Briitta-Liisa Sinivuorelle esitetään kahden kuukauden pestiä kaupunginjohtajana

Henkilöstöjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori on viime kuukaudet hoitanut kaupunginjohtajan tehtäviä.

Akaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Akaan kaupungin henkilöstöjohtaja BriittaLiisa Sinivuori valitaan kaupunginjohtajan virkaan määräaikaisesti kahdeksi kuukaudeksi ajalle 1.12.2017–31.1.2018. Sinivuori hoitaa tällä hetkellä virkaa viransijaisena. Määräaikaisuuden perusteena on hallinto-oikeudessa käsiteltävän valitusprosessin keskeneräisyys.

Kaupunginhallituksessa Heli Piirainen (vihr) esitti, että Sinivuorta ei valita, mutta muutosehdotus raukesi kannattamattomana. Piirainen jätti asiassa eriävän mielipiteen.

Kaupunginhallitus päätti 12.9., että kaupunginjohtajan virka julistetaan julkisesti haettavaksi ja että virka täytetään 1.12.2017 lukien määräaikaisesti. Hakuilmoitusta ei toistaiseksi ole kuitenkaan julkaistu, koska Aki Viitasaaren irtisanomispäätöksestä tehtyjen valitusten käsittely on kesken hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeuden päätöksiä odotetaan loppuvuodesta 2017 tai vuoden 2018 alkupuolella.

Kaupunginjohtajan valintatyöryhmään kuuluvat puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok), varapuheenjohtaja Harri Rämö (sd) sekä jäsenet Hannu Järvinen (sd), Sami Rajala (kok), Jouni Vaittinen (kesk), Kati Kuusisto (vihr), Tuija ToivonenPerttunen (vas), Heli EinolaVirtanen (ps), Mika Setälä (kd), vs. kaupunginjohtaja, henkilöstöjohtaja BriittaLiisa Sinivuori ja talousjohtaja Mari PuhkaSusi. Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran 6.11.

– Toki kaikilla – ja varsinkin minulla – on halua, että tänne tulisi vakituinen kaupunginjohtaja. Mutta kun Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa valitusprosessi on kesken, täytyy pelata varman päälle ja vartoilla valitusten ratkaisemista, jotta meillä ei ole kahta kaupunginjohtajaa yhtä aikaa. Mikäli kaupunginvaltuuston päätös kumotaan, irtisanotulla kaupunginjohtajalla on oikeus palata hoitamaan virkaansa, vs. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori sanoo.

Sinivuori kertoo hoitavansa kaupunginjohtajan pestin ohella välttämättömimmät henkilöstöjohtajan tehtävät.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?