Leijonille toinen vierasvoitto kakkosessa

Leijona Futsalin kakkosjoukkue on päättämässä futsal-kauttaan kakkosdivisioonassa mukavanoloisessa pisteputkessa. Joukkue kävi lauantaina 5. maaliskuuta Ylöjärvellä kaatamassa paikallisen Ilves FS:n 5–6 (5–3).

Tämä oli Leijonille kolmas peräkkäinen voitto. Sarjakauden toinen vierasvoitto kohensi myös heikohkoa vierastilastoa.

Ilves nykäisi nopeasti lukemiksi 4–0, kun avausjakso ei ollut ehtinyt edes puoleenväliin. Vieraiden kirin aloitti ottelun ykköshahmo Jesse Järvi. Peli sai uuden ilmeen Jessen kahdella osumalla sekä isäntien yhdellä omalla maalilla. Tilanne olikin pian 4–3. Ilves onnistui vielä kerran. Tauolle mentiin siis 5–3 lukemissa.

Toinen jakso alkoi Jesse Järven 5–4 kavennuksella. Kun ottelun viimeistä kymppiä oli pelattu minuutti, teki kotijoukkue toisen oman maalin. Tasatilanne 5–5 kesti vain parisen minuuttia. Jessen maalinälkä ei ollut vielä tyydytetty, ja mies viimeisteli voittomaalin 33. minuutilla.

Leijonien tarina tämän kauden kakkosdivisioonassa saa onnellisen lopun, kunhan joukkue esiintyy päätösottelussaan omalla tasollaan. Kauden päätösottelu pelataan tulevana lauantaina Toijalan Monitoimihallilla kello 12. Vastustajaksi saapuu Pirkkalan Jalkapalloklubin kakkosjoukkue.