Toijalassa syntynyt laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja soittaja Aki Pekka Antero Sirkesalo (1962–2004) ehti tehdä huikean muusikkouran.
– Hän oli mies, joka tiesi mitä tahtoi ja jolla riitti itseluottamusta, sanoo toimittaja Tero Heinänen Aki Sirkesalon Halutuimmat Nuottihistoriikki -kirjassa.
Aki Sirkesalo oli pienestä asti ulospäin suuntautunut ja aktiivinen. Jo neljävuotiaana hän ilmoitti säveltäneensä oman kappaleen, ensimmäisen ”rokkipiisinsä”. Siinä toistui kolme sanaa: Kun kun kun, vain vain vain, jos jos jos.
Harrastuksia riitti joka lähtöön.
– Kuusivuotiaana Aki kokeili taidemaalarin uraa. Hän maalasi aaltopahville sinisiä vuoria ja kaupitteli niitä naapureille. Hän sai myydyksi pari kappaletta kahden markan hintaan. Sen jälkeen hän totesi: Ei tämä taida kannattaa, muistelee äiti Eila Sirkesalo.
Aki Sirkesalo pelasi useita vuosia jalkapalloa nappulaliigassa. Jalkapallon lisäksi hän oli partiossa ja näytteli Toijalan nuorisoteatterissa ja Näyttämöllä. Vuonna 1978 hänellä oli rooli näytelmässä ”Neljä karvahattua”, joissa hänen lisäkseen näyttelivät Jukka Pitkänen ja Ari Kutila.
Musiikkiharrastus alkoi 10-vuotiaana seurakunnan lapsikuorossa ja puhallinorkesterissa ja jatkui VPK:n torvisoittokunnassa. Myöhemmin trumpetti vaihtui kitaraan ja musiikki rockiin.
Aktiivinen nuorukainen kirjoitti päiväkirjaansa kantaa ottavia runoja. Hän oli syvällinen ajattelija ja pohtija, jonka runot huokuivat nuoren miehenalun maailmantuskaa, yhteiskuntakritiikkiä ja ironiaa. Päiväkirjassa on myös nuotitettuja sävellyksiä.
U-Puusta se lähti
Akin ensimmäinen orkesteri oli ylä-asteella perustettu U-Puu, joka esiintyi koulun tilaisuuksissa.
U-Puussa soittivat Ari Kutila, Harri Vierimaa, Arto Salonen ja Aki Sirkesalo. Se osallistui koulubändien SM-kisaan, tuli siinä kolmanneksi ja bändin demo soi Rockradiossa.
– Muistaakseni Rockradion Holle Holopainen oli jo silloin pannut merkille Akin ja sanonut, että tuosta pojasta tulee vielä jotakin, kertoo Eila Sirkesalo.
15-vuotiaana Aki Sirkesalo huomasi lehdestä, että Radion nuorisokuoro haki laulajia.
– Aki oli vähän epävarma laulutaidoistaan, mutta kannustin häntä hakemaan ja hän pääsi sinne. Pari vuotta hän kulki Toijalasta junalla Helsinkiin harjoituksiin ja esityksiin, kertoo isä Touko Sirkesalo.
Eräänä vuonna Aki osallistui Nuorison taidetapahtuman alueelliseen karsintaan ja pääsi jatkoon. Loppukilpailussa Kotkassa hän lauloi ranskaksi Jacques Brelin kappaleen Amsterdam.
Musiikki vie mennessään
Musiikin osuus Akin elämässä vahvistui vuosi vuodelta. Samaan aikaan kun hän kävi lukiota, hän opiskeli Oulunkylän Pop & Jazz opistossa. Koulu sujui loistavasti, vaikka läksyille ei paljoa aikaa jäänyt. Vanhemmilleen hän sanoi, ettei tarvitse lukea, kun kuuntelee tunnilla.
– Kielissä Aki oli hyvä, mutta matematiikassa hän ei pärjännyt ihan niin hyvin. Hän kirjoitti viisi ainetta ja kaikista laudaturin. Lyhyen matematiikan hän jätti kuulemma sen vuoksi kirjoittamatta, ettei ällärivi olisi mennyt piloille. Aki oli tarkka suomen kielessä ja analysoi mielellään muidenkin tekstejä, Eila Sirkesalo muistelee.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Aki Sirkesalo lähti Jyväskylään opiskelemaan taidekasvatusta.
– Vuoden verran hän siellä oli. Sieltä Holle Holopainen pyysi häntä rockradioon töihin, kertoo äiti.
Pikkukaupungista maailmalle
Aki Sirkesalon seuraava bändi, Naamiot, soitti pikkukaupungin angstista rokkia. Vuonna 1984 se pääsi Rockin Suomenmestaruuskisojen finaaliin, mutta yhtye hajosi pian kisojen jälkeen.
Seuraavan bändin nimi oli Giddyups, jonka alkuperäisjäseniä olivat Akiboy eli Aki Sirkesalo, Raine Salo, Pete Lehtelä sekä Sauli Leppänen. Ensialbumille Salon tilalle tuli Sami Saari.
Sami Saaren Aki oli tavannut vuonna 1984, ja miehistä tuli paitsi bändikaverit myös elinikäiset ystävät.
– Aki oli Rockradiossa kesätoimittajana ja teki demobändeistä juttuja. Hän tuli Tampereelle, missä olin Oona-orkesterini kanssa esiintymässä Centrumin naisten alusvaateosastolla. Haastattelun jälkeen Aki kertoi, että hänen Giddyups-bändinsä kitaristi on lähtemässä ja kysyi, voisinko tulla tämän tilalle. Meitä yhdisti musiikki ja musiikin tekeminen, Sami Saari kertoo.
Toijalan silloinen kaupunginjohtaja Toimi Tähkävuori on erityisesti jäänyt Aki Sirkesalon vanhempien mieleen.
– Kun Giddyupsilla ei ollut varsinaista harjoituspaikkaa, Tähkävuori antoi Sampolan avaimet Akille, ja bändi sai harjoitella siellä kaksi viikkoa ilmaiseksi, kertoo Touko Sirkesalo.
Giddyups teki kaksi levyä ja kiertueen Neuvostoliittoon vuonna 1989.
Keikkoja riitti
Vuosikymmenen vaihteessa Sami Saari ja Aki Sirkesalo jatkoivat uraansa Veeti & The Velvets -yhtyeessä, joka esitti neliäänistä a cappella -laulua. Saaren, Sirkesalon ja Veeti Kallion lisäksi yhtyeessä soitti ja lauloi Sasu Moilanen. Suosio oli suuri.
– Oltiin Veetin kanssa suutarissa töissä, mutta saimme potkut sieltä, kun sinne koko ajan tuli keikkatilauksia. Meillä oli kysyntää niin paljon, että oli jo pakko kieltäytyä keikoista. Nostimme hintaakin hurjasti, mutta ei se auttanut, Sami Saari kertoo.
Ihmeellisin keikka oli mainostoimiston pikkujoulussa.
– Soitimme neljä kappaletta ja saimme palkaksi koko sakille kahden viikon loman Teneriffalla.
Vuosina 1996–1997 Aki ja Sami Saari vetivät yhdessä TV1:ssä musiikkiohjelmaa Groovymeisseli.
– Aki oli kiltti, ahkera ja oikeudenmukainen mies, joka omistautui sekä musiikille että perheelleen, Sami Saari sanoo.
Radion musiikkitoimittajan töitä Aki Sirkesalo teki kaiken kaikkiaan kymmenen vuotta, ensin Rockradiossa ja sitten Radio Suomessa.
Huikea sooloura alkoi vuonna 1992
Aki Sirkesalo oli toukokuussa 2004 Jake Nymanin Sokkotreffien vieraana. Ohjelmassa hän kertoo musikaalisesta heräämisestään ja idoleistaan.
– Olen pikkupojasta alkaen ollut Jimi Hendrixin ihailija. Hän vaikutti minuun suunnattomasti, ja hänen musiikkinsa oli maagista. Toinen idolini oli Miles Davis, joka oli etevä sanankäyttäjä ja mielestäni musiikin Picasso. Myös Jim Morrisonin musiikki on koskettanut minua. Kun veljeni löysi halpahyllystä Nat King Colen levyn Just you, just me, en ymmärtänyt sitä. Myöhemmin totesin, että se oli mielipuolisen hyvä ja järisyttävän täydellinen, kertoo Sirkesalo.
Soolouransa Aki Sirkesalo aloitti vuosien 1992 ja 1993 vaihteessa. Ensimmäiset menestyskappaleet olivat vuonna 1995 julkaistut Hikinen iltapäivä ja Mustankipee. Seuraavana vuonna ilmestyivät Naispaholainen ja esikoisalbumi Mielenrauhaa. Se nousi listojen kärkikymmenikköön ja ylitti kultalevyrajan.
Akin huikeasta muusikon urasta kertovat platina- ja kultalevyt sekä kaksi painavaa Emma-patsasta, jotka hän sai vuonna 1996 vuoden miestulokkaana ja vuoden levystä.
Samana syksynä ilmestyi Aika-albumi, jolla on muun muassa Seksuaalista häirintää -kappale.
Aki Sirkesalon kolmas albumi, Kissanelämää, ilmestyi syyskuussa 1998. Sen hittejä olivat Punatukkainen ja Kissanainen. Myös tämä levy myi kultaa.
Vuoden 2000 hitti oli Helena ja vuoden 2001 Enkeleitä onko heitä, joka saavutti viidennen sijan Suomen virallisella listalla. Levyllä olivat Senat sakaisin, Tule mun luo, Talismaani ja Kitara.
Aki Sirkesalon kokoelmajulkaisu Halutuimmat julkaistiin lokakuussa 2002, ja sillä ovat myös kappaleet Melkein onnellinen ja Toijalan takana.
Toijalan takana -kappale syntyi vuonna 2000 TV1:n Hotelli Sointu-ohjelmassa, jossa Sirkesalolle annettiin neljä tuntia aikaa tehdä kappale, joka kertoo lehdistä luetusta elämästä ja jossa esiintyy lause Toijalan takana ei ole paljon mitään.
Vuoden 2003 alussa Aki Sirkesalo julkaisi Lisa Nilssonin kanssa singlen Mysteriet. Seuraavana vuonna hän veti YLE:n TV1:ssä ohjelmaa Poppia kyydissä ja syksyllä 2004 ilmestyi single Mullonikäväsua.
Keikoilla Aki Sirkesalon yhtyeenä oli Lemmen Jättiläiset.
Ennen lähtöään viimeiselle matkalleen Aki Sirkesalo oli ehtinyt muokata valmiiksi Sanasta miestä -levyn, joka omaisten suostumuksella julkaistiin helmikuussa 2005. Levy nousi välittömästi listaykköseksi ja myi nopeasti platinaa. Levy-yhtiö lahjoitti sen tuoton Plan Suomi -säätiölle.
Perhe oli kaikki kaikessa
Aki tutustui Johanna-vaimoonsa, kun he asuivat samassa opiskelijayhteisössä Helsingissä. Sampo syntyi vuonna 1996 ja Saana vuonna 2000.
Perhe oli Aki Sirkesalolle tärkeä, ja lasten syntyminen muutti hänen elämänsä perinpohjaisesti.
– Olen yrittänyt antaa aikaa perheelle, ja jos ura siitä kärsii, en ole varma haluanko tietää, mikä olisi ollut parempi vaihtoehto lasten kanssa olemiselle.
Aki Sirkesalo valittiin Vuoden toijalalaiseksi vuonna 1994. Samana vuonna Radiomafian kuuntelijat äänestivät hänet viidenneksi Turhin julkkis -kisassa ja City-lehden lukijat Halutuimmaksi vuodetoveriksi.
Aki Sirkesalo antoi tsunamille kasvot
Aki Sirkesalo oli jo lapsena kiinnostunut itämaista.
– Hän selaili tietosanakirjaa ja ilmoitti: Kuules äiti, kun minä kasvan isoksi, minä lähden Balille! Ja niin hän sitten lähtikin, monta kertaa. Myöhemmin hän kävi useamman kerran myös Jaavalla ja Thaimaassa, kertoo Eila Sirkesalo.
Aki Sirkesalo on sanonut löytäneensä tasapainon ja mielenrauhan nimenomaan Balilla.
Vuoden 2004 tapaninpäivänä 42-vuotias Aki Sirkesalo, hänen Johanna-vaimonsa ja heidän lapsensa Sampo ja Saana menehtyivät koko maailmaa järkyttäneessä tsunamissaThaimaan Khao Lakissa.
Omaiset kotimaassa olivat pitkään epätietoisia siitä, miten perheelle oli käynyt.
– Uutiset olivat aivan liian optimistisia. Katastrofin suuruutta ei tiedetty. Ensimmäisten tietojen mukaan Khao Lakissa ei ollut sattunut mitään, koska mitään ei ollut kuulunut. Mutta siellähän se suurin tuho sitten oli. Puhelinlinjat olivat tukossa, ulkoministeriössä ei tiedetty. Lopulta soitto matkatoimistoihin paljasti tuskallisen totuuden, että Aki perheineen oli juuri Khao Lakissa, muistelee Touko Sirkesalo.
Tuska jatkui, ja kevät oli Johanna ja Aki Sirkesalon omaisille raskasta aikaa. Ensin kotimaahan tuotiin tammikuun lopulla Johanna, sitten Aki ja viimeisinä Sampo ja Saana.
Hautajaiset pidettiin myöhään keväällä Sirkesalon kotikirkossa Klaukkalassa, ja uurnat laskettiin myöhemmin Akaan hautausmaalle.
Kuvat Eila ja Touko Sirkesalon arkistosta.
