Vasenkätisten Vestivaali oli eri tyylilajien juhlaa

Vasenkätisten Vestivaali, Jukka Nousiainen

Yleensä soolona keikkaileva Jukka Nousiainen esiintyi Vasurilla bändin kanssa. Kuva: Tero Laihanen.

Moshaavat ja mukana laulavat fanit, Petteri-huudot ja tiukat trikoot – niistä oli lauantaisen Vasenkätisten Vestivaalin avanneen Loud Crowd -yhtyeen keikka tehty. Viialan heviylpeyden tanakka setti taltioitiin usealla kameralla, ja tunnelma nousi kattoon heti ensimmäisten biisien aikana. Yhtyeen edesmenneen roudarin ja ystävän Petteri Saarisen muistoksi järjestetyllä jäähyväiskeikalla kuultiin muun muassa kappaleet Let It Burn, Pick Up The Pieces, Carry On ja Run ’Till You’re Free -encore.

Illan aikana kävi selväksi, että moni oli saapunut paikalle juuri Loud Crowdin innostamana. Niin olivat tehneet myös viialalaiset Jenny ja Janne Kokkonen.

– Yleensä tullaan katsomaan ihan koko skaalaa, mutta kyllä tuo Loud Crowd kiinnosti, Jenny Kokkonen sanoi.

Vasureilla useaan otteeseen käynyt pariskunta aikoo jatkaa tapahtumaan osallistumista myös jatkossa. He kiittelevät järjestäjiä ja arvostavat sitä, että omalla kotipaikkakunnalla järjestetään niin hienoa festaria.

Loud Crowdin Jami Katajistolla, Jari Parikalla, Jyrki Siraisella, Pekka Siltalalla ja rumpali Mirka Rantasella oli homma hallussa vielä 13 vuoden tauon jälkeenkin. Kuva: Tero Laihanen.

Loud Crowdin Jami Katajistolla, Jari Parikalla, Jyrki Siraisella, Pekka Siltalalla ja rumpali Mirka Rantasella oli homma hallussa vielä 13 vuoden tauon jälkeenkin. Kuva: Tero Laihanen.

Tuomaria ei jännitä, mutta kihelmöi

Keikka on alkamassa noin tunnin päästä, eikä basisti Mitja Tuuralaa näy missään. Monilla muusikoilla voisi olla paniikki päällä, mutta ei melkein 40 vuoden esiintymiskokemuksen omaavalla Hannu ”Tuomari” Nurmiolla.

– Vedetään sillä mitä on. Hän joko tulee paikalle tai on tulematta.

Hyväntuulinen Nurmio esiintyi aikataulumuutosten myötä lopulta illan kolmantena esiintyjänä. Hän aloitti keikkansa soolona Rannanjärvi elää! -kappaleella, sillä Tuurala toden totta myöhästyi keikan alusta. Dumari ja Spuget -yhtyeen kokoonpanossa soittavat Nurmion ja Tuuralan lisäksi rumpali Markku Hillilä ja toinen kitaristi Miikka Paatelainen.

Nurmiolla on keikkoja Akaan kaltaisissa radanvarsikaupungeissa aina silloin tällöin, ja Seurahuonekin näytti etäisesti tutulta. Viime vuonna Vasureilla esiintyneellä Atomirotalla oli ollut hienoisia vaikeuksia löytää keikkapaikalle, eikä Tuomari bändeineenkään insidentiltä välttynyt.

Vasenkätisten Vestivaali, Saimaa

Saimaan suurkokoonpano huipensi Vasurit. Kuva: Tero Laihanen.

– Keikkapaikka löytyi muuten ongelmitta, mutta aitaan tuli törmättyä. Toivottavasti vakuutus korvaa, konkari vitsaili.

Dumari ja Spuget -yhtyeen piti alunperin olla vain yhden albumin projekti, jonka kappaleiden kantavana voimana on stadin slangi. Soitto kuitenkin kulki niin hyvin, että yhtyeellä on nyt ansioluettelossaan lukuisten keikkojen lisäksi myös Dumari ja Spuget Bailaa! -studiolive.

Yhtye muuttelee settiään akustisen tunnelmoinnin ja astetta rankemman välillä aina keikkapaikan ja fiiliksen mukaan. Vasureilla yleisö pääsi todistamaan blues-tyyppistä vetoa. Sovitukset elävät, eikä ennen keikkaa voi koskaan tarkkaan tietää, mitä tuleman pitää. Esiintymiset ovat kokeneelle Tuomarillekin yhä, jos ei nyt ihan jännittäviä, niin ainakin kihelmöiviä, tilaisuuksia.

– Ihannehommahan olisi, jos ei jännittäisi, mutta kyllä siinä aina sellaista kihelmöintiä on. Varsinkin keikan loputtua sitä on pitkään täpinöissään ja huomaa, että kyllä siinä iso pyörä pyörii silloin. Lisäksi erityisesti soolokeikat on fyysisesti aika vaativia, ja kun niillä käyttää vielä

Vasenkätisten Vestivaali, Tuomari Nurmio

Dumari ja Spuget on yksi Tuomari Nurmion monista keikkakokoonpanoista. Kuva: Tero Laihanen.

jalkarumpuakin, on usein keikan jälkeen aika piesty olo. Vedät keikat aina kympillä ja hetki siinä menee, että pyörä pysähtyy, hän kuvailee.

Vasuriosasto oli iskussa

Sopivasti kansainvälisenä vasenkätisyyden päivänä vietetyillä Vasureilla päästiin todistamaan myös vasenkätisten osaamista. Loud Crowdin ja Tuomari Nurmion välissä esiintyi Jukka Nousianen yhtyeineen. Viimeisimmällä julkaisullaan psykedeelisen iskelmän pariin siirtynyt Nousiainen odotutti itseään noin puolisen tuntia, mutta vastasi odotuksiin muun muassa kitaroimalla yleisön keskellä.

Hieno ilta sai arvoisensa päätöksen, kun lavalle asteli tällä keikalla seitsemästä muusikosta koostunut Saimaa. Vasuri Matti Mikkolan luotsaaman yhtyeen Viialan keikka oli sen kesäkiertueen viimeisiä keikkoja. Muun muassa Provinssissa ja Ruisrockissa tänä kesänä soittanut Saimaa esitti keikallaan alkuperäisistä kappaleista runsaasti poikkeavia covereita.

Viialan Seurahuoneella tapahtumaan osallistui 570 katsojaa.

Vasenkätisten Vestivaali, Tuomari Nurmio

Tuomari Nurmio otti yleisön haltuun Vasureilla. Kuva: Oona Eskeli.

Vasenkätisten Vestivaali, Janne Kokkonen, Jenny Kokkonen

Monipuoliset esiintyjät olivat Janne ja Jenny Kokkosen mieleen. Kuva: Oona Eskeli.

Vasenkätisten Vestivaali, Tuomari Nurmio

Osa illan esiintyjistä oli Tuomari Nurmiolle tuttuja. – Nousiaisen touhuista minulla on jonkinlaisia havaintoja ja Saimaan ja Pepe Willbergin yhteislevyllä oli isoa sointia ja mahtipontista meininkiä, Tuomari muisteli. Kuva: Oona Eskeli.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?