Joulumyyjäisissä tulee jouluinen olo

Joulumyyjäisissä riitti väkeä mukavasti.

Arvo Ylpön koululla oli lauantaina mahdollista virittyä joulun tunnelmaan perinteisissä Lions Club Toijala/Arvo Ylpön järjestämissä joulumyyjäisissä. Myyjäisissä oli tarjolla jouluisia herkkuja sekä muun muassa joulukoristeita, kynttilöitä ja koruja. Myös arpoja myytiin useassa myyntipöydässä.

Elisa ja Jorma Vaaran sekä neljävuotiaan Jerryn matkaan myyjäisistä lähti komea muumitalo.

– Muumitalo oli tavallaan heräteostos, mutta kun ajattelee miten kova tekeminen tähän vaaditaan ja tekemisessä tulevat palovammat, pääsemme varmaankin helpommalla kun suosiolla ostetaan valmis. Meidän lopputuloksemme ei varmaan olisi ollut näin paljon muumitalon näköinenkään, Elisa Vaara nauraa.

Jorma Vaaran mukaan perhe on käynyt joulumyyjäisissä vasta parina vuotena aikaisemmin, mutta myyjäiset tuntuvat siitä huolimatta jo perheen omalta perinteeltä.

Elias Iivonen (vas.), Elmeri Toivonen, Kalle Taura ja Piia Saarinen myivät Toijalan yhteiskolun 7B:n leipomia herkkuja sekä makkaraa.

– Tänne kun käveli ovesta sisään, tuli heti jouluinen olo, Jorma Vaara toteaa.

– Samalla unohtuu tuo ulkona oleva musta keli, Elisa Vaara jatkaa.

Elisa Vaaran mukaan perheen ostoslistalla ei tällä kertaa ole muumitalon lisäksi muuta, koska rahat on tuhlattu arpoihin ja onnenpyörään. Jerryä arpaonni suosi, sillä voittona pojalle lähti matkaan komea taskukello.

– Kello voi tulla kovaan käyttöön, sillä siitä voi laskea tunteja siihen kun joulupukki tulee, Elisa Vaara sanoo.

Myynnissä on melkein kaikkea

Seija Salo oli lauantaina itse myymässä muun muassa arpoja seurakuntatalolla Valkeakosken seudun kehitysvammaisten tuki ry:n hyväksi. Arvo Ylpön koulun joulumyyjäisiin hän poikkesi uteliaisuudesta.

– Tähän mennessä olen ostanut arpoja, mutta etsiskelen pojanpojan luokan porukkaa, heidän pöydästään aion ostaa jotakin, Salo kertoo.

Reija (vas.) ja Minttu Autio söivät myyjäisten jälkeen jolupuurot Arvo Ylpön koulun pihalla.

Joulumyyjäisten tuotevalikoimaan Seija Salo kertoo olevansa tyytyväinen. Salon mielestä jouluostokset melkein pystyisi hoitamaan pelkästään myyjäisissä piipahtamalla.

– Täältä löytyy jotakin makuhermoille, löytyy vaatetusta, juotavaa, korua ja koristetta. Melkeinhän täällä on kaikkea mitä maa päällään kantaa, Salo toteaa.

Salon mielestä on hienoa, että joulumyyjäisten kaltaisia tapahtumia järjestetään. Hän tosin toivoo, että myös ostajat saataisiin niistä innostumaan.

– Toivon, että ostajat eivät menisi johonkin markettiin ostamaan viitosella sellaista tuotetta, joka myyjäisissä myydään hinnalla 5,50 euroa. Ostamisen pitäisi tapahtua omalla paikkakunnalla.

Viialalainen Satu Ursin oli tullut paikalle myymään itse tekemiään koruja. Hänen koruyrityksensä nimi on Satumainen.

– Halusin tulla paikalle esittelemään paikallisia kädentaitoja ja antamaan joululahjaideoita ihmisille, Ursin kertoo.

Satu Ursinin pöydässä on muun muassa hiuspinnejä, korvakoruja, heijastimia, kaulakoruja, avainkaulanauhoja ja muita pieniä asusteita. Korujen tekemistä hän on harrastanut noin neljä vuotta.

Eeva Leivo (vas), Maija Pohjoismäki, Marjaterttu Kaisko ja Henni Numminen olivat tyytyväisiä myyjäisten suosioon.

– Korujen tekeminen on sellaista, että se vie mennessään. Ensin aloin itse tekemään koruja itselleni. Pian tuotantoa alkoi olla niin paljon, että ajattelin, että ehkä niistä olisi iloa muillekin. Nykyään minulla on yksi kokonainen huone varattuna koruharrastukselle, Ursin toteaa.

Väki löytää perinteisen tapahtuman

Lions Club Toijala/Arvo Ylpön presidentti Marjaterttu Kaisko on tyytyväinen myyjäisten suosioon.

– Ihmiset ovat löytäneet kivasti tänne, mutta onhan tämä jo aika perinteinen tapahtumakin. Tämä taitaa olla kuudes tai seitsemäs kerta, Kaisko toteaa.

Kaiskon mukaan joulumyyjäisten järjestämisessä on kova homma ja järjestelytyöt alkavat jo syksyllä.

– Haluamme jakaa hyvää mieltä kaikille ja antaa myös esimerkiksi yhdistyksille mahdollisuuden tulla myymään tuotteitaan. Toki myös itse keräämme myyjäisillä varoja, joita voimme lahjoittaa paikallisiin tarkoituksiin, Kaisko kertoo.

Jorma (vas.), Jerry ja Elisa Vaaran matkaan lähti komea muumitalo.

Satu Ursin myi joulumyyjäisissä itse tekemiään koruja.

Seija Saloa (oik.) kiinnosti Annikka Mannisen myymä tyrnimarjaglögi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?