veivät lapset sirkuksen hauskaan maailmaan.
Sirkuspelle Hermanni oli vuosina 1978–1988 TV2:n Pikku Kakkosessa esitetty 74-osainen lastenohjelmasarja, jonka pääosassa nähtiin pitkään Veijo Pasanen. Vuonna 2009 alkuperäinen käsikirjoittaja Simo Ojanen kokosi yhdessä Markku Hyvösen kanssa sarjan osista näytelmäversion, jonka Viialan ensi-ilta oli viime perjantaina.
Sirkus Hepokatin ympärillä tapahtuvan näytelmän on ohjannut Arto Mantela.
Koko perheen näytelmäksi mainostettu näytelmä on todellisuudessa ihan lasten näytelmä ja se oli otettu huomioon katsomossakin. Lapsille oli varattu kaksi ensimmäistä penkkiriviä ja niillä istui silmät kirkkaina ja korvat tarkkoina tapahtumia seuraavia lapsia.
Aikuisen mielestä näytelmä saattoi olla puuduttavan hidas, mutta lapset , kuten pitääkin, kokevat sen jännittävänä ja vauhdikkaana.
– Se oli ihan hauska. Se taikuri oli tosi hyvä ja ne eläimet oli kanssa hauskoja, kun ne teki vähän tepposia, totesi 9-vuotias Martta Saarinen.
Hänen Iiris- siskonsa oli samaa mieltä.
– Pelle Hermanni oli ehkä vähän kömpelö, mutta ihan hauska näytelmä se oli.
Voihan änkeröinen!
Näytelmässä eletään Pelle Hermannin kosimispäivää. Hän on jo pitkään ollut kuolettavan rakastunut ennustaja Sylviaan ja aikoo vihdoin kosia. Mutta matkaan tulee monia muttia.
Pelle Hermannin – Joni Jokinen – suusta pääsee kerran jos toisenkin tuttu manaus: Voihan änkeröinen! Jokinen on roolissaan tarpeeksi hupsu ja sopivasti lapsia naurattavasti koheltava.
Taikuri Maxina nähdään Petja Kopperoinen. Hän ei nytkään petä ihailijoitaan vaan vie roolinsa kunnialla. Ansiokkaasti hän on opetellut tekemään tarvittavat taikatemput ja niitä lapset erityisesti näyttivät ihastelevan.
Itse asiassa kaikki näyttelijät ovat sisäistäneet roolinsa ihan hyvin. Eläinhahmojen esittäminen on tietenkin ihan oma juttunsa.
Ennustaja Sylvian roolissa on tutusti tyylilleen uskollinen Susanna Nieminen. Hieman vaisuna Carloksena nähdään Pekko Rajala, voimanainen Ursulan ja Hermannin äidin rooleissa on Manta Nieminen. Lääkärin roolissa nähtävän Aino Torisevan artikulointi on selkeää, mutta hän voisi puhua tutkimalleen potilaalle eikä katsomolle.
Näytelmän lavastus ja tarpeistus ovat syntyneet työryhmissä ja ne toimivat, samoin musiikkitehosteet.
Liisa Ahokas
