Kangasalan Yrittäjät tempaisivat jo parikymmentä vuotta sitten ja jakoivat eräänä lauantaina Tampereelle suuntautuville autoilijoille 50 markan setelin, jos nämä kääntyvät takaisin ostoksille Kangasalle. Tempauksella oli valtavat vaikutukset. Se sai totta kai julkisuutta, mutta pisti ennen kaikkea ajattelemaan.
Julkisuutta on vaikea hallita. Tämän olemme ihan viime aikoinakin huomanneet erään puolueen johtavien toimijoiden edesottamuksista. Sanottua ei saa takaisin. Jos toimii ennenkuulumattomasti, julkisuus on useimmiten taattu. Anteeksi pyytäminen ei aina riitä, ei varsinkaan silloin kun on menty hyvän maun rajan yli. Meidät kyllä saatiin palmusunnuntaina ajattelemaan, mutta oliko tämä lopputulos sittenkään toivottu.
Ja kuka määrittelee hyvän maun rajat. Useimmiten se yhteisö jossa toimitaan. Tässä on nyt paljon häiriötekijöitä, koska Suomi ei ole enää yhtenäiskulttuuri. Kunnioitammeko esimerkiksi tänä päivänä lähimmäisiemme vakaumusta niin kuin aikaisemmin teimme? Ja miksi kaikki ajatukset pitää tänään sanoa ääneen?
Julkisuus ei ole mörkö tai sattumanvaraisesti toimiva tila, vaan useimmiten ihmisten tekemää hyvin suunnattua toimintaa. Ihmiset löytyvät aina muun muassa tiedotusvälineiden takaa. On suureellista väittää, että media keksii julkisuuteen asioita. Tietysti joidenkin asioiden kaivaminen esiin on toimittajien työtä, mutta hyvin usein julkisuus on sittenkin vain peili tapahtuneesta. Toimittaja on työtä tehdessään yleisön edustaja. Jokin merkittävä asia on laillisin keinoin nostettava keskusteluun.
Julkisuudessa toimiminen on taitolaji, mistä Kangasalan Yrittäjien tempaus on malliesimerkki. Istuva tasavallan presidentti käyttää myös julkisuutta tavattoman onnistuneesta hyväkseen. Esimerkiksi kommentit maanantai-aamuna rasismikeskusteluun kertovat mestarillisesta tilannetajusta.
Yritykset tarvitsevat menestyäkseen julkisuutta. 14. huhtikuuta Akaassa jo neljännen kerran toteutettava Punaisen maton huumaa –tapahtuma nostaa kaiken huuman keskellä keskusteluun vakavan asian. Ostammeko läheltä, vai useimmiten kaukaa. Mitä on se akaalaisuus tai toijalalaisuus, viialalaisuus tai kylmäkoskelaisuus, josta mielellämme puhumme. Olisiko se myös tekoja on yhteisömme menestykseksi. Tästähän oli kysymys Kangasalankin esimerkissä. Ja kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse. Punaiset matot levitetään kohta.
