Auki oikeaan aikaan

Kauppa on melkoisessa murroksessa. Aukioloaikojen vapauttaminen muuttaa pikku hiljaa ostoskäyttäytymisemme toisenlaiseksi. Halpuuttamisestakin on tullut tavaramerkki. Pieni yksityiskohta muutoksessa on sekin, että liha-alan yritys pakkaa jauhelihansa yhä soukempaan pakkaukseen. Suuri on tällä hetkellä kaunista, mutta kuinka kauan. Verkkokauppa jyllää. Tavarataloista on tullut isoja sovituskoppeja. Noudammeko tulevaisuudessa päivittäistavarakaupan ostokset matkakeskuksien tallelokeroista, jonne kauppa ne varastoistaan toimittaa.

Murros on entistä nopeampaa. Kesti 75 vuotta, ennen kuin puhelinta käytti 50 miljoonaa ihmistä. Radiolta meni tämän rajapyykin saavuttamiseen 38 vuotta ja televisiolta enää 13 vuotta. Internet saavutti 50 miljoonan käyttäjän rajan 4 vuodessa, Ägrybird 35 päivässä ja pokemon 1,5 päivässä. Mikä on tässä listassa seuraava siirto? Ja mikä tieto ei koskaan kulje nopeasti?

Se ole enää uutinen, että digitalisaatio jyllää. Elisan johtaja Noora Lainio sanoi viime lauantaina Pirkanmaan Yrittäjien luottamushenkilöseminaarissa, että jopa 90 prosenttia ostopäätöksistä on tehty jo ennen ostoksille lähtemistä. Kukaan ei enää lähde shoppailemaan. Tietoa haetaan verkosta muun muassa yrityksien kotisivuilta. Ja ploggaritkin ovat suosittuja.

Sunnuntaina Helsingissä kannattaa katsoa älypuhelimella kartasta, missä on lähin avoinna oleva kukkakauppa.

Noora Lainio sanoi äänen senkin, että kaupan on toimittava asiakkaiden ehdoilla aukioloajoista päätettäessä. Esimerkiksi Toijalan ja Viialan keskustoissa toimivien liikkeiden aukioloajoista on keskusteltu iät ja ajat. Ne kaupunkilaiset, jotka käyvät muualla töissä, eivät nykyisten aukioloaikojen puitteissa arkena ehdi kauppaan ajoissa. Perusteluksi Toijalassa eikä muuallakaan ei enää riitä, että voihan lauantaina tulla ostoksille.

Muutos täällä on osaksi jo tapahtunut, ja rajuna. Päivittjkläistavarakaupat ovat auki lähes koko ajan. Ja minkä takia?

Ihan totta, nyt jos koskaan on oltava auki oikeaan aikaan. Noora Lainio kertoo seuraavansa asiakkaidensa liikkeitä koko ajan, jotta voi suunnitella oman työnsä Elisassa onnistuneesti. Ennen kuviteltiin, että kyllä asiakkaat löytävät tiensä puotiin, jos se vain on auki. Eivät löydä. Puodin on oltava auki silloin kun asiakas haluaa ja puotia on myös markkinoitava oikeissa kanavissa.

Paikallislehti Akaan Seutu esitteli vuosi sitten yhdistykselle suunnatun MeNyt-palvelun. Järjestimme lukuisia asiakasiltoja, joissa miltei kädestä pitäen yhdistyksien vetäjille kerrottiin, kuinka palvelu toimii. Varmistimme moneen kertaan, että asiakkaamme ovat ymmärtäneet kertomamme. Nyt Akaan Seudun verkossa pyörii joka hetki yli 130 yhdistyksen ajankohtainen tietopaketti, joka kerran viikossa ilmestyy paperillakin. Mainio digitaalinen palvelu, josta niin lukijat kuin tekijät ovat innoissaan. MeNyt-palvelu on sen asiakkaille auki joka hetki. Saman viikon paperilehteen haluavien on syytä muistaa deadline, joka on maanantaina kello 12.

Toijalan ja Viialan keskustoissa on aivan liikaa tyhjiä liikehuoneistoja. Kaupan murrosta osaksi tämäkin, koska joissakin tapauksissa markkinat ovat kerta kaikkiaan muualla mielenkiintoisemmat. Asiakas päättää minne hän menee. Voivottelun sijaan on yhdessä mietittävä, minkälainen bisnes Akaassa menestyy ja mihin aikaan se on auki. Hyvin monialainen yhteistyö on tässkin asiassa voimaa.