"Kaikki kehittämistyö ja suunnittelu on unohdettu"

Kaupunki ulkoistaa ja supistaa kulttuuripalvelujaan

Akaan kaupunki on aloittanut kulttuuripalvelujensa alasajon valtuuston päätösten mukaisesti.

– Jos vähän saadaan Laaksolaa pidettyä auki tai itsenäisyyspäivän juhlaa järjestettyä, se on se mihin tällä hetkellä pystytään. Kaikki kehittämistyö ja suunnittelu on unohdettu, kuvailee sivistysjohtaja Jukka Oksa.

Näpsä-kuvataidekerhoja järjestävä Taito Pirkanmaa ry pitää jatkossa Laaksolaa auki kolmena päivänä viikossa.

Näpsä-kuvataidekerhoja järjestävä Taito Pirkanmaa ry pitää jatkossa Laaksolaa auki kolmena päivänä viikossa.

Akaan valtuusto päätti joulukuussa säilyttää kulttuurikoordinaattorin toimen, mutta määrärahaa koordinaattorin palkkaan ei annettu. Toimea hoitanut Jaana Kari irtisanoutui 28.1. alkaen mutta jäi lomille jo ennen joulua. Jukka Oksan mukaan rahaa uuden kulttuurikoordinaattorin palkkaamiseen tuskin tulee olemaan kahden seuraavankaan vuoden aikana.

Koska koordinaattorin työhuone Kulttuuritalo Laaksolassa tyhjeni, ei talossa ole nyt mitään kaupungin toimintaa. Sitä kuitenkin vuorataan muun muassa näyttelytilaksi, mihin tarkoitukseen iso osa alakerrasta on remontoitu.

Kaupunki on sopinut, että jatkossa Taito Pirkanmaa ry pitää Laaksolaa avoinna kolmena päivänä viikossa kello 11–16 silloin, kun talossa on näyttely. Kaupunki maksaa tästä pienen korvauksen.

Käytännössä aukiolosta ja näyttelyiden valvonnasta vastaa lasten Näpsä-kuvataideryhmiä vetävä Mirva Juntunen, joka Jukka Oksan mukaan on myös kiinteistöyhteyshenkilö kaupunkiin päin, jos esimerkiksi Laaksolan vesihana vuotaa. Oksa kertoo, että Taito Pirkanmaan on tarkoitus hakea Juntusen kaveriksi myös toista henkilöä kuntouttavan työtoiminnan kautta.

Laaksolan ja Toijalan Sampolan tilavarausasiat on otettu koulutoimiston vastuulle siten, että hallintosihteeri Paula Harinen vastaanottaa varaukset ja ylläpitää sähköistä varauskalenteria. Käyttäjät voivat noutaa tilojen avaimet kaupungintalon infosta. Vakiovuorojen jakamisesta seuraavalle toimintakaudelle päättää sivistysjohtaja keväällä tai kesällä.

Tapahtumia saatetaan hankkia ostopalveluna

Kulttuurikoordinaattori on vastannut myös muun muassa kaupungin kulttuuritapahtumien järjestämisestä. Nyt esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlalle etsitään uutta järjestäjää ostopalveluna, ja Jukka Oksa kertoo jo keskustelleensa asiasta ainakin toijalalaisen Harri Salmisen kanssa. Salminen on myös ympäristötaidenäyttely Näkymän toinen tuottaja ja tuntee Oksan mukaan kaupungin organisaation ja henkilöstön.

Kansallisen veteraanipäivän kansalaistapahtumat kuuluvat nekin kaupungin vuodenkiertoon. Muun muassa niiden järjestämisestä Oksa on keskustellut Toijalan ja ympäristön sotaveteraanien puheenjohtajan Seppo Valkaman kanssa.

– Meillähän on ollut hyvä ja laajemminkin ihasteltu käytäntö, että veteraanijärjestöt, seurakunta ja kaupunki ovat kokoontuneet ja sopineet, mikä vastuu milläkin taholla on mistäkin juhlapäivistä. Nyt on Sepon kanssa käyty listaa läpi tälle vuodelle ja ennakoitu, kertoo Jukka Oksa.

Hänen mukaansa vapaa-aikalautakunnan kokouksessa yksi ajatus oli se, että myös yhdistykset voisivat pientä korvausta vastaan ottaa vastuuta siitä, mitä kaupunki on aikaisemmin tehnyt.

Oksa odottaa jo valoisampia aikoja

Vapaa-aikalautakunnan valmistelutekstissä sivistysjohtaja Oksa toteaa, että jatkossa kaupungin kulttuuriasioiden hoitaminen voitaisiin sisällyttää esimerkiksi jonkun kirjastotyöntekijän tehtävänkuvaan viimeistään siinä vaiheessa kun ollaan rekrytoimassa uutta henkilöstöä.

– Tällä hetkellä se ei ole realistinen vaihtoehto, eikä siellä ole sellaista henkilöstöä eikä mahdollisuuksia, kun väkeä karsitaan ja supistetaan, Oksa sanoo ja veikkailee valoisampia aikoja tulevaksi.

– Jossakin tilaisuudessa Puolustusvoimien tulevaisuusasiantuntija sanoi, että Suomen talous lähtee nousuun jo 2040. Ehkä mekin saamme vapaa-aikapalveluita jaloilleen jo siinä vaiheessa. Tämähän koskee myös nuorisotoimea ja kirjastoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?