Elsa ja Minttu tutustuivat toisiinsa Nahkialan koulun ystävänpäivätapahtumassa

Akaanportissa koulua käyvä Elsa Bäckman (vas.) tutustui ystävänpäivätapahtumassa Nahkialan koulun Minttu Reunaseen.

Akaanportin Yritystalossa väistötiloissa opiskelevat Kirkonkylän koulun oppilaat vierailivat keskiviikkona Nahkialan koulun ystävänpäivätapahtumassa. Nahkialan koulun rehtorin Bjarne Illmanin ehdotuksesta syntyneessä ja oppilaskunnan toteuttamassa tempauksessa oppilaat solmivat uusia tuttavuuksia, kun numerokortit johdattivat saman numeron saaneita yhteen.

Kirkonkylän koulun Elsa Bäckman tutustui ystävänpäivätapahtumassa Nahkialan koulun Minttu Reunaseen. Tytöt ovat tokaluokkalaisia.

– Eka jännitti, mutta sitten ei enää, Minttu kertoo.

– Jännitti mutta sitten siihen tottui, Elsa jatkaa.

Ystävänpäivän ohjelmassa oli uusien kavereiden lisäksi kasvomaalausta sekä ulkopuuhaa mäenlaskun, keppihevosten ja muiden pihapelien siivittämänä. Käytössä olivat välituntivälineet, joita Nahkialan neljäsluokkalaiset ovat tehneet käsityötunnilla koko koulun käyttöön.

Koulun pihalla tanssittiin Letkajenkan tahtiin.

Oppilaat viihtyivät liukkaassa pulkkamäessä.

Kepparipisteestä vastasivat neljäsluokkalaiset Venla Hartikainen, Eeva Salmi ja Fanny Haavisto. Esteitä hyppää Minttu Reunanen.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>