Arja Saarenheimon ja Keijo Pursiaisen puutarha on varsinainen satumaa – Maahisten maa, kuten Saarenheimo sitä nimittää. Se on täynnä toinen toistaan näyttävämpiä mosaiikki- ja helmitöitä, maahisia ja keijukaisia. Kaikki ovat Arjan käsialaa. Keijo nimittää puutarhanhoidossa itseään apumieheksi, joka tekee mitä emäntä pyytää.
– Kyllä vaimo joskus kysyy mielipidettäkin, ja tekee sitten oman mielensä mukaan, Keijo kertoo vitsaillen.
Jo etupiha antaa pieniä viitteitä siitä, mitä takapihalta löytyy. Saarenheimo on kuitenkin säästänyt parhaimmat palat takapihalle, jossa varsinainen satumaa vasta aukeaa. Etupihalle hän ei ole halunnut tuoda luomiaan koristeita, jotka ovat vaatineet häneltä paljon työtunteja. Yksi riikinkukkoa muistuttava rautalangasta väännetty, helmin koristeltu lintu on kuitenkin päässyt lehdettömän puun oksalle.
Sama tyyli jatkuu takapihallakin, mutta paljon runsaammin. Lapsenlapsille on rakennettu ison pajun ympärille kepeistä ja risuista maja, jossa on hyvä pitää vaikka teekutsuja.
– Maja tehtiin vanhasta syreeniaidasta, joka kaadettiin pihasta. Mies sanoi, ettei tuollaisista risuista voi tehdä mitään, mutta tykkäsi lopputuloksesta kuitenkin. Pojan ystäväpariskunnan esikouluikäiset lapset eivät olisi lähteneet meiltä ollenkaan, kun pääsivät leikkimään majaan, Arja hymyilee.
Majan ulkoseinälle on lennähtänyt yksi mosaiikkiperhonen, iso rautainen lisko kiipeää seinää ja riikinkukko vartioi oviaukolla. Lisäksi seinää koristavat lasipallot ja mosaiikkivinoneliöt. Ei ihme, että lapsenlapset kokevat paikan ”ihanaksi”.
Arja on esitellyt puutarhaansa Akaan Seudussa vuonna 2010. Seitsemässä vuodessa se on muuttunut paljon, ja paljon on syntynyt sellaista uutta, jota Arja ei tuolloin edes tiennyt osaavansa tehdä.
Kutsumattomatkin kasvit sopivat pihaan
Arja ja Keijo ovat muuttaneet nykyiseen taloonsa Viialan Matomäkeen 10 vuotta sitten. Rivitalossa asumisen jälkeen Arja kuvailee, että on ollut ihanaa päästä toteuttamaan itseään rauhassa, tarvitsematta ottaa muiden mielipiteitä huomioon. Onneksi avioparin maku osuu yksiin, ja Keijo kehuu viihtyvänsä puutarhassa hyvin.
Yhdessä takapihalle on suunniteltu grillaus- ja kahvipaikat, sekä terassi, jonka toteutuksesta on vastannut Arjan rakennusalalla työskentelevä poika Marko Ojala. Hän myös teki aikoinaan taloon sisäremontin.
Vielä 10 vuotta sitten piha näytti aivan tavanomaiselta. Arja kuvailee lähtökohtaa tyhjäksi tauluksi, johon oli hyvä alkaa piirtää omaa kädenjälkeään. Omaa tyyliään hän kuvailee boheemiksi. Hän ei halua nimittäin touhuta puutarhassaan ryppyotsaisesti, eikä viivoittimen kanssa. Kutsumattomat kasvitkin ovat tervetulleita. Kivipenkkien väleistä puskee paljon metsämansikoita, joiden alkuperää Arja ei tiedä. Samaten käenkaali on tupsahtanut pihaan jostain. Arjan mielestä Maahisten maassa saakin olla villiä kasvustoa.
– Hapan maa rajaa kasvien viihtymistä, ja en tykkää lannoittamisesta. Jos joku kasvi kuolee, niin aina voi ostaa uusia, Arja kertoo puutarhan kasvien valikoinnista.
Kasvit ovat muutenkin vain statistin roolissa, taide pääosassa. Suurin osa kukista on ruukuissa, ja kukkien valinnankriteerinä on ollut niiden värit, jotka eivät saa olla kirkkaankirjavia. Tässäkin asiassa taide määrää. Kukat ovat hennon vaaleanpunaisia tai -sinisiä, eivätkä siten varasta huomiota liikaa.
Talven tullen paljon katoaa
Arja kertoo saavansa puutarhanhoidosta ja käsityöharrastuksistaan hyvää mieltä ja onnistumisen iloa.
– Kun työelämässä teki tylsää pankkityötä, niin nyt on ihanaa tehdä jotain luovaa, jo pitkään eläkkeellä ollut Arja hymyilee.
Luovuutta hänellä on ollut pienestä pitäen, ja hän on esimerkiksi ommellut omat vaatteensa aina teini-ikäisestä lähtien. Maahisten maan emäntä on myös itseoppinut käsityöläinen, joka kertoo menevänsä ”latvasta puuhun, ja oppineensa erehdysten kautta”. Ainut kurssi, jolla hän on käynyt, on Tiffany-lasikurssi. Millintarkka tekniikka ei kuitenkaan sopinut suurpiirteisesti luovalle Arjalle, ja myöhemmin hän löysi mosaiikit, joista hän innostui toden teolla. Lempiaiheita niissä ovat eläinhahmot, jotka hän luo alusta lähtien kananverkosta, foliosta, kipsinauhasta ja saneerauslaastista.
– Menninkäiset ovat vähän samaa tyyliä, mutta niissä kangassuikaleet kastetaan Paverpol-kankaan kovettajaan, Arja kertoo.
Menninkäisten ja maahisten päät ovat askartelumassasta, mikä tuo oman haasteensa töiden säilymiselle. Ne eivät nimittäin kestä kastumista ja pakastumista, vaan maahiset ja keijut on tuotava talvelta turvaan sisätiloihin. Myöskin mosaiikkityöt ovat herkkiä jäätymiselle, joten syksyn tullen puutarhasta katoaa paljon pois. Tilalle Arja tuo pihavaloja, lyhtyjä, kanervia ja muuta talvikeleille sopivaa.
Kysymykseen onko puutarha nyt omistajiensa toiveiden mukainen? Arja vastaa:
– Kokolailla. Olen saanut tehdä siitä omanlaiseni. Se on minun unelmieni puutarha. Jotain siihen tulee lisää koko ajan, eikä se varmaan ole koskaan valmis. Mielessä on ollut tehdä värikäs ”paratiisilintu” ehkä ensi kesäksi. Rajana alkaa olla oma ikä, ja kun kroppa ei mahdollista kaikkia visioita.
