Viime vuosina kun olen kävellyt kaupungilla, ollut ostoksilla tai lukenut lehtiä, olen kiinnittänyt huomioni merkilliseen asiaan. Kaikki erilaiset juhlapyhämme ovat ikään kuin sulautuneet toisiinsa. Kaupoissa tuntuu olevan lähes yhtä aikaa myynnissä laskiaispullat, Runebergin tortut, mämmit, suklaamunat ja vappusimat. Heti kun koti on riisuttu edellisestä sisustuksesta jo alkavat kaupat ja media rummuttaa seuraavaa. Mutta millä kustannuksella?
Juhlistamme – kirkollisista ja maallisista – on pikkuhiljaa tullut tasapaksua pullaa, emmekä ehdi paneutua tai keskittyä yhtään siihen, mikä kulloisenkin juhlan todellinen ydin on. Se kaupan ajankohtaishylly vaan täyttyy peräjälkeen vaihtuvista tuotteista. Huomaisiko joku, jos tarjolla olisikin laskiaismunia tai pääsiäistorttuja? Tai kun pääsiäisen keltainen värimaailma alkaa koputella ovea jo aikaisin helmikuussa, heti pitkittyneen joulun punaisen perään. Siinä sitten pari serpentiiniä siellä täällä maaliskuussa tuskin nostattaisi montaa kulmakarvaa. Juhlat ja tarjoilut vaan vaihtuvat arjen laukatessa eteenpäin.
Ensi sunnuntaina tähän keväiseen juhlien kavalkadiin kirjataan palmusunnuntai. Kuinka moni pysähtyy oikeasti miettimään, mitä tämä kyseinen sunnuntai merkitsee? Kuinka moni voi hyvällä omalla tunnolla kertoa palmusunnuntain olemuksen? Osaamme varmasti itse kukin varautua ovellemme vyöryviin pikkunoitiin, mutta uskallatko sinä tänä palmusunnuntaina ja alkavan hiljaisen viikon aikana pysähtyä? Uskallatko pysähtyä kiireellisen hullunmyllyn, jota elämäksi kutsutaan, keskellä? Pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan pääsiäisen todellista ydintä?
Pari tuhatta vuotta sitten tapahtui kauaskantoisia asioita. Olemme tottuneet pitämään kuolemaa ja elämää, voittoa ja kärsimystä, tuskaa ja onnea toistensa äärimmäisinä vastakohtina. Haluamme erottaa ja lokeroida ne omiin karsinoihinsa. Palmusunnuntai alkavan hiljaisen viikon kanssa osoittaa kuitenkin meille näiden kuuluvan yhteen – erottamatta ja jakamatta. Siinä missä kansa hurraa palmusunnuntaina messiastaan, läsnä on samalla tuon juhlinnan keskellä kuolema ja ikuinen elämä, kärsimys ja onni. Samassa paketissa.
Palmusunnuntai on merkityksellinen. Siinä ihmisluonto avautuu meille ja kertoo millaisia todellisuudessa olemme. Takerrumme nimittäin helposti hetkellisiin tilanteisiin, koska luulemme tietävämme parhaiten –juhlimme voittoisaa ja sotaisaa kuningastamme, kunnes muutaman päivän kuluttua kelkkamme on kääntynyt. Näkemättä ja ymmärtämättä syvintä olemusta, joka on ollut kaiken aikaa vierellä ja läsnä. Luojamme armoa ja loputonta rakkautta meitä kohtaan. Uskallatko tänä pääsiäisenä kohdata sen? Uskallatko todeta, että et välttämättä ymmärräkään elämän suurimpia kysymyksiä? Että valkoinen tarvitsee mustaa ja musta valkoista? Palmusunnuntai ja alkava hiljainen viikko antavat sinulle mahdollisuuden pysähtyä ja pohtia mysteeriä, mahdollisuuden kuunnella Luojaasi. Tartu siihen! Pohtimiseen ja hiljaiseen rukoukseen riittää vaikka pelkkä huokaus, Luojasi on aina läsnä, vierelläsi ja kuulee sinua.
Kukka Salmiovirta
Kirjoittaja on pappisvihkimyksensä vappuaattona saava Akaan seurakuntapastori
