Olen asunut Akaassa pian kolme vuotta, kutsuttakoon minua siis junantuomaksi, vaikka ihan autolla tänne ajelinkin tavarat peräkärryssä painaen.
Aluksi asetuimme Toijalaan, kauniin kirkon kulmille. Alkoi uusi aikakausi monella tapaa: pääkaupunkiseudun kiire vaihtui leppoisaan pikkukaupunkiin ja tervehtiviin ihmisiin, kihlat vaihtuivat lupaukseen rakastaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä, ja tontin löydyttyä Toijalan Uudestakylästä alkoi oman kodin rakentaminen. Kotia rakentaessa opin monia asioita niin itsestäni, parisuhteestani kuin Akaasta.
Itsestäni opin sen, että vaikkei olisi jotakin asiaa ennen tehnyt, ei se tarkoita sitä etteikö sitä voisi oppia. Vastuullani oli lähes kaikki rakentamiseen liittyvä paperinpyörittely ja suunnittelu, eikä siinä auttanut sanoa etten osaa. Mantrojani rakentamisen aikana olikin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja ei kysyvä tieltä eksy.
Tuon hyvän suunnittelun mahdollistivat juurikin kysymykset. Paikallisille yrittäjille ja rakennusviraston henkilöstölle tuli esitettyä kysymys jos toinenkin, ja jokaiseen kysymykseen sain ystävällisen vastauksen, myös niihin tyhmimpiin. Ja tyhmiä kysymyksiä riitti, kuten kuvitella saattaa. Mutta koko ajan minä opin. Sisäistin mielettömän määrän tietoa, josta en aiemmin ollut kuullutkaan, ja tietojen pohjalta tehty suunnittelu tuotti hedelmää.
Ihmissuhteista opin rakentaessa sen, että kommunikaatio on kaiken a ja o. Ilman keskusteluyhteyttä ei kotia rakenneta, ei ainakaan sellaista mihin jäätäisiin yhdessä kumppanin kanssa asumaan. Usein kun homma alkoi tuntua toivottomalta ja kumppanin naama herätti enemmän ärsytystä kuin ihastusta, puhuminen auttoi. Ristiriidat ratkesivat, kun molemmat pyrkivät ymmärtämään toisen kantaa. Se taas mahdollisti kompromissit.
Akaa taas opetti minulle miltä tuntuu kuulua jonnekin, olla osa yhteisöä. Yhtäkkiä naapuri moikkasikin ja kysyi mitä kuuluu, kahvilassa toivotettiin hyvää työpäivää, ja liikkeissä alasta riippumatta hymyiltiin ja kysyttiin miten voin auttaa. Se palveluhenkisyys ja ystävällisyys, mikä tästä kylästä löytyi ihmisten kanssa asioidessa ja jutellessa, oli kuin raikas tuulahdus rakentamisen kiireen keskelle.
Minä en tunnista omaksi Akaakseni monesti Akaalaiset- facebook-palstalla totuutena kerrottua sisäänpäin kääntynyttä kylää, jossa ei ole mitään hyvää ja ilmapiiri on kuin tunkkainen sisäilma.
Onhan täällä parantamisen paikkoja monia, kuten koulujen sisäilmaongelmat, teiden kunto, kulkuyhteydet ja päätöksenteon vaikeus joitakin mainitakseni, mutta sen sijaan että mollattaisiin omaa kylää muille, otetaan selvää mihin asioihin voisi itse vaikuttaa. Jos nykyinen meno ei tunnu omalta, niin äänestetään sankoin joukoin kunnallisvaaleissa ja vaihdetaan päättäjät toisiin.
Vaikka minulla ei olekaan aiempaa kokemusta politiikasta, uskallan asettua ehdolle Vihreiden listoilta rakentamisen aikaisiin oppeihini luottaen.
Se mitä en tiedä tai osaa, siitä otan selvää ja opettelen, suunnittelen ja sisäistän. Kuitenkin mielestäni kunnallispolitiikassa tärkeintä on kommunikaatio ja halu ymmärtää kaikkien osapuolten kannat. Peräänkuulutankin tulevalta valtuustolta avoimuutta, kuntalaisten kuuntelua ja rohkeutta muutokseen.
Jos minut valitaan valtuustoon, rakennetaan yhdessä keskustellen ja toisiamme kuunnellen Akaa, josta jokainen asukas voi olla ylpeä. Se Akaa, jonka minä olen oppinut tuntemaan ystävällisenä, auttavana ja rakkaana, minun kotinani.
Elina Lindholm
Vihreiden kuntavaaliehdokas
