Toni Lähteenmäki juhli kauden päättymistä Suomen mestarina

V8 Thunder -luokan Suomen mestaruus varmistui Toni Lähteenmäelle Alastaron moottoriradalla.

Toni Lähteenmäki päätti kauden asfalttiradoilla voittamalla V8 Thunder -luokan Suomen mestaruuden. Lähteenmäki varmisti voittonsa sijoittumalla viimeisessä osakilpailussa 23.–24.9. Alastaron moottoriradalla toiseksi.

– Sarjassa toisena ollut kaveri puuttui viimeisestä kisasta, jolloin kisa ratkesi jo lauantain lähdössä ja sunnuntaina pääsin kurvailemaan ilman paineita, 25-vuotias Lähteenmäki kertoo.

Lähteenmäki ajoi tänä kesänä myös Pohjois-Euroopan mestaruussarjaa, jossa hän sijoittui pronssille.

– Kauden huonoin viikonloppu oli Latviassa, josta aloitettiin, mutta koko ajan parannettiin loppua kohden. Kauteen saa olla tyytyväinen, kun SM-sarjassa oltiin ensimmäisen viikonlopun jälkeen kuudentena ja sieltä noustiin mestaruuteen, Lähteenmäki arvioi.

Lähteenmäen mukaan iso kiitos kaudesta kuuluu yhteistyökumppaneille sekä omalle perheelle. Erityiskiitos menee isälle Pasi Lähteenmäelle ja isoisälle Arto Lähteenmäelle.

– Ilman isää ei ajettaisi mitään. Isä touhuaa kaikkea mahdollista, huoltaa autoja, kerää rahaa ja järjestelee asioita. Isoisä on ammatiltaan automaalari ja nyt eläkkeellä. Hän on parsinut autoja kuntoon, kun on tullut kolhuja ja on kaikessa mukana.

Tonin 24-vuotias pikkusisko Noora Lähteenmäki sijoittui V1600-luokassa SM-sarjassa kolmanneksi ja Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa toiseksi.

Toni Lähteenmäki (neljäs oikealta) juhli voitto yhdessä Jari Lappalaisen (vas.), Erik Seppäsen, Mikko Ahonkiven, Tomi Hakkaraisen, Esa Viitasen, Harri Toivosen, Pasi Lähteenmäen ja Arto Lähteenmäen kanssa. Kuva: Auli Seppänen.
Noora Lähteenmäki sijoittui SM-sarjassa V1600-luokassa pronssille.