”Valitsen ehdokkaan ihmisen en puolueen mukaan”

Johanna Sakko (vas.) ja Hilma Pulliainen vuosi ja yhdeksän kuukautta, Anne ja Venla Väisänen kaksi vuotta ja viisi kuukautta sekä Hilla-Maria ja Elna Zetterman vuosi ja kuusi kuukautta osallistuivat viime maanantaina Toijalan MLL:n Körökörökerhoon.

Toijalan MLL:n Körökörökerhoon lastensa kanssa loruttelemaan ja laulamaan tulleet Johanna Sakko, Anne Väisänen ja HillaMaria Zetterman toivovat Akaan valtuustoon päättäjiä, jotka ajavat lasten ja koululaisten asioita ja ovat kiinnostuneita varhaiskasvatuksesta.

– Päättäjien pitää tehdä päätöksiä, jotka eivät ole lyhytnäköisiä vaan kantavat pidemmälle, Anne Väisänen toteaa.

Väisäsen mukaan kouluihin kohdistuvat säästöt ovat esimerkki lyhytnäköisistä päätöksistä.

– Ryhmäkoot vaan suurenevat. Alaluokillakin alkaa olla kolmeakymmentä oppilasta, mikä on ihan liikaa. Se ei ole kenenkään etu.

Johanna Sakko arvelee sisäilmaongelmien olevan yleinen huolenaihe ainakin lasten vanhemmilla. Ehdokasvalinnassa puoluetta tärkeämpiä ovat ehdokkaiden omat näkemykset.

– Valitsen ihmisen en puolueen mukaan, Johanna Sakko kertoo.

Anne Väisänen on etsinyt omaa ehdokastaan vaalikoneiden avulla.

– Henkilö ja se, mitä asioita ajaa, ratkaisee. Puolue ei näyttele isoa roolia. Tärkeämpää on, että ajaa samoja asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.

Hilla-Maria Zetterman tutkii vaalikoneiden hänelle tarjoamien kärkiehdokkaiden vastauksia.

– Jos sattuu olemaan jokin radikaali erimielisyys, en valitse sellaista ehdokasta, vaikka hän olisi ykkösenä.

Johtajuus korostuu

Jukka Järvinen on kiinnostunut arvomaailmaan liittyvistä kysymyksistä. Hän tuli Körökörökerhoon yhdessä puolitoistavuotiaan Aino Järvisen kanssa.

Jukka Järviselle tärkeitä ovat arvomaailmaan, kehittämiseen ja tulevaisuuteen liittyvät asiat. Järvistä pyydettiin kevään kuntavaaleihin SDP:n ehdokkaaksi, mutta muiden kiireiden takia hän ei lähtenyt ehdolle. Järvisen isä Pekka Järvinen on toiminut pitkään paikallisessa kunnallispolitiikassa.

– Voi olla, että jossain vaiheessa lähdenkin mukaan, Jukka Järvinen miettii.

Järvinen arvelee Akaan taajamien välisen tasapainon korostuvan tulevalla valtuustokaudella. Järvisen mukaan on ymmärrettävää, että isommassa paikassa on enemmän palveluja kuin pienemmissä, mutta hän toivoo, että muitakin taajamia pysyttäisiin kehittämään. Hän ennustaa myös johtajuuden nousevan esiin tällä hetkellä ajankohtaisen kaupunginjohtajan aseman arvioinnin takia.

–  Kaupunginjohtajakysymystä on hankala arvioida, kun ei tiedä taustoja, mutta se on näyttäytynyt epämääräisenä tiedottamisen osalta, hän miettii.

Järvisen mukaan ketään ei pidä savustaa tai uhkailla, mutta hän katsoo, että kaupunginjohtajan tehtävässä tulee kestää rajuakin kritiikkiä.

– Se on sen paikan haasteita. Pitää pysyä jämäkkänä ja uskoa omiin juttuihin, vaikka kaikki muut maailmassa olisivat sinua vastaan.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>