Suomi on vuodesta 1919 viettänyt itsenäisyyspäivänä joulukuun kuudetta. Yhtä kauan on kiistelty siitä, mikä olisi oikea päivä. Sotien välisenä aikana monet piirit juhlivat toukokuun 16. päivää eli valkoisen armeijan voitonparaatia vuonna 1918 todellisena itsenäisyyspäivänä. Venäläiset oli karkotettu, mutta saksalaiset joukot lähtivät vasta joulukuussa 1918.
Heinäkuussa 1917 eduskunnassa äänin 136–55 hyväksyttyä valtalakia sen kannattajat pitivät äänestyspäivänä todellisena itsenäisyyspäivänä. Lucia Hagman kohotti eduskunnassa eläköön-huudon vapaalle Suomelle ja muut lain kannattajat yhtyivät vapausriemuun. Valtalaki johti eduskunnan hajottamiseen.
Venäjän uuden vallankumouksen jälkeen oli pakko jotenkin määritellä korkeimman vallan käyttäjä. Kun muuta ratkaisua ei löytynyt, Santeri Alkio ehdotti 15.11., että eduskunta päättää toistaiseksi itse käyttää sitä valtaa, joka voimassa olleiden säännösten mukaan on kuulunut keisarille ja suuriruhtinaalle. Valtalaista se erosi lähinnä sanalla toistaiseksi. Eduskunta hyväksyi ehdotuksen äänin 127–68. Kättentaputuksia ja hyvä-huutoja kuului sekä eduskunnasta että lehtereiltä. Se merkitsi Suomen ja Venäjän valtioyhteyden purkautumista. Siksi eräät katsovat, että 15.11. olisi oikea itsenäisyyspäivä.
Äänestyksen jälkeen muodostetun P.E. Svinhufvudin hallituksen oli realisoitava tämä päätös. Se esitti eduskunnalle joulukuun 4. päivänä Suomen itsenäisyysjulistuksen vain hallituksen ilmoituksena välttääkseen poliittisten käsityskantojen esille tulon kaikessa jyrkkyydessään. Tätä päivää monet pitävät oikeana itsenäisyyspäivänä. Välittämättä eduskunnan äänestyksestä 6.12. Aamulehti kirjoitti 7.12.: Suurena merkkipäivänä tulee Suomen kansan historiassa aina säilymään joulukuun 4:s päivä.
Ilmoituksen jälkeen Svinhufvud otti kosketuksen ulkovaltojen Helsingissä oleviin konsuleihin. Tällöin huomattiin, ettei itsenäisyysjulistus saisi kansainvälistä kantavuutta ilman eduskunnan hyväksymistä. Porvarilliset puolueet, jotka suurlakko oli hitsannut yhteen, esittivät itsenäisyysjulistukseen liittyvän päätöslauselman. Se hyväksyttiin äänin 100–88. Sos.dem. puolue olisi halunnut neuvotella itsenäisyydestä bolše-vikkihallituksen kanssa. Puolalainen diplomaatti seurasi äänestystä Heimolassa ja ihmetteli, ettei itsenäisyyttä otettu vastaan riemukkain eläköön-huudoin. Syy oli selvä. Suomalainen yhteiskunta kärvistelee kuin tulivuoren juurella. HS 28.11.1917
Eri puolille Länsi-Eurooppaa lähetettiin valtuuskunnat hakemaan itsenäisyydelle valtioiden tunnustus. Kaikkialla huomautettiin, että ensin oli saatava Venäjän hallituksen suostumus. Lenin ja muut johtajat antoivat sen 30.12.1917 tupakansavun täyttämässä Pietarin Smolnassa. Tämän jälkeen tuli muidenkin tunnustus.
Toijalan Sanomat totesi Suomen itsenäisyyden ensi kerran 12.1.1918: Sen ovat siksi tunnustaneet Venäjän, Ranskan, Ruotsin ja Saksan hallitukset sekä ennen kaikkea Suomi itse. Eläköön pieni itsenäinen Suomi! Lehden pakinoitsija totesi, että neitsyt Suomi on sanoutunut palveluksestaan irti… kun talo (Venäjä) oli joutunut jobbareiden käsiin.
Kirjoittaja on historioitsija Martti Favorin, martti.favorin@pp.inet.fi
