Suojeluskuntaan liittyvät Toijalan ja sen ympäristön asukkaat kokoontuvat kunnanhuoneella tiistaina t.k. 30 p:nä klo ½7. Kaikki mukaan. TS 27.10.1917
Tähän mennessä suojeluskunnilla oli jo pitkä historia. Jääkärit yrittivät aloittaa kansannousun ja perustivat salaisia palokuntia Pohjanmaalle ja Itä-Suomeen. Samoilla alueilla kunnat perustivat viranomaisten avuksi järjestysmiehistöjä. Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa maanviljelijät organisoivat maatalouslakkojen vuoksi järjestyskuntia. Hämeenlinnassakin kokoontuneet maataloustuottajat ehdottivat elokuussa 1917, että kunnanvaltuustot perustaisivat suojeluskuntia turvaamaan omistusoikeuden ja kotien rauhan. Sääksmäellä valtuusto neuvotteli asiasta mutta piti sitä tarpeettomana – vai pelkäsikö seurauksia? Syksyyn mennessä maassa oli syntynyt noin 150 erilaista suojeluskuntaa.
Elokuussa maa jaettiin suojeluskuntapiireihin, ja Tampereelle syntyi piiriesikunta. Sen kiertävänä puhujana insinööri Lauri Keso kulki kehottamassa suojeluskuntien perustamiseen. Yllä ollut lehti-ilmoitus liittyi Keson kokoukseen Toijalassa. Paikalla oli vain vähän väkeä mutta jonkinlainen perustamispaperi kirjoitettiin. Marraskuun 10. päivänä oli uusi ja varmaan jo salainen kokous, jossa todettiin mukana olevan 55 miestä, ja jonkinlaisia harjoituksiakin pidettiin. Johtajaksi valittiin asioitsija Jalmari Salminen (kaatui 24.3.1918). Aseiden ja johtajien puute hiljensi täällä – kuten muuallakin – toiminnan kokouksiksi. Suojeluskunnan historiassa Toijala on pantu niiden ryhmään, joissa oli ennen sotaa 25–40 miestä, mutta mistään toiminnasta ei ole merkkejä. Toukokuun alussa 1918 asiakirjojen alle leimattiin ”Akaan-Toijalan Paikallisesikunta” käyttämättä suojeluskunta-nimeä.
Lauri Keson kiertomatka onnistui huonosti. Viialassa ja kolmessa muussa paikassa kokoukset jäivät pitämättä yleisön puutteen vuoksi. Tampereen teknillisen opiston oppilas Atte Ylppö (kaatui 18.3.1918) puuhasi kokouksen, jossa oli kuusi miestä, ja harjoitti VPK:n urheiluseuran miehiä. Ylpön poissaolo hiljensi toiminnan ja hän palasi vasta tammikuun lopulla mukanaan maitotonkka täynnä pistooleita. Heti sodan jälkeen Viialassa käytettiin suojeluskunnan nimeä ja sillä oli toukokuussa jo leimakin.
Kylmäkoskella Lauri Keso piti kokouksen, jossa oli 6-7 miestä, jotka eivät päättäneet mitään. Varoitettuaan poistuvien venäläisten aiheuttamasta vaarasta, hän huomasi joka paikassa sen herättävän kovin vähän kiinnostusta, kun läheisempiäkin huolia oli aivan riittävästi. Järjestysmiehiin kuulunut Lauri Kärävä (surmattiin 24.2.1918) yritti herätellä pitäjäläisiä. Taipaleen koululla pidettiin kokous, mutta suojeluskunnan perustaminen oli rauennut. Hän keräsi miehiä myös Oriniemen sillalle, mutta tulos oli yhtä huono. Suojeluskunta piti syntymäpäivänään 1.5.1918. Asiakirjoissa se ilmoitti olevansa ”Kylmäkosken valkokaarti”.
Sodan syttyessä Hämeessä oli neljä kuntaa, joissa ei ollut punakaartia, mutta 15 kuntaa (28 prosenttia), joissa ei ollut suojeluskuntaa. Niihin kuuluivat myös Akaa ja Kylmäkoski.
Kirjoittaja on historioitsija Martti Favorin (martti.favorin@pp.inet.fi)
