Päivi Alasalmi hullaantui Lappiin ja sekosi saamelaisuuteen 1990-luvun alussa kirjoittajaleirillä Pohjois-Norjassa. Yksi leirin ohjaajista, Rauni Magga Lukkari, pyysi Alasalmen luokseen Norjan Tromssaan ja kertoi paljon saamelaisten historiasta.
– Silloin koin herätyksen ja aloin lukea Saamen historiasta. Ällistyin, kuinka vähän koulussa oli puhuttu siitä, että saamelaiset ovat asuttaneet koko Suomenniemeä. Espoon Nuuksion nimikin tulee saamen joutsenta tarkoittavasta sanasta. Turun Ruissalo ja Helsingin Laajasalo ovat saaria, ja niiden nimi ei tule suomen metsäistä erämaata tarkoittavasta salo-sanasta vaan saamen kielen saarta tarkoittavasta suolu-sanasta, Alasalmi kertoo.
Saamelaisuutta 1500-luvulta tähän päivään käsittelevä Joenjoen laulu ilmestyi vuonna 2013. Siinä nuorena naisena esitelty Soruia on päähenkilö tänä syksynä julkaistussa Pajulinnun huudossa. Sarjan kolmannesta osasta on jo synopsis valmiina, ja Päivi Alasalmen mukaan trilogia on puheissa muuttunut Soruian saagaksi, joten kolmas osa ei välttämättä ole viimeinen. Pää on täynnä tarinaa.
– Kun kirjoitin Pajulinnun huutoa, se tuli aika pakottomasti. Minulla ei ollut edes muistiinpanoja. Oli vain yksi lause, ja ajattelin, että kun kirjoittaminen tyssää, alan tehdä synopsista. Se ei tyssännyt ennen kuin tarina oli lopussa.
Saamelaisten veroprosentti oli 110
Päivi Alasalmea kuunnellessa mieleen tulee Suomen etelänaapurin Viron historia, jonka nykyisellä alueella orjuuttajat ja alistajat ovat vaihtuneet tiuhaan. Kuten virolaisilla, saamelaisillakin isäntiä on riittänyt joka ilmansuunnasta.
– Inarin aluetta pitivät omanaan Venäjä, Ruotsi-Suomi ja Tanska-Norja. Vaikeimmillaan veroprosentti oli 110, kun kaikki maat verottivat sitä omana Lapinkylänään, Alasalmi kertoo.
Alasalmen oma yhteys saamelaisiin syveni entisestään, kun hän tapasi Tampereella miehensä Jarmon, joka oli puoliksi saamelainen.
– Tutustuin hänen saamelaisiin sukulaisiinsa ja rupesin ihailemaan saamelaisia ja sitä, kuinka he ovat pärjänneet vaativissa oloissa. Kaikki olivat niin pirun taitavia, että osasivat korjata autot ja leipoa viinerit ja hallitsivat kaikki kalastukset ja metsästykset, oli nainen tai mies, Alasalmi nauraa.
Laestadiuksen rooli oli ristiriitainen
Soruian tarina alkaa Joenjoen laulussa 1500-luvun alusta, jolloin Tornionjokilaaksossa ja Perämeren rannoilla asuneet ja Lapin-kauppaa käyneet pirkkalaiset saivat veronkanto-oikeuden. Pirkkalaisten ja saamelaisten polut yhtyvät Joenjoen laulussa ja Pajulinnun huudossa monella tasolla, ja polkujen varsille jää sekä raatoja että rakkautta.
Yksi osa Joenjoen laulusta on pyhitetty koko pohjoisen Suomen historiaan ja nykypäivään vaikuttaneelle ja puoliksi saamelaiselle Lars Levi Laestadiukselle. Alasalmi halusi lestadiolaisuuden isän mukaan luettuaan tämän kirjan Lappalaisten mytologian katkelmia.
– Se teki minuun suuren vaikutuksen, ja halusin tuoda Laestadiuksen esiin ihmisenä, jolla on hyvin ristiriitainen suhde omaan perimäänsä eli saamelaiseen äitiin ja isän puolen pappissukuun. Hän oli myös vaa’ankieliasemassa, kun hän samaan aikaan käännytti saamelaisia mutta myös uskoi saamelaisiin taikoihin ja halusi säilyttää saamen kielen katoavaa kansanperinnettä ja mytologiaa. Siinä hän teki valtavan kulttuurityön.
Sittemmin työtä on tehty lähinnä kulttuurin kukistamiseksi.
– Saamelaiset on opetettu rangaistuksen uhalla pois saamen kielestä ja häpeämään saamen kieltä. Minunkin anoppivainaani ja hänen sisaruksensa vaihtoivat aina suomen kieleen, kun minä tulin huoneeseen. Heidän päähänsä oli lapsena iskostettu, että he eivät saa puhua saamea suomenkielisten läsnä ollessa, Päivi Alasalmi kertoo.
– Minä sanoin heille, että puhukaa vaan, että minäkin oppisin ja lapseni oppisivat. Jarmollekaan ei ollut puhuttu saamea. Kuten nimestäkin kuuluu, kaikki lapset oli ristitty suomalaisilla nimillä, Alasalmi kertoo vuonna 2013 edesmenneestä miehestään.
Nämä kirjat on pakko kirjoittaa
Pajulinnun huudossa pohjoiseen saapuu pirkkalaisten kanssa käsi kädessä myös kristinusko. Munkki Tuomas kastaa ja käännyttää, ja Aanaar-järven ja Joenjoen rannoilla heiluu muukin kuin sanansäilä.
– Kristinuskoa on levitetty tietysti muuallekin väkivaltaisesti. Saamenmaassa luonnonuskonto oli säilynyt pidempään kuin Suomessa. Heillä oli seidat ja rummut, mutta rummun hallussapidosta voitiin määrätä kuolemanrangaistus. Kolmososassa keskityn vielä enemmän noitatematiikkaan, Alasalmi sanoo.
Päivi Alasalmi kertoo lukeneensa vuosien saatossa melkoisen kasan lähdekirjoja. Saamelaisten elämä on ollut hänen omissa kirjoissaan kuvaillun kaltaista.
– Pettua on syöty paljon, ja kuivakalat ja metsästys ovat olleet tärkeitä. Peuranmetsästys alkoi 1600-luvulla vaihtua poronhoitoon, joka tietysti helpotti ravinnonsaantia, kun porot kulkivat mukana. Kalastajasaamelaiset pysyivät pakoillaan ja kalastivat, ja porosaamelaiset jutasivat porojensa mukana.
Kirjoista saadun palautteen perusteella Alasalmi voi lasketella saagaansa loputkin osat jo kertyneeseen faktatietoon tukeutuen.
– Inarista kotoisin oleva Oulun yliopiston saamen kielen professori tuli Turun kirjamessuilla sanomaan, että hän on lukenut kirjojani kuin piru raamattua, mutta ei ole löytänyt vielä yhtään virhettä. Se oli tosi kiva kuulla.
Rauni Magga Lukkari puolestaan lukee akaalaisen kirjoja hartaasti vähän kerrallaan.
– Hän kiitti kauneudesta ja siitä, että tuon asiaa esille. Saamelaisten kirjailijoiden on vaikea saada etelän suurta kustantajaa tai laajaa lukijakuntaa suomalaisista. Minulla oli kustannusyhtiö Gummerus ja lukijat valmiina.
Tämä oli tärkeä motiivi Soruian saagan synnyttämiselle.
– Ajattelin, että jos minä en näitä kirjoja kirjoita, niin ei niitä kirjoita kukaan muukaan.
Päivi Alasalmi on kirjailijavieraana Akaan pääkirjastossa Toijalassa keskiviikkona 18.11. kello 19. Viialan kirjastolta järjestetään tilaisuuteen ilmainen kuljetus, johon voi ilmoittautua soittamalla kirjaston numeroon 040 335 3620.
