten vuodeosastojen työntekijöillä on mahdollisuus siirtyä töihin uuteen yksikköön.

Sote-uudistukseen sopiva

Vuodeosaston toteuttavan kiinteistöyhtiö Etelä-Pirkanmaan Palvelukiinteistöt Oy:n toimitusjohtajana toimii Minna Uschanoff, joka on myös Valkeakosken kaupungin talous- ja kehitysjohtaja sekä hoitajaa tällä hetkellä myös sosiaali- ja terveysjohtajan tehtäviä.

Ajatukset uudesta vuodeosastosta ovat virinneet Valkeakoskella, ennen kuin sote-uudistuksesta on tiedetty mitään. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi poikkeusluvan vuodeosaston rakentamiseen lokakuussa 2016.

Näillä näkymin 2020 voimaan tulevan sote-uudistuksen myötä vuodeosasto siirtyy heti valmistututtuaan maakunnan ylläpidettäväksi. Kiinteistöyhtiön toimitusjohtajan Minna Uschanoffin mukaan rakennus sopii hyvin sote-suunnitelmiin.

– Ei ole pelkoa että rakennus jäisi tyhjilleen. Se tulee samalle alueelle sairaalan kanssa ja sinne haluavat myös Fimlab ja Sydänsairaala, mikä vahvistaa kampusalueen tulevaisuutta. Siitä saadaan vahva sote-keskus.

Uschanoff uskoo, että myös Valkeakosken ulkopuolelta on helppo asioida uudessa yksikössä.

– Esimerkiksi Tays on järkyttävän iso kompleksi, jossa pelkästään oikean paikan löytäminen on aivan eri asia kuin suhteellisen pienessä sairaalassa. Tästä tulee saavutettavampi ja lähestyttävämpi.

Uschanoff arvelee, että mikäli sote-uudistus ei toteutuisikaan, palattaisiin alkuperäiseen malliin, jonka mukaan Valkeakosken kaupunki vuokraisi vuodeosastotilat ja tuottaisi palvelut kunnille ja työntekijät siirtyisivät vanhoina työntekijöinä Valkeakosken kaupungin palvelukseen.

Perusturvajohtaja Elina Anttilan mukaan uusi vuodeosasto hyötyy Valkeakosken sairaala-alueen palveluista

Akaan valtuusto päätti kesäkuussa 2016 äänin 28–14, että Akaa lähtee mukaan Etelä-Pirkanmaan yhteiseen vuodeosastoon. Häviölle jäi Kirsi NordSarkolan (sd) tekemä esitys, että vuodeosastopalvelut olisi toteutettu Akaan uuden hyvinvointikeskuksen yhteyteen.

Akaan ja Urjalan muodostamalla yhteistoiminta-alueella Toijalan vuodeosastolla on 32 ja Urjalan vuodeosastolla 28 paikkaa. Akaan ja Urjalan perusturvajohtajan Elina Anttila pitää Etelä-Pirkanmaan yhteistä vuodenosastoa toiminnan kannalta hyvänä ratkaisuna.

– Lähtökohtaisesti on kyse palvelusta, jossa olisi hyvä olla vahvempaa lääkäriosaamista kuin tällä hetkellä meillä on. Meillä ei ole öisin lääkäriä vuodeosastolla lainkaan. Valkeakoskella on myös laajemmat röntgen- ja laboratoriopalvelut kuin omissa pienissä yksiköissä, Anttila toteaa.

Anttilan mukaan myös sote-uudistusta ajatellen tiettyjä palveluja on järkevä keskittää ja Akaan puolestaan investoida palveluihin, joita pystytään tuottamaan päiväaikaan. Hyvinvointikeskuksen on määrä valmistua Matinpuiston kentälle vuonna 2020. Valtaosa Akaan sosiaali- ja terveyspalveluista kuten Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken terveysasemien toiminta siirtyy sinne.

Toijalan terveysaseman ja sen yhteydessä toimivan vuodeosaston kiinteistön kohtalosta ei ole vielä päätöstä.

– Kuntoa tutkitaan ja korjataan, mitä kannattaa korjata. Ajatuksena on, että kiinteistö ei jatka toimintaansa, kun hyvinvointikeskus valmistuu, perusturvajohtaja Elina Anttila toteaa.

Anttilan mukaan Urjalassa vuodeosaston tiloille on suunniteltu muuta käyttöä. Perusturvajohtaja arvioi tilojen tulevan kotihoitoyksikön ja sosiaalityön palvelujen käyttöön.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>