Kangasalalaismies kaahasi yli kahtasataa moottoritiellä

Kangasalalaismies mies syyllistyi huomattavaan ylinopeuteen moottoritiellä Akaan kohdalla viime viikon keskiviikkona 11.11. kello 11.40 aikaan. Mies ajoi satasen alueella 220 kilometrin tuntinopeudella kohti Tamperetta. Ensihavainto kaaharista tehtiin jo Kalvolan kohdalla. Poliisi pysäytti kuljettajan Lempäälän liittymässä.

90-luvulla syntynyttä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. Kuljettaja menetti heti korttinsa.

Poliisi kutsuttiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ennen aamuneljää toijalalaiseen ravintolaan selvittämään miesseurueelle syntynyttä riitaa, joka johti painimiseen tanssilattialla. Tapahtumiin osallistui viisi henkilöä, jotka ovat Akaasta ja Urjalasta. Poliisin tietojen mukaan kukaan osallisista ei joutunut turvautumaan lääkärihoitoon. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelyrikoksena.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?