”Mitä me tänään tehään?”

Tästä syntyy kaunis äitienpäivätuulikello.
Tästä syntyy kaunis äitienpäivätuulikello.

Tänään testattavana oleva harrastus on 4H-kerho. Tätä harrastusta voi harrastaa monella koululla, mutta nyt olen menossa Pappilan koulun 4H-tunnille. 4H:ssa  askarrellaan, pelataan ja  pidetään hauskaa!

Kerholaisilla taitaa askarteluhammasta kolottaa, sillä ennen kuin ohjaaja Tiina Mero astui autosta, kysytään jo, että ”mitä me tänään tehään”. Tiina kertoo, että tänään tulee saada valmiiksi jo viime kerralla aloitetut äitienpäiväaskartelut. Tänään valmistuu siis hienot tuulikellot ja kortit. Tiinan yllätyskassista löytyy vaikkapa mitä ihania askartelutarvikkeita. Tusseja, kukkia, kauniita papereita ja kaikkea muuta.

Sain tehdä omallekin äidilleni kortin. Se oli hieno… ainakin hieno idea?  Muutkin tekivät upeita kortteja, toisilla valmistui itse piirretty kortti, toisilla taas suloinen kukkakortti. Jos minä olisin äiti, niin kyllä kelpaisi!

Kortit ovat valmiita, ja on aika pelata, piirtää tai leikkiä käsinukeilla. Itse valitsin käsinuket ja piirtämisen. Montako kättä minulla on? Käsinukeilla leikki sujui hienosti: syntyi häät, tuhmat vauvakaksoset ja sirkus.

Tästä syntyy itsepiirrety äitienpäiväkortti.
Tästä syntyy itsepiirrety äitienpäiväkortti.

Tyttöjen mielestä tämä on paras harrastus. Kaikilla on kuitenkin oma mielipide, kuten aika useassa asiassa. 4H:ssa on tehty paljon muutakin, esimerkiksi sarjakuvia, haluavat kerholaiset vielä loppuun ilmoittaa. Parasta 4H-kerhossa on tähän asti ollut silkkimassamuovailu. Kaikki tytöt ovat samaa mieltä.

Käsitykseni mukaan 4H:ssa askarrellaan, pelataan ja… ja… pelleillään? 4H-kerhoa suosittelen askartelusta ja käsillä tekemisestä pitäville. Syksyllä mukaan!

Saima Kautto