Toijalan jääradalla ajetaan lauantaina SM-osakilpailu

Akaan Moottrimiesten Ville Mikkola (oik.), Sanna Niemelä ja Mika Virolainen osallistuivat jääradan turvatarkastukseen viime perjantaina.

Akaan Moottorimiesten Ville Mikkola (oik.), Sanna Niemelä ja Mika Virolainen osallistuivat jääradan turvatarkastukseen viime perjantaina.

Toijalan Satamassa ajetaan lauantaina 6. helmikuuta jäärata-ajon SM-osakilpailu. Edellisestä täällä ajetusta SM-kisasta on vuosikymmeniä, ja koko Etelä-Suomeen osakilpailu osui viimeksi vuonna 2001 Tampereelle.

Sataman kisan järjestää Akaan Moottorimiehet, ja mukaan on ilmoittautunut 55 kuljettajaa viiteen eri luokkaan. Akaan Moottorimiesten varapuheenjohtajan Ville Mikkolan mukaan tämä on hieman odotettua vähemmän, mutta osallistumisia odotellaan vielä paikan päällä.

Kisaan osallistuvista kuskeista tunnetuimpia ovat akaalainen Toni Lähteenmäki sekä rallicrossin pohjoismaisen NEZ-sarjan mestari, virolainen Mart Tikkerbär.

Maailmanlaajuisesti tunnettuja ja Satamassa nähtäviä kuskeja ovat Aki Ajo ja Niklas Ajo, jotka kiertävät 1360 metrin rataa näytösluonteisesti jääratapyörillä. Sataman maisemista monikertaiseksi MM-tallipomoksi ponnistanut Aki innostui Ville Mikkolan mukaan heti, kun häneltä tiedusteltiin halua tulla seuraamaan kisoja entiseen kotirantaansa.

– Hän sanoi saman tien, että voisi ajaakin, Mikkola kertoo.

Sataman jääradan paksuudeksi mitattiin viime perjantain turvatarkastuksessa 55 senttiä. Jäätä pitää olla radalla 30 senttiä ja yleisöalueella 40 senttiä, joten paksuus riittää reilusti. Kisan katsomot tosin ovat näillä näkymin maan kamaralla, Sataman uimarannan kohdalla, ellei uudesta lumesta saada aurattua tarpeeksi korkeita suojavalleja.

Lämmittelyt alkavat Satamassa lauantaina kello 9.30 ja itse kisa kello 11. Tapahtuma on maksullinen.

Akaan Moottorimiesten Ville Mikkola (vas.) ja radan tarkastaja Mika Soininen AKK:sta keskustelivat turvamääräyksistä viime perjantaina.

Akaan Moottorimiesten Ville Mikkola (vas.) ja radan tarkastaja Mika Soininen AKK:sta keskustelivat turvamääräyksistä viime perjantaina.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?