Rannikon ja Pohjanmaan kasvatit halusivat avaruutta ympärilleen

Lindströmien koti suunniteltiin monen perheen mummolaksi

Kun Sari Lindström viime vuonna jäi eläkkeelle Akaan seurakunnan kirkkoherran virasta, häneltä kysyttiin, mihin hän aikoo muuttaa. Mihinkäs minä muuttaisin, kun mieskin on täällä, totesi Sari.

Kun Sari Lindström viime vuonna jäi eläkkeelle Akaan seurakunnan kirkkoherran virasta, häneltä kysyttiin, mihin hän aikoo muuttaa. Mihinkäs minä muuttaisin, kun mieskin on täällä, totesi Sari.

Sari ja Alf Lindström muuttivat Toijalaan vuonna 2002, kun Sari aloitti työt Akaan seurakunnan kirkkoherrana. Alf on ammatiltaan arkkitehti, ja hän oli suunnitellut perheen silloisen kodin Hämeenlinnassa.

Toijalassakin käynnistettiin heti tontin etsintä, ja Alf ehti tehdä talon luonnokset ainakin kymmeneen eri rakennuspaikkaan. Ilmansuunnat, näköalat ja muut reunaehdot aiheuttivat sen, että luonnokset olivat hyvin erilaisia.

– Toijalan kaupunki tarjosi meille tontteja muun muassa Savolan alueelta, Junkkarista ja Riihiniementieltä. Savolan tontti hautausmaan takana oli varmaan ensimmäinen, jonne luonnostelin yksikerroksista L-muotoista taloa jo silloin, kun asuimme vielä Hämeenlinnassa, Alf kertoo.

Palkinpäässä taas oli tontti, joka oli koettu pieneksi ja ongelmalliseksi.

– Se oli jäänyt viimeiseksi, koska se ei kelvannut kenellekään. Luonnostelin siihen vähän erikoisempaa, ovaalinmuotoista taloa, joka olisi poikennut muusta rakentamisesta mutta ollut kaavamääräysten mukainen. Arkkitehdille on aina erityinen haaste, jos on tontti, josta joku sanoo, että tuolle ei voi rakentaa.

Yksi erikoisimpia paikkoja taloluonnoksille oli rauhoitetun kiven ympäristö Sontulantien varressa.

– Sehän ei ole tontti, eikä sitä kukaan varmaan olisi myynyt, eikä sille olisi saanut rakennuslupaakaan. Piirsin siihen kuitenkin ainakin pari versiota, kunnes tajusin, että se on niin hieno paikka, että en uskalla ottaa sitä haltuun.

Näköalat olisivat olleet hienot ja rakennus persoonallinen.

– Se olisi ollut Aalto-maljakon näköinen talo, joka olisi kiertänyt kiveä, ja siinä olisi pitänyt olla aika paljon pehmeitä luonnonmuotoja. Mutta tähän me sitten päädyimme, Alf toteaa samaisen Sontulantien varrella, Sontulan koululle kääntyvän risteyksen vieressä.

Jalanti-järveä ja peltoaukeaa

Uuden kodin paikaksi lopulta valikoitunut tontti kiinnitti Lindströmien huomion jo heidän käydessä Toijalassa ensimmäistä kertaa.

Tässä haavikon edessähän se tontti näyttää olevan, totesivat Sari ja Alf Lindström ajettuaan ensimmäisen kerran Toijalan läpi Kylmäkosken puolelle vuonna 2001. Talo valmistui vuonna 2009.

Tässä haavikon edessähän se tontti näyttää olevan, totesivat Sari ja Alf Lindström ajettuaan ensimmäisen kerran Toijalan läpi Kylmäkosken puolelle vuonna 2001. Talo valmistui vuonna 2009.

– Emme tunteneet paikkaa yhtään. Ajoimme Toijalan läpi, ja kun tulimme kunnanrajan yli Kylmäkosken puolelle ja Jalannin maisema aukesi, totesimme, että tässä haavikon edessähän se tontti näyttäisi olevan, Sari kertoo.

Alf muistaa, että oli iltapäivä.

– Aurinko kimmeltää aina silloin Jalannilta, ja näköala oli aivan ihanteellinen. Lisäksi minulle on aina ollut tärkeätä se, että saa riittävästi valoa. Tässähän aurinko kiertää aamusta iltamyöhään niin, että sen näkee aina.

Villa Haavikon parvekkeelta avautuu näkymä kohti Sontulan koulua ja Jalanti-järveä.

Villa Haavikon parvekkeelta avautuu näkymä kohti Sontulan koulua ja Jalanti-järveä.

Avara taivas ja pitkät näköalat ovat molemmille tärkeitä, sillä Alf on kasvanut rannikolla, ja Sari on Pohjanmaalta. Alf halusi testata tontin myös talvipäivän seisauksena. Silloinkaan aurinko ei saanut mennä horisontin taakse, mikäli se vaan muuten näyttäytyy.

Käytännön asioitakin ajateltiin.

– Sontulantie aurataan aina, vaikka tulisi minkälaiset rospuuttokelit. Nyt tähän rakennettiin vielä kevyenliikenteenväyläkin, ja siihen otettiin vähän meidänkin tontista, mutta sallimme sen mielellämme. Se on koululaisille tärkeä mutta palvelee meitäkin, Alf sanoo.

Tontin osto ei ollut kuitenkaan mikä tahansa kauppa. Pelkästään omistajan selvittämiseen meni useampi vuosi.

Lindströmien talo on rakennettu niin, että talvella aurinko lämmittää, mutta kesällä lipan harja suojaa kuumotukselta.

Lindströmien talo on rakennettu niin, että talvella aurinko lämmittää, mutta kesällä lipan harja suojaa kuumotukselta.

– Lopulta pääsimme neuvottelemaan määräalan ostamisesta ja teimme ehdollisen kaupan. Ehtona oli, että saamme suunnittelutarveluvan. Siihen antoi tukea yleiskaava, jossa oli määritelty, että jonnekin näille tienoille voisi tulla rakennuspaikka.

Lindströmien talon tontilla oli vanha navetan kivijalka, ja navetan jälkeen siinä oli ollut saha. Kun tontti poikkeusluvan saannin ja kauppojen jälkeen raivattiin, sen hienous avautui monelle muullekin.

Myös tälle tontille Alf oli tehnyt luonnoksia jo aikaisemmin, mutta ne menivät uusiksi.

– Talon runko oli niin, että pitkä sivu oli suoraan etelään. Se muuttui, kun järjestelin tätä niin, että harja osoittaa etelään. Näin saimme pitkän verannan, jossa voi nauttia maisemasta.

Aurinko voi olla myös ongelma, mutta Alf eliminoi haitat.

– Aurinko paistaa sisään talvella, kun se paistaa matalalta. Kesällä aurinko ei paista isoista ikkunoista sisään ollenkaan, koska lipan harja jatkuu pidemmälle. Aurinko ei siis lämmitä silloin, kun ei tarvitse lämmittää.

Keskimääräistä pienempi sähkönkulutus

Noin 250-neliöisen talon lämmitysmuotona on vesikiertoinen lattialämmitys. Lämpö siirretään veteen ilmalämpöpumpulla, ja talvella Lindströmit käyttävät paljon alakerran takkaa. Sähkölaskua voi pitää poikkeuksellisen pienenä.

Kun Alf Lindström talvi-iltoina polttaa takassa pesällisen puita, puhutaan todellakin pesällisestä.

Kun Alf Lindström talvi-iltoina polttaa takassa pesällisen puita, puhutaan todellakin pesällisestä.

– Viime vuonna käytimme kaikkea sähköä yhteensä 12 000 kilowattituntia. Osa talosta tosin on puolilämmintä. Kellari on noin 16-asteinen, ja autotallin viereisessä verstashuoneessa on noin 8 astetta, Alf kertoo.

Lämminvesivaraajaan voi liittää myös aurinkokeräimen, jonka voisi asentaa autotallin katon lappeeseen. Toistaiseksi Alf ei ole pitänyt ratkaisua järkevänä.

– Olen pari kertaa selvittänyt, mitä se maksaisi. Viimeksi kun sain pari tarjousta, laskin, että sen takaisinmaksuaika on parikymmentä vuotta. Sinä aikana järjestelmä vaatii peruskunnostusta, eli käytännössä takaisinmaksuaika on ikuisuus.

Palikat päällekkäin ja betonia sisälle

Lindströmien talo on rakennettu palikka-menetelmällä. Alf halusi tehdä kivitalon ja kiinnostui fiksun kuuloisesta rakennusmenetelmästä.

– Tämä on tehty kevytvaluharkoilla, jotka ovat polystyreeniä. Ne ovat 120 senttiä pitkiä, 20 senttiä korkeita, 30 senttiä paksuja ja painavat vain noin kilon kappale.

Villa Haavikon runko on kasattu polystyreenipalikoista, joiden sisään jää valutila betonia ja raudoitusta varten. Kuva. Alf Lindström.

Villa Haavikon runko on kasattu polystyreenipalikoista, joiden sisään jää valutila betonia ja raudoitusta varten. Kuva. Alf Lindström.

Päällekkäin ladottavissa palikoissa on pontit, ja sisällä olevaan onttoon valutilaan tulee raudoitukset.

– Palikoita voidaan valaa korkeussuunnassa toista metriä kerrallaan, ja sitten ladotaan taas uusia. Rakenne on sellainen, että kun se valetaan, siitä tulee palkki.

– Tämä on tavallaan paikalla valettu, Sari kuvailee.

Alfin mukaan tuulisella paikalla oleva talo on tukevampi kuin useimmat kivitalot, koska rungossa on vaaka- ja pystyrautaa.

– Vaikka on kuinka kova tuuli, talo ei natise, eikä seinistä tule ylimääräistä ilmaa. Liesituulettimen kohinasta vain tietää, että nyt tuulee kovaa.

Silta vie sisätiloihin

Moni tuntee Lindströmien kodin persoonallisesta yksityiskohdasta. Alf suunnitteli talon korkeusaseman niin, että yläkerroksen lattia on samassa korossa Sontulantien kanssa. Tieltä taloon johtavasta kävelysillasta piti kuitenkin tulla vähemmän huomiota herättävä.

Kävelysilta on paitsi esteettinen myös käytännöllinen. Vieraat ovat kulkeneet sitä pitkin rollaattorilla, ja muuttovaiheessa siltaa pitkin tuotiin sisän suurimmat huonekalut. Kuva: Sari Lindström.

Kävelysilta on paitsi esteettinen myös käytännöllinen. Vieraat ovat kulkeneet sitä pitkin rollaattorilla, ja muuttovaiheessa siltaa pitkin tuotiin sisän suurimmat huonekalut. Kuva: Sari Lindström.

– Kun yhdelle puolelle siltaa tehtiin turvallisuussyistä kaiteet, se näytti toispuoleiselta. Kun toisellekin puolelle laitettiin kaide, siitä tuli niin näkyvä, että moni kysyy, onko teillä se talo, missä on se silta.

Sillalta sisään mentäessä talon yläkerran läpi kulkee yksi pitkä tila työpisteineen ja sohvaryhmineen. Lisäksi yläkerrassa on keittiö ja makuuhuone. Lisää asuintilaa löytyy alakerrasta, jossa on myös talon varsinainen sisäänkäynti. Koko kahden hengen koti on suunniteltu ja tehty varta vasten mummolamitoituksella.

– Täällä on sen verran tilaa, ettei tarvitse heti kärsiä, jos on muutama ylimääräinen ihminen. Alakerrassa on saunaosasto ja takkahuone, mutta siellä myös huone, joka on aina valmiina. Hessun perhe käy Tampereelta täällä itse asiassa aika paljon, ja he jäävät hirveän helposti yöksi. Kun Essi vakiintuu, tarvitaan tilaa parille perheelle. Hiukan raivaamalla ja siivoamalla kellari on asuinkelpoista tilaa, missä on minikeittiö, ja sieltä pääsee omaa kautta ulos.

Alf Lindströmin mukaan talon koosta oli suunnitteluvaiheessa perheen sisäistä vääntöä. Sari pelkäsi, että talosta tulee liian pieni, kun taas Alf olisi tyytynyt vähempäänkin. Nyt kumpikin on tyytyväinen.

Sarin toteutuneisiin toiveisiin kuuluu myös iso pöytä, jonka ympärille mahtuvat lapset kumppaneineen, Sarin veli ja Alfin äiti ja sisko.

Talon yläkerta on yhtä suurta, etelä-pohjoissuuntaista tilaa, josta poiketaan makuuhuoneeseen ja keittiöön.

Talon yläkerta on yhtä suurta, etelä-pohjoissuuntaista tilaa, josta poiketaan makuuhuoneeseen ja keittiöön.

Viime vuonna Sari jäi eläkkeelle, mutta sitä ennen tilaa hyödynnettiin myös perheen ulkopuolisissa tapaamisissa.

– Täällä on kokoontunut välillä kirkkoneuvosto ja välillä lähetyspiiri ja muita. Kun täytin 60 vuotta, seurakuntanuoret tulivat meille kävellen leirikeskuksesta. Niitä oli silloin monessa kerroksessa, ja kaikki olivat niin kuin kotonaan.

Villa Haavikon sisäänkäynti on alakerrassa, keskellä taloa.

Villa Haavikon sisäänkäynti on alakerrassa, keskellä taloa. Yläikkunat pestään tellinkien avulla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Omakotitaloja ja monen kaupungin kaavoitusta

Alf Lindström kertoo piirtäneensä kymmeniä yhden perheen omakotitaloja. Taloja syntyi erityisesti Lindströmien asuessa Hämeenlinnassa, ja projektit ovat olleet mielenkiintoisia mutta työläitä.

– Siinä tutustui aika monipuolisesti siihen, mitä ihmiset haluavat asumiseltaan. Mutta eivät ne leiville lyö. Niissä on yhtä paljon työtä kuin kerrostalossa, mutta palkkiota ei pysty ottamaan niin paljon.

Mahdottomiakin haluttiin.

– Useimmat haluavat jotain mahdotonta, mutta niistä pitää vaan keskustella. Lopputulos on yleensä hyvä, mutta matka lopputulokseen on kohtalaisen pitkä, ja jonkun pitäisi maksaa palkka siitä matkasta.

Toijalassa tuli puukkoja selkään

Uransa alkupuolella Alf Lindström suunnitteli isompiakin taloja ja muun muassa kurssikeskusten laajennuksia. Suurimman osan 2000-luvusta hän on suuntautunut aluesuunnitteluun, ja sillä sektorilla hän palveli myös Toijalan kaupunkia.

– Kun muutimme Toijalaan, kaavoituspäällikkö Mari Hietamäki-Pulkki oli saanut pestin Ympäristökeskuksesta ja tarvitsi pätevää tuuraajaa. Minä otin kaksivuotisen pestin vastaan.

Alf Lindström ryhtyi töihin innokkaasti, ja hänen mielestään Toijalasta löytyi paljon asioita, joita piti kehittää ja korjata. Kaikki eivät olleet samaa mieltä.

– Joitakin rupesi varmaan pelottamaan, että minä olen liian aktiivinen ja häiritsen joidenkin ympyröitä. He rupesivat keksimään kaikkea, millä pystyvät vastustamaan ja vaikeuttamaan työtäni.

Yhteistyö kaupunginjohtaja Pauli Ihamäen kanssa oli kuitenkin hyvää

– Hänkin oli henkilö, joka totesi, että täällä pitää tehdä jotain. Yhdessä me yritimme ja saimmekin jotain aikaan. Suurin piirtein ensimmäinen vuosi meni tosi hienosti ja tuntui, että kaikki onnistuu kauhean hyvin. Toinen vuosi oli sellainen, että tuntui, että minulla on puukkoja selässä vaikka kuinka paljon. Työ jatkui, mutta se vaan oli raskasta, Lindström kuvailee avoimesti.

Valkeakoskella tiimityö toimii

Toijalan-keikan jälkeen Alf Lindström pyydettiin Suunnittelukeskukseen Tampereelle. Työ oli miellyttävää, mutta oma taloprojekti Sontulantiellä oli alkanut, ja samaan aikaan vastuu Tampereella kasvoi. Päivät venyivät pitkiksi.

Sitten soitettiin Valkeakoskelta ja pyydettiin hakemaan kaupungin kaavoituspäällikön paikkaa. Alf Lindström haki ja tuli valituksi.

– Tiesin, että se on työpaikkana kiinnostava, ja siellä tapahtuu paljon ja saa tehdä rohkeita asioita. Nyt olen kuudetta vuotta Valkeakoskella, ja olen alkanut viihtyä.

Lindströmin mukaan tiimihenki on hioutunut erittäin hyväksi.

– Kun tulin Valkeakoskelle, ilmapiiri oli vähän varautunut. Kukin piti huolen siitä, että kukaan ei varasta hänen ideoitaan. Nyt on yhdessä päädytty siihen, että parasta on, kun kaikki saavat tuoda ideoita, eikä niitä omita. Vasta sitten, kun kaikki ovat koko sydämellä mukana, se oikeasti toimii.

Omakotitaloja suunnitellessaan Lindström turhautui siihen, että hänen luonnokseensa tehtiin aina muutoksia. Niistä löydettiin asioita, jotka eivät toimineet, mutta loppujen lopuksi palattiin aina alkuperäiseen esitykseen ja todettiin, että tämä on paras.

Lindström oivalsi, että ehdotukseen pitää leipoa virheitä, jotka joku saa korjata. Tätä oppia hän hyödyntää nykyisessä työssään.

– Nopein tapa saada jotain läpi on se, että ei tee sitä valmiiksi vaan jättää tahallaan raakileeksi. Näin saa luotua sellaista ilmapiiriä, että toiset mielellään esittävät ja kokevat, että he saavat siitä hyvän palkinnon.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?