Taas päästiin jouluun…

Nuori mies jäi kiinni Luopioisten kaupparyöstöstä. Isä ajoi huumeissa Ikaalisissa lapsi kyydissä. Miehelle vaaditaan elinkautista vaimonsa murhasta. Rattijuoppo törmäili ja meni puun alle piiloon. Ahdistelusta epäilty itsensäpaljastaja vangittiin Seinäjoella.

Yllä olevat lauseet ovat Aamulehden tiistain numeron otsikoita. Jos vähän karrikoi, niin tässä on vasta jäävuoren huippu. Kaikkea ikävää tapahtuu kaiken aikaa ja vain osa tulee viranomaisten tietoihin ja päätyy ehkä otsikoihin. Olettehan kuulleet puhuttavan perheväkivallasta, siis siitä, kun äidillä on silmä mustana kun hän törmäsi vahingossa keittiön oveen.

Suomi on hyvin raaka maa. Pimeys ahdistaa ja tunteita hoidetaan viinalla ja muilla päihteillä. Pimeydessä elää myös väkivalta ja muu pahuus. Tänne pimeään havumetsien keskelle on kesän ja syksyn aikana saapunut yli 30 000 turvapaikanhakijaa.

Toijalan vastaanottokeskuksen tiedotustilaisuudessa maanantai-iltana poliisi Ari Luoto sanoi 30 000 ihmistä mahtuvan kolmeen jäähalliin. Kun ottelu Hakametsässä päättyy, aika pian katsojat sulautuvat massaan. Vertaus on puujalkamainen, mutta tästä on juuri kysymys. Toijalaankin tulevat turvapaikanhakijat on saatava kotoutumaan, sulautumaan massaan. Edessä on valtava työ, sen myönsivät tiedotustilaisuudessa kaikki.

Tilannetta ei yhtään auta se, että pörräämme yöllä vastaanottokeskuksen ympärillä, pelottelemme polttopulloin tai muin asein tänne tulevia kärsineitä ihmisiä tai piirtelemme hakaristejä kerrostalon seiniin. Eivät suomalaiset näin yleensä tee. Tässä pitäisi kysyä, eikö, sillä Aamulehden otsikot puhuvat toista. Everstiluutnantti evp. Jukka Salminen sanoi Akaan kaupungin itsenäisyysjuhlassa, että Suomen vakavin uhka ovat suomalaiset itse. Kuulostaa pahalta.

Toijalan tiedotustilaisuus sujui pääosin asiallisesti. Huolissaan täällä ollaan, ja miksei oltaisi, ollaanhan hyvin uuden asian edessä. Kaupunkiin tulee ihmisiä turvaan. Tiedostusvälineet ovat pitäneet, ja aivan oikein, huolen, että kaikki vastaanottokeskuksissa tapahtunut uutisoidaan miltei reaaliaikaisesti. Jos missä niin tässä viesti on mennyt perille. Kaikista turvapaikanhakijoista on tullut epäilyttäviä. Jos yksi raiskaa, kaikki raiskaavat.

Kun massoja liikkuu, joukossa on aina onnen onkijoita ja rikollisiakin. Kun Viipuri talvisodassa luhistui, kaupunkilaisten lähdettyä raunioissa lymysivät varkaat. Suomessa toimitaan maan lain mukaan ja lainvastainen toiminta on aina tuomittavaa. On aikaa julmaa sanoa, että turvapaikanhakijat tyhjentävät keskuksien lähikaupat veitsistä ja puukoista, koska haluavat uhata meitä.

Rehtori emeritus Uolevi Kallioniemi oli tiedotustilaisuudessa tavattoman oikeissa siinä, että Suomi on monella tavalla vaikeuksissa. Ja Akaan kaupunkikin on vaikeuksissa. Koulutuksesta leikataan, opettajia irtisanotaan, yliopistoja saneerataan. Samaan aikaan turvapaikanhakijoiden auttamiseksi otetaan lisää velkaa. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, mutta näin se nyt menee.

Suomi on osa kansainvälistä yhteisöä, jossa velvoitteet on täytettävä. Maahan tunkeutujat hoitaa puolustusvoimat, turvapaikanhakijoita, joista osa jää maahan pysyvästi, auttavat siviilit – me kaikki suomalaiset.

Paikallislehti Akaan Seutu toivottaa lukijoilleen rauhallista joulua!