Missä ovat yhteiset julkilausumat?

Pääradan kolmas raide on ollut mukana Pirkanmaan liiton maan hallitukselle ja eduskunnalle esittämissä talousarviotoiveissa iät ja ajat. Jostakin syystä hanke ei ole edennyt, vaikka maakunnasta on noustu ministereiksikin. Jostakin syystä maakunnan ministerit ovat jääneet vallan varjoon, eikä heidän ansiokseen voi edes nimittää yhtä siltaa Mauri Pekkarisen tai Ole Norrbäckin tapaan.

Kolmas raide on jälleen julkisuudessa. Liekö asiaan vaikuttanut Pirkanmaan liiton herääminen siihen tosiasiaan, että nopean junayhteyden suunnitteleminen välille Helsinki–Turku sai suunnittelumäärärahat. Toki pääradallakin puuhastellaan. Liikennevirasto on lehtitietojen mukaan aloittamassa tänä vuonna selvitystyön Riihimäen ja Tampereen välisen rataosuuden lähi- ja tavaraliikenteen kehityksestä.

Pirkanmaan liitto on laskenut uuden raiteen hinnaksi 300 miljoonaa euroa. Helsingin Sanomissa maakuntajohtaja Esa Halme sanoi 25. huhtikuuta raidetta tarvittavan kipeästi.

”Suurin etu olisi, että Suomen tärkein rataverkko säilyttäisi toimintakykynsä. Nyt se on asteittain ruuhkautumassa, mikä tarkoittaa aikataulujen ennustettavuuden heikkenemistä ja toimintakyvyn vaarantumista.”

Selkeästi sanottu, mutta ei enää meille eteläpirkanmaalaisille mikään uutinen. Näemme joka ainoa arkipäivä, että kolmannelle raiteelle olisi käyttöä. Akaa on olennainen osa HHT-vyöhykettä, mutta vyöhykkeellä toimiminen edellyttää liian usein oman auton käyttöä. Mielenkiintoista on sekin, että myöhennetyn aamujunan korvaamiseksi toteutettu linja-autovuoro kiertää Valkeakosken kautta, jolloin ajoajaksi tulee 55 minuuttia. Eikö joukkoliikenteessä pitäisi pyrkiä sujuvuuteen ja nopeuteen.

Asiat ovat useimmiten sellaisia, miltä ne näyttävät. Nyt näyttää siltä, että kolmatta raidetta ei maakunnassa puuhata sittenkään kovin ponnekkaasti. Eniten radasta hyötyisivät Akaa ja Lempäälä sekä oivallisen syöttöliikennesuunnittelun jälkeen myös Urjala, Valkeakoski ja Vesilahti. Jos Etelä-Pirkanmaalla liikkuisivat lähijunat pääkaupunkiseudun tapaan, olisimme aidosti mukana Tampereen seutukunnan kehityksessä.

Nyt näyttää käyvän niin, että muu maakunta jää Tampereen jalkoihin. Kaupungissa on menossa ja alkamassa lukuisia rakennushankkeita, jotka pitävät mielenkiinnon siellä yllä, jos muualla nukutaan. Myös yliopistojen yhdistyminen hyödyttää ennen muuta Tamperetta.

Tampereen voimakas kehittyminen ei ole muilta pois, jos oikein toimitaan. Tarvitaan Etelä-Pirkanmaan kuntien yhteisiä julkilausumia ja muuta joukkovoimaa kolmannen raiteen taakse. Seminaarit ja kabinettipuheet on nyt nähty. Maakunnan kansanedustajienkin toivoisi ottavan asiaan riuskemman otteen. Odottavan aika on pitkä ja erityisen pitkä on junaa odottavien aika.

Pääradan risteysasema on Toijalassa. Sen kehittäminen on alkutekijöissään, kun poliittinen päätöksenteko on täällä jakaantunut lahoavat terveysaseman ja vanhankodin puolustajiin ja vastustajiin. Suuri kysymys tässäkin on, mistä sitten kiistellään kun sote vietä tämänkin temmellyskentän.