Mikko Nikula vierailee Majataloillassa

12.03.2018 19:57

Mikko Nikula. Kuva: Sari Savela.

Ensi sunnuntain Entisten Nuorten Majataloillan musiikkivieraaksi saapuu helsinkiläinen muusikko, laulaja-lauluntekijä Mikko Nikula. Nikula opettaa työkseen Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla Kauniaisissa. Hän on keikkaillut pitkään yhtyeensä kanssa myös maamme rajojen ulkopuolella, kuten Japanissa, Brasiliassa, Venäjällä ja Italiassa.

Nikulan laulut kertovat pienen ihmisen elämän pohdinnoista sekä etsinnästä ja löytämisestä suuren ja rakastavan Jumalan luokse.

Illan puhujaksi saapuu espoolainen Kansan Raamattuseuran nuorisotyönjohtaja Leevi Helo. Helo tunnetaan erityisesti nuorten keskuudessa erittäin suosittuna ja Raamatun kertomuksia elävöittävänä puhujana.

Helo tarttuu Majataloillassa Jeesuksen äidin Marian tarinaan. Maria oli tavallinen tyttö, joka sai Jumalalta suuren tehtävän. Pohdimme, mitä voisimme oppia Marian asenteesta ja tekemisistä.

Leevi Helo puhuu Majataloillassa Jeesuksen äidistä Mariasta.

Akaan seurakunnan aikuistyön järjestämä Entisten Nuorten Majataloilta on tarkoitettu kaikenikäisille ihmisille. Iltaan kuuluu myös yhteislaulua ja esirukousta. Lapsille on pyhäkoulu ja lastenhoito ja varhaisnuorille oma Backstage-club. Väliajalla on mainiot tarjoilut.

Majataloiltaa vietetään 18.3. kello 17 Akaan Viialan kirkolla osoitteessa Nordintie 3, ja sinne on ilmainen pääsy.

 

Ali Kulhia