Toijalan Näyttämön talvinäytelmä Käpyhovi taistelee puuttuu ajankohtaisiin asioihin kuten ulkoistamiseen ja yksityistämiseen vanhustentalossa. Kunnan vaatima tehokkuus ja kustannussäästöt ovat tuhoamassa hyvinvoinnin ja perheidyllin, ja asukkaat ja laitoksen henkilökunta ryhtyvät taisteluun.
Heikki Lundin kirjoittama ja Rauli Jokelinin ohjaama näytelmä kertoo, mitä kaikkea tuo taistelu pitää sisällään. Alusta alkaen katsoja tietää, että tulossa on ties mitä, mutta satu varmaan päättyy hyvin.
Näytelmä on aika ajoin riemastuttava, mutta valitettavasti se on myös melkoista mekastusta ja huutoa samoilla jalansijoilla.
Käpyhovissa asustaa harvinaisen suuri joukko täysin erilaisia vanhuksia ja enemmän ja vähemmän persoonallista henkilökuntaa.
Kari Lankisen hippi vakuuttaa
Ylivoimaisesti parhaan roolin tekee Kari Lankinen, joka on 60-luvun hippi ja sivari. Hänen roolihenkilönsä, rauhallinen ja totuuksia laukova Usko Kukkonen, on jopa aidon oloinen.
Aito henkilö voisi olla myös Paula Silénin runoja lausuva ja tunteitaan näyttävä Hilja-Aurora Mäkäräinen. Vanhainkodin iranilaissyntyistä hoonoo soomia puhuvaa lääkäriä, Masaa, esittävä Antero Mäkinen on roolissaan myös uskottavan oloinen.
Turhia eivät vouhota myöskään Tiinä Mälkiä (Käpyhovin johtaja Ilona), Maiju Lankinen (hoitsu Kikka) tai Heikki Järvinen (Pettendon talousjohtaja Larsson). Puhumattakaan Aleksi Sintosesta, joka esittää tämän päivän sivaria ja tietokoinenörttiä Sulo Käkeä. Hänen repliikkinsä voisi melkein laskea kahden käden sormilla, mutta tehokkuus näkyy.
Mekastusta ja pönötystä
Ääntä ja melskettä saavat aikaan Lasse Saari (majuri evp Ensio Kananen), joka paitsi tahtoo vähän turhan kovaäänisesti panna asioita järjestykseen, on ihastunut taloon asettuneeseen toimittajaan Irmeli Kurppaan, jota esittää Pirkko Taskila.
Nämä kaksi saavat välillä aikaan tarpeetontakin mekastusta ja sitä lisää mahtipontisella olemuksellaan kunnan sosiaalitoimen johtajaa Natusta esittävä Heikki Haapaniemi.
Kun kaikki tapahtuu yhdessä huoneessa, on näytteleminen lähes koko ajan paikallaan pönöttämistä Kikan jumppatuokioita lukuun ottamatta.
Toki aidon vanhainkodin tunnelmista tuskin saisi irti puoltakaan siitä, mitä näytelmä kertoo, eikä ehkä minkäänlaista näytelmääkään.
Lavastus on lievästi kodinomainen, ja Tiina Salonen ja työryhmä on onnistunut puvustuksissaan.
Näytelmää esitetään Toijalan Sampolassa huhtikuulle asti lauantaisin ja sunnuntaisin.
Liisa Ahokas
