Lättähattu kuljetti konferenssivieraita

 

tasoristeyskonferenssi

Markku Nummelinin ja konferenssivieraiden kulkupelinä toimi lättähattu-juna.

Ilolan maatilan edustalla pysähtyi torstaina lättähattu-juna, jonka kyydissä oli Helsingissä pidetyn kansainvälisen tasoristeyskonferenssin osallistujia.

– Pidimme maanantaista torstaihin seminaareja, ja tänään olemme maastokierroksella. Ensin olemme Toijala-Valkeakoski -radalla, sillä täällä on uudenlaisia varoituslaitteita. Ne ovat ensimmäiset Suomessa, ja esittelemme niiden toimintaa vieraille. Sen jälkeen jatkamme Humppilan suuntaan ja esittelemme muita laitteita, Liikenneviraston tekninen johtaja Markku Nummelin sanoo.

Kulkupeliksi valikoitui lättähattu, sillä Nummelinin mukaan sieltä on hyvä näkyvyys ulos.

Maailman uudenaikaisimmat laitteet

tasoristeyskonferenssi, Toijala-Valkeakoski -rata

Toijala-Valkeakoski -radan varrella olevat varoituslaitteet ovat uusinta tekniikkaa.

Nummelin kertoo, että Toijala-Valkeakoski -radan varressa olevat varoituslaitteet ovat siinä määrin uudenaikaisia, että niitä ei juuri muualla maailmassa näe.

– Kansainvälisiä vieraita kiinnostaa edulliset varoituslaitteet, joita voidaan rakentaa radalle, jossa on paljon pieniä tasoristeyksiä eikä liikennettä kauhean paljon. Raskaat laitteet, joissa on mukana myös puomit, ovat varsin kalliita, Nummelin toteaa.

Nummelinin mukaan Toijala-Valkeakoski -radan varrella olevia laitteita voidaan ohjata radiolla junassa olevan lähettimen avulla. Itse radassa ei tarvitse olla esimerkiksi kaapeleita.

– Varoituslaitteissa on myös on myös aurinkopaneeli, eli ulkoista sähköä ei tarvita. Kaikissa laitteissa on toki akku.

Toijala-Valkeakoski -radan varoituslaitteet ovat ensimmäiset laatuaan, mutta Nummelinin mukaan syksyllä niitä on tarkoitus rakentaa Porvoon suuntaan sekä Lahti-Heinola -välille.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>