Hunajaviikoilla juhlitaan paikallisuutta

Akaassa vietetään tänä vuonna Hunajaviikkoja jo neljännen kerran. Uuden sadon hunajaa juhlitaan makean ohjelman merkeissä 29.8.–11.9.

Hunajaviikkojen teemana on tänä vuonna paikallisuus. Paikallisten hunajantuottajien ja tilojen toimintaa halutaan tehdä tutuksi yleisölle. Teemaan kytkeytyy myös lähiruoka, joka näkyy laajalla kattauksella juhlaviikkojen ohjelmatarjonnassa.

Tommi Sormunen oli Hunajahulinoilla myymässä Kuhavuoren tilan hunajaa ja muita tuotteita poikansa Akseli Sormusen kanssa.

Akaalainen Tommi Sormunen oli vuoden 2015 Hunajahulinoilla myymässä Kuhavuoren tilan hunajaa ja muita tuotteita poikansa Akseli Sormusen kanssa.

Hunajahulinat-sadonkorjuumarkkinat valtaavat Toijalan torialueen ja ympäristön lauantaina 3. syyskuuta. Luvassa on koko perheen iloinen ilmaistapahtuma ohjelmineen ja lukuisine myyntikojuineen. Viihdyttäjänä on muun muassa koko perheen suosikki, TV:stäkin tuttu Herra Heinämäen lato-orkesteri.

Lauantain pörräys jatkuu pikkutunneille asti ravintolamaailma Kruuna&Klaavassa, jonka lavalle nousee Martti Servo & Napander.

Samana päivänä kisataan myös TP-49:n järjestämä junnufutaajien Hunajahulina-turnaus Toijalan ja Viialan urheilukentillä sekä Lastumäen kentällä.

Läheltä lähtee! -tapahtuma avaa tilat yleisölle

Akaalaiset lähiruokatilat ja -tuotteet nousevat esiin Läheltä lähtee! -lähiruokatapahtumassa lauantaina 10. syyskuuta. Avoimien ovien päivänä on mahdollisuus vierailla tiloilla, tutustua niiden toimintaan ja ruoan alkuperään, nähdä eläimiä ja tehdä tuoreita herkkuostoksia. Tapahtuman kohteet ja aikataulu julkaistaan lähempänä ajankohtaa.

Hunajaviikot päättää ohjelmallinen Mesimessu Kylmäkosken kulttuurikirkossa sunnuntaina 11. syyskuuta. Hunajainen ohjelma jatkuu kuitenkin vielä myös sunnuntaina 18. syyskuuta, jolloin Toijalan Vauhdin ja Akaan kaupungin järjestämä Mesihölkkä lähetetään matkaan Toijalan keskusurheilukentältä. Matkoina ovat virallisesti mitatut 10 kilometriä ja puolimaraton, ja molemmilla matkoilla on myös kuntosarjat.

Makeiden juhlaviikkojen tapahtumatarjonta julkistetaan kokonaisuudessaan kesäkuun aikana. Hunajaviikot järjestää Akaan kaupunki yhteistyössä paikallisten yhdistysten, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Mehiläisille on oma juhlapäivä

Mehiläiset ovat saaneet oman juhlapäivän, sillä Maailman mehiläispäivää vietetään perjantaina 20. toukokuuta. Maailman mehiläispäivällä halutaan muistuttaa mehiläisten tärkeydestä. Mehiläispölytys on välttämätöntä monien kasvien sadon ja siementen tuotannolle.

Maailman mehiläispäivä tulee näkymään myös Akaan eri kohteissa. Ohjelma päivittyy kaupungin verkkosivuille www.akaa.fi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?